Studiolla

Viimeaikainen toiminta on ollutkin valmistuneitten kuvaamista. Onnea kaikille!!!!

Hyvää syntymäpäivää!

Kuvan lähde: Saima Harmaja-seura

Hyvää syntymäpäivää!

Tänään 8.5.  on Saima Harmajan syntymästä kulunut  tasan sata vuotta. On ollut mielenkiintoista uppoutua hänen tuotantoonsa viime syksystä lähtien. Se, mitä tällaiset vanhat ukot löytävät nuoren, 23- vuotiaana tuberkuloosiin kuolleen naisen runoudesta on mielenkiintoista. Tämä kolmen miehen valokuvanäyttelyn toteuttava työryhmä on sopivasti harmaantunut, kaksi  tukevasti päälle 60:nen ja yksi  reippaasti matkalla kohti sitä. 

Täysin vastakkaiset  maailmat: vanhat ukot ja nuori nainen. 

Kun henkilö on kuollut jo ennen sotia, vuonna 1937, tuntuu hänen ajatusmaailmansa etsiminen ja löytäminen melkein esihistorian kaivelulta. Kun nyt olen  tuotantoansa lukemassa kolmatta kertaa, alkaa Saima henkilönä tuntumaan melkein perheen jäseneltä.

 Lukija saattaa löytää  eri aikakausina Harmajan runoudesta ja päiväkirjoista  itselle tärkeitä asioita; elämän ikävää, toivon ja epätoivon vaihtelua. Itse olen hänen runoudesta löytänyt palavan luomisen halun ja oman ilmaisuni tarpeen valokuvaajana.

On hurjaa ajatella, että Saiman koko kirjallinen tuotanto ajoittui vain kymmeneen vuoteen. Saima tiesi, tai ainakin aavisti, 13- vuotiaana aikansa olevan rajatun. Kuolemanpelko. Hän, oman elämänsä rajallisuudesta johtuen vain ilmaisi sen  muita väkevämmin. Eikö siinä olisi valtavasti esimerkkiä kenen tahansa luovaa työtä tekevän omaksi huoneentauluksi?

On poikkeuksellista maailmanlaajuisesti, että runoilijan oma kirjallinen  kehitys on tallentunut  hänen itsensä kirjoittamiin päiväkirjoihin. Näistä päiväkirjoista rakentuva kuva avaa paljon Saiman kirjoittamaa runoutta. Saimasta nousee esiin  alati liikkeessä ja äänessä oleva asioiden järjestelijä ja myös ihminen joka vihasi pulpettia vankilana. Lempinimensä oli Prätinä. Hänet kuvataan myös   pohdiskelevana  ja paljon lukeneena tyttönä. Hänen kerrotaan 15- vuotiaana lukeneen  jo esimerkiksi Danten Jumalaisen näytelmän, Uuno Kailan, Edith Södergranin ja Hegelin tuotantoa. Sitä ei varmasti aivan heti voi odottaa tämän päivän nuorelta.

Mielenkiintoista on myös ajatella, millainen Saima olisi tässä ajassa. Ehkäpä aktivisti, joka olisi eläinten puolella. Ehkäpä myös kasvissyöjä.  Tai Twitterissä ja Facebookissa alati vaikuttava ajanhermolla oleva nuori.  Saimasta ei voi sanoa, että hän olisi aikanaan ollut klassisella tavalla  naisihanteen edustaja, hän oli pituudeltaan lyhyehkö,157 cm ja hieman tukeva. Saiman päiväkirjoissaan kertomat rakastumiset ja ihastumiset olivat melkein joka viikkoisia. Aina tämän rakastumisen kohteet eivät olleet tietoisia asiasta. Rakastumisten loppu oli kuitenkin aina suurta draamaa… päiväkirja oli se kanava, joka oli tunteiden vastaanottaja.

