maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kesähäät







Kesä ja häät ovat lyömätön yhdistelmä. Ihmiset ovat kauniita ja iloisia, joten tunnelma tarttuu myös valokuvaaja planttuun mukavasti. Viimeviikonlopun helle kyllä sai kameran kuljettajankin hikoilemaan. Vettä kului litra kaupalla sisäiseen jäähdyttimeen. Pukupäällä heiluminen häissä vastaa jota kuinkin hyvänlaista juoksulenkkiä. Mustion linnan maisemat hääkuvaus miljönä ovat hienoimpia paikkoja omalla lähiseudullani.

Tosin kyseisen paikan nykyiset omistajat ovat alkaneet rahastamaan jopa kuvaamisesta kyseisen miljön alueella. Viimekesäisellä kuvauskeikalla kyseisen linnan herra hiippaili tiedustelemaan, onko lupia kuvaamiseen. Hieman epäuskoinen olo myöskin hiippaili omaan mieleen, että voiko joku tosissaan rahastaa maisemasta...no kyllähän tietysti maalikin maksaa aika paljon kyseisen pytingin kunnossa pitämiseen.

Miljöhääkuvauksessa jätin salaman suosiolla laukkuun. Sellaista ohjelukua ei ole vielä keksittykkään jolla pystyisi kilpailemaan taivaalla olevan mollukan kanssa. Siispä kasailin heijastimen pystyyn. Kahden ja puolen neliön heijastava pinta saa ihmeitä aikaan. Taivaalta tuleva sininen sävy kuvan varjokohdissa saa sopivaa lämmitystä kuvattavien ihonvärissä.
Bestmanin voi aina valjastaa valomieheksi ja pienellä tuulella siihen hommaan joutuu myöskin avuksi laittamaan kaasonkin. Kyseisen heijastimen koosta johtuen se muuttuu tuulessa helposti purjeeksi.

Heijastimen kasaaminen on hieman vaivalloista ja muutaman kerran olen saanutkin iloisesti sormien nahat jäämään kasausvaiheessa putkien väliin. On sekin tietysti ohjelmanmero hääparille, kun kuvaaja hyppelee ympäriinsä kiroillen.

Valoteho kyseisellä heijastimella on valtaisa. On joka kerran varoitettava pareja edes vilkaisemasta kyseistä häkkyrää. Seurauksena hetkellistä sokeutumista, eikä hitsarin lasit silmillä olisi muutenkaan malleille eduksi. Valo ei kyseisellä värkillä todellakaan häviä etäisyyden neliössä kuten salamoita käytettäessä.

Myöskin tee-se-itse malli on mahdollista rakennella. Kapalevyyn tai vastaavaan liimaillaan sprayliimalla tukevampaa foliota (ei pirkkaa) ja sprayataan autotarvikeliikkeestä saatavalta vannekullalla täpliä. Toimiva laite, mutta hieman hankala kuljetettava ainakin fillarilla.

Linkki Heijastinvalmistajan sivuille.
Linkki Mustion Linnan sivuille.