sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kuva&kamera

Oli mukavaa käydä Helsingin Kaapelitehtaalla moikkaamassa tuttuja kuvaajia ja maahantuojia. Paikkana ei ollenkaan pöllömpi pitää kyseisiä messuja. Huomattavasti katu-uskottavampi paikka kuin Vanha-satama. Paikkana Kaapelitehdas sentään henkii taiteellista inspiraatiota monine gallerioineen ja taidepajoineen.
Paikka ei ainakaan sunnuntaina ollut tupaten täysi eli hyvin mahtui tilassa liikkumaan. Peruskamaa oli näytillä kamerapuolelta ja tietysti myöskin pakolliset jokapaikan rätti&roinakauppiaat. Top-Shotin osastolta bongasin Kai Toivakan Colorkolmion ammattilaitepuolelta kauppaamassa Elinchromen settejä. Kotiin viemisiksi häneltä löytyi Lastoliten TriGrip heijastin setti. Todella kätevän tuntuinen kapistus kamerareppuun.
8 erilaista heijastavaa pintaa 75 cm koossa. Kokoontaitettuna paketti ei ole kuin vaivaiset 35 cm. Hinta oli 99€ kun muuten sama kapistus on Rajalalla 177€. Siis oivat kaupat.

Toinen hieno uusi tuttavuus oli Canson tulostus materiaalit. Messuilla oli Hanart Oy etsimässä jälleen myyjää Suomen markkinoille. Lähin on tällä hetkellä Ruotsissa.
Canson on toiminut Ranskassa jo 500 vuotta taidepaperi valmistajana. Valmistaja on nyt kehittänyt tulostimiin sopivia materiaaleja. Paperit ovat happovapaita eikä niissä ole käytetty optisia kirkasteita. Paperit täyttävät siis museoiden ja gallerioiden vaatimukset.
Valmistajalta löytyy esimerkiksi mustavalko pimiöstä tuttua kuitupaperia... Mustavalkoinen valokuva mallitulosteena 310 g/m2 paperille oli aivan päällikkö. Harmaakiilan avulla tutkaillen sävyntoisto paperissa oli täydellinen. Mikä vielä hassua, neliöhinta kyseisellä paperilla on naurettavat 14,50€ kun esimerkiksi tällä hetkellä taidepaperi puolella kovaa hypetystä saava Hähnemuhle omaa 114€ neliöhinnan. Siis A3 tuloste Canson merkillä maksaa Ruotsissa olevan nettikaupan hinnastossa 2,80.- arkki.
Miinuspuolella tietenkin on se, ettei kyseinen materiaali sovellu mihinkä tahansa kolmellakympillä Biltemasta ostettuun tulostimeen...

Linkki Canson paperit
Linkki Lastolite TriGrip