Ehkä voidaan ajatella hieman yleistyksenä, että väärin ymmärretty, hieman kömpelön ulkonäön omaava Saima Harmaja hakeutui näin tietoisesti kirjoitustensa pariin.  Hakien lohtua päiväkirjoistaan ja runoistaan, antaen näin itselleen mahdollisuuden antaa piut-paut silloin vallinneille naiskuvaihanteille.  Hän ei kuitenkaan koskaan eristäytynyt luokkatovereistaan, vaan oli aina kaiken koulussa tapahtuneen sählingin keskipisteenä. Jopa niinkin, että luokan oppilaat ja opettaja löivät kerran vetoa siitä, pystyykö Saima olemaan yhden opetustunnin täysin hiljaa paikoillaan.

Se ihme onnistui, mutta hän päivitteli päiväkirjalleen seuraavaa koulupäivää, jolloin saman opettajan tunteja olisi peräti kaksi peräkkäin!

Kaarina Helakisan kirjoittaman elämänkerran mukaan  Saiman runous on yhdistetty hautajaisissa oleviin uskonnollisiin muistokirjoituksiin, mutta on hänessä myös toinen, hyvin  naisellinen ja sensuelli puoli.  Se on vain haluttu piilottaa tekemällä hänestä kuolemansa jälkeen seesteinen ja kuulas oman kuolemansa etukäteen nähnyt runomessias. Hän oli kuitenkin pohjimmiltaan vain nuori tyttö, joka kärsi  hoitojaksojen tuottamasta kivusta. Aikalaisten arvosteluissa häntä moitittiin jopa runojensa aiheiden ohuudesta. Vaikeaa kuitenkin on nähdä maailmaa sairaalan ikkunasta  liikuntakyvyttömänä tuskasta pitkittyneiden tuberkuloosihoitojen aikana.

Omien sanojensa mukaan melkein kaikki  hänen luonnonrunojen kesäiset aiheet ovat syntyneet Lohjan Jalassaaren maisemissa,  kesäpaikassa Heimossa.  Omien sanojansa mukaan hänen siellä viettämänsä aika oli hänen elämänsä onnellisinta. Ne muistot varmasti auttoivat jaksamaan, kun seinä oli ylitsepääsemätön; sairauden muodollistuma. 

Näin pitkän ja kylmän kevään jälkeen on kesä onneksi aivan nurkan takana odottamassa valona ja kuulaana erisävyjen  vihreytenä. Minun suuntani on kameran kanssa kohti Saiman kesäisiä maisemia. 

Elän. Hymyilen.

Hyvää syntymäpäivää, Saima Rauha Maria Harmaja!

Kopparnäs

Viikonloppuna ulkoiluttamassa vanhaa filmi Hasselbladia meren rannalla. Inkoon Kopparnäs on aina mihin vuoden aikaan tahansa pysäyttävä ja rauhoittava paikka.  Ainoita luvallisia paikkoja Etelä-Suomessa, johon voi vielä mennä nähdäkseen edessään aukeavan Suomenlahden. Vaikka elämänsä on asunut järven rannalla on meri kuitenkin omassa kategoriassaan jotain aivan muuta. Tuijottelu horisonttiin on hyvinkin meditatiivistä.
Tosin takavuosina oli järkytys lentokoneen noustessa Helsinki-Vantaalta ja suunnatessa kohti Viroa  nähdä kuinka kapea Suomenlahti itseasiassa on. Ehkä kuitenkin on parempi pitää vanha mielikuva rannattomasta, ikuisesti horisonttiin jatkuvasta maisemasta...

Siispä kohti rantaa ja hasseli pystyyn kalliolle. Objektiivin nokalle laittelin ND8 harmaasuotimen sekä vielä jatkoksi pyöröpolarisaatiosuotimen. Kamera tällä kombinaatiolla on tietenkin pakko olla jalustalla. Laiskuuttani olin ottanut hiilikuitujalustaan matkaan, joka kyllä noilla pitkillä valoitusajoilla ole mikään ihanteellinen valinta. Hasselissa valotusajat loppuvat 1sekunttiin jonka jälkeen pitää siirtää suljin bulp-asentoon. Harmaasuotimen ja polarisaatiosuotimen yhteisvaikutus oli 6 aukkoa. Filminä käytän Fujin 160 NS 120 filmiä. Valotusajan joutui siis vetämään aivan hatusta. Laskeskelin ensin mielessäni hitaasti 8:aan...Sitten muistelin filmiajoilta kaiken maailman resiprookki-ilmiöitä, joissa pitkillä valoitusajoilla filmi käyttäytyy kuin sen herkkyys olisi alhaisempi mitä paketin kylkeen on präntätty.

No tästä muistosta ilahtuneella seuraavaan kuvaan sitten laskeskelin valoitusaikaa puolet pitempään eli 16 sekunttia. Kun filmi oli kehitetty, niin kaikki ruudut olivat aivan tasaisesti saaneet valoa. Olin aivan että mitä...??? olihan kuitenkin ruutujen välissä puolet valoitusaikaa lisää.
Täytyy yhä ihmetellä, kuinka valotuksellisesti on iso 120 nega joustavaa. Se antaa melkein millaisen töppöilyn tahansa anteeksi. Ei todellakaan tarvitse pitkillä valoitusajoilla vekkaria kummempaa valoitusmittaria... kunhan linssisuojan poistaa nokalta.

Ensimmäinen kuva on valoitettu sinne 15 sekunnin rampssuille. Siinä on ND8 & Polarisaatio. Pitkä valoitusaika sai aika vekkulin taivaalta heijastuvan sinisyyden  kuvaan. Olin vaikuttunut.
Toinen kuva on otettu pelkällä polarisaatiolla ja 1 sekunnin ajalla, jolloin ihme kyllä kiveen lyövät tyrskyt ovat näkyvissä. Kolmas kuva on heittolaukaus taivaalle kuvaajan kaatuessa selälleen...aika 1/30 ja paketti buranaa.

Linkki Kopparnäs

Saima Harmaja

Kuluva vuosi on runoilija Saima Harmajan juhlavuosi. Hänen syntymästään on 100 vuotta. Harmajalla oli aikoinaan vahva yhteys Lohjalle perheensä kesäpaikan muodossa.
Saima omassa elämänkerrassaan totesikin; " Kaikki kesäni, paitsi yhtä, olen viettänyt Lohjan Jalassaaressa, joka on minulle rakkain seutu maan päällä. Suorastaan ihmettelen, että on olemassa niin paljon ihmisiä, jotka nöyrästi tyytyvät muihin kesäpaikkoihin."

Vahvasti sanottu. Tämä sai ajatuksen heräämään valokuvanäyttelyn järjestämiseksi Saiman runojen pohjalta...Tietäen myös millainen oli hänen lyhyt ja traaginen elämänsä, oli oikeastaan pakkokin tarttua aiheeseen. Hän kuoli tuberkuloosiin vain 23 vuotiaana.

VALOKUVANÄYTTELY  

KAUKAINEN HUHTIKUUN SADE

Lohjan Kaupungin kirjasto

2.9-28.9.2013

Impressioita Saima Harmajan runoihin.

Kari Saaristo - Heikki Simpura - Leo Vuorinen

Tämän tulevan valokuvanäyttelyn keskeisenä teemana on löytää Saima Harmajan runoista

impressionomaisia valokuvallisia tunnelmia. 

Kuvissa pyrimme saaman näkymään niin  konkreettisia kuin myös mielenmaisemia

liittyen Saima Harmajan elämään. 

Osassa valokuvissa pyrimme käyttämään myös mallia kuviin saatavan tunnelman aikaan saamiseksi.

Näyttelyn kuvallinen toteutus tulee tukemaan työryhmän yhteistä näkemystä

Saima Harmajan elämästä ja  hänen runoista. Kukin kuvaaja  nostaa itselleen tärkeän

runoista nousevan teeman jota haluaa muokata omaksi kuvalliseksi näkemyksekseen.

Itse valokuvaus  toteutetaan yhteisenä kuvallisena retkenä. Kuvaustapahtuma on kiireetön,

jopa tunteja kestävä. Keskustelua ja ajatusten vaihtoa. Niin mallien ja valokuvaajien kesken.

Tulevan valokuvanäyttelyn kuvat syntyvät kevään ja kesän 2013 aikana. Osa kuvista toteutetaan

valokuvausteknisesti Saima Harmajan elinaikana olleella tekniikalla saadaksemme kuviin kerronnallista

syvyyttä. 

Linkki Wikipedia

Linkki Saima Harmaja-seura

Linkki Yle Areena

4pictures

Yhdessä vaimoni kanssa, vetämämme valokuvauskurssi on vielä viikon nähtävissä Galleria Vikholmissa Lohjalla. Neljän nuoren tytön kuvallinen seikkailu.

 

VALOKUVARYHMÄN NÄYTTELYN 

PUHE AVAJAISISSA 8.4.2013

Elämme aikaa, jolloin valokuvaaminen ja valokuvatuksi tuleminen on ikään kuin osa ihmisen luontoa. Elämän hetkiä ikuistetaan ensimmäisestä raskaudenaikaisesta ultraäänikuvasta viimeisiin hengenvetoihin. Digikamera kulkee yhä useammalla kellon ja kännykän tavoin mukana. Elämme kuvien runsaudessa.
Samalla voimme edelleen saada syvällisiä elämyksiä valokuvista ja löytää omat merkitykselliset kuvamme, joita vaalimme kalleimpina aarteinamme.

Valokuvan identiteettiä on ihmetelty siitä saakka, kun keksintö vuonna 1839 julkistettiin, Sir Wendell Holmes kutsui sitä ”peiliksi, jolla on muisti”.
Nykyvalokuvauksessa peiliä käännellään taitavasti. Siitä voi heijastua viileä ja neutraali kuva ulkoisesta maailmasta tai subjektiivisia kuvaajan mielenmaisemia.

Valokuvauksessa studio on ollut aina se paikka, jossa rooleja ja poseerauksia tuotetaan ja ikuistetaan kameralla. Studiossa tehdyn kuvan kaikki merkit ovat aktiivisia ja tarkoituksellisia.  Kuvat rakennetaan tyhjästä, eikä niissä ole mitään sattumanvaraista. Studio on muusta maailmasta eristetty tila ja laboratorio, jossa on mahdollista tutkia identiteettiä, minää ja merkityksen rakentumista – mutta myös improvisoida.

Voimauttavat omakuvat ovat itselle tärkeitä kuvia; ihmisestä itsestään lähtevää, sisäisen voimantunteen kasvuprosessia. Itsemäärittely merkitsee, että jokaisella on oikeus valita, mitkä kuvat ovat omalle elämänkokemukselle niin tosia, että ne kelpaavat määrittelemään omaa elämäntarinaa.

Kuvaustilanteessa on kysymys luottamisesta ja dialogisuudesta.
Käytännössä kuvaustilanteen vastavuoroisuus voidaan toteuttaa parhaiten rooleja vaihtamalla; kumpikin parin osapuoli toimii vuorollaan kuvan päähenkilönä ja kuvaajana. Näin kumpikaan ei jää yksin kuvan kohteeksi, vaan saa kannatella toista kuvaajan roolissa ja osoittaa hänelle arvostustaan.
Syntyy leikin ja flow-kokemuksen värittämää  yhteistoimintaa, jossa kuvausparit kokevat nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tunteiden vievän mukanaan ja synnyttää ideoita itsestään.  Arkitodellisuuden vaikeudet unohtuvat kun kaksi ihmistä, kamera ja ympäröivän kuvauspaikan maailma valoineen, äänineen ja väreineen nousevat pääosaan.

Kysymys kuuluu: Miten haluaisit, että otan tämän kuvan sinusta?
Kuljimme yhdessä pienen hetken, reilun kuukauden, ja merkityksellistä saattoi olla että uskalsitte heittäytyä kuvattavaksi omana itsenänne, rentoina ja roolitta.

Yhdessä opimme katsomaan ja näkemään kauneutta linssin läpi.  Rajaamaan asioita, löytämään olennaisen.
Teimme kuvausretken talvimaisemassa; kun aurinko jo pilkisti puiden takaa ja sai maantien pinnan kimaltamaan. Löysimme jääpuikkoja ja pieniä yksityiskohtia maisemassa.  Retket ovat hauskoja ja yhdessä kuvaaminen on antoisa harrastus.

Lämmin kiitos teille yhteisestä seikkailusta ja toivomme että jatkatte näitä valon aakkosten opettelua ja että  valokuvat voivat olla teille voimaa antavia, joskus lohduttavia ja vahvistavia, apuna arjen arvojen selkeyttämisessä ja elämän käännekohdissa muutosprosessien työstämisen tukena.

Lämmin kiitos myös lahjoittajille, jotka mahdollistivat tämän ryhmän toiminnan.

Lopuksi vielä todistusten ja ruusujen jako 4 Pictures- ryhmän nuorille naisille.

TERVEISIN: Anne ja Kari Saaristo

Äly(hoi)puhelin

Viime aikainen toiminta onkin ollut enemmän puhelimen räpläysta. Aikoinaan 2007 tuli saatua jenkeistä ensimmäinen iphone joka olikin aivan ällistyttävä ihme puhelin rintamalla. Puhelimen sai kräkättyä netistä löytyvin ohjein auki paikallisen operaattorin korttia tunnistamaan. Olo oli aika elvis hetken aikaa puhelinta ulkoiluttaessa. Muistan hyvin kun esimerkiksi kaupan kassajonossa piti kosketusnäytöllistä ihmettä näpelöidä ja se sai kateellisia katseita aikaiseksi.
Sittemmin puhelin vuoden 2008 aikana ilmestyi myöskin suomen markkinoille ja sitä alkoi olla yllättäen jokaisen kourassa. Itse vaihdoin silloin uudestaan 30€ Nokiaan...

Uusi tutustuminen kuudenvuoden jälkeen tähän Applen ihmeeseen on tapahtunut tänä keväänä. Tunne oli taas; "WoW." Käsittämätön harppaus teknisesti, mikä tietysti on näkynyt muissakin hilavitkuttimissa, mitä markkinoille on pukattu kulutuksen alttarille.
Somessa tulee pyörittyä siihen malliin ettei blogia ehdi päivittämään. Kameran ominaisuus on myöskin huikaiseva. Lukemattomilla apuohjelmilla voi kuvalle tehdä sen, mitä fotarissa ennen piti käyttää vaikka kahdeksaa tasoa. Nykyään näkee facessa kuvia jotka otettu iOS käyttiksellä, joiden tekimiseen kuvankäsittelyssä piti oikeasti käyttää runsaasti aikaa. Siunaus vai from my ass, jokaisen ihan itse päätettävissä... Itse ainakin valokuvaukseen olen saanut uutta muotoa ja innostusta. Ei kaikkea tarvitse tehdä ryppy otsassa kun voi myöskin ottaa ilolla vastaan yhden nappulan nykytekniikan.
Kuva itsessään on kuitenkin se pääjuttu. Ihan sama millä se on tehty, jos kuvassa on edes vähän valokuvauksellista sisältöä.

Vuoden muotokuvaajat 2013

Suomen Ammattivalokuvaajat ry ovat saaneet taas vuosikilpailu- urakkansa päätökseen ja valittua sarjavoittajat. Kuvat ovat hieman vaikeasti vielä katseltavissa, toivottavasti saadaan ne jatkossa hieman selkeämmin esille.
Tästä linkistä kuviin
Vuoden Muotokuvaaja titteli on vielä hakusessa, se julkaistaan perjantaina Helsingin messukeskuksessa pidettävillä Kuva&Ääni tapahtumassa.

Kikkailua studiossa