kalastus ja kamera

Kolmen aikaan aamuyöstä uistellessa pimeällä järvellä tulee mieleen kaikenlaista. Vesihän on tunnetusti psykologisessa mielessä alitajunnan symboli. Pinnan alta löytyy kaikenlaista, joka odottaa esiin vetämistä. Vesi symboloi tunteita ja tiedostomatonta puolta itsessäsi. Kala tai kalat jotka monelta reissulta ovat jääneet saamatta edustavat myöskin alitajuntaa ja sekä myöskin omien lahjojen löytämistä. No mitä siitä seuraa, jos sitten vertaa eri kalastuslajeja keskenään valokuvaukseen vertaillen.

Pilkillä istuminen on ihan varmasti samaa kuin piilokojusta lintujen kuvaaminen. Täkyä reikään ja saalista tulee. Monille varmaan hyvinkin rentouttavaa, mutta kuvallisesti ehkä jo vuosien saatossa aika nähtyä.

Virvelöintiä voisi kuvitella studiokuvaukseksi. Huidotaan vavalla joka suuntaan ja toivotaan jotain kunnollista saalista saatavaksi. Kohteet välillä hyvinkin vastaan pyristeleviä, joten väsytys taktiikka varmasti suotavaa.

Vetouistelua voisi luonehtia katukuvaamiseksi tai yleensä tyypilliseksi kameran ulkoiluttamiseksi. Raahataan siimaa tuntikaupalla ympäri järveä perässä ja toivotaan jonkun aiheen sinne tarttuvan.

Kuvapankki voisi olla vaikka kalatori. Käydään hakemassa kunnon vonkale ja kehua retostellaan se itse saaduksi. Pienellä manipuloinilla väitetään vakavalla naamalla loisto otosta tuntien kameratyöskentelyn saavutukseksi.

Perhokalastus on joka tapauksessa erityisen pervokalastusta. Elitistisyydessään se voisi vaikka edustaa sellaista nippelipaavoa, joka ei oikesti kuvaa, mutta värkit ovat viimeistä huutoa. Pääasia että muut kuvaajakaverit huomioivat objektiivin reippaan pituuden.

Verkkokalastus, jos sitä ylipäätänsä voi kalastukseksi sanoa, vastaa kameralaukun syvyyksiin ajelehtimaan jätettyjä kamera-aparaatteja ja objektiiveja. Keräävät levää, mutta ei aiheuta kuitenkaan muissa kuvaajakolleekoissa kateutta.

Mato-ongella istuminen voisi mielikuvissa vastata kuvaajanautiskelijaa, joka ei ryntäile hullunkiilto okulaareissaan ympäriinsä. Keskittyy aiheeseensa ja kaikki mikä onkeen ottaa on iloinen yllätys. Yleensä tähän kategoriaan kuuluvat naiskuvaajat.

Niin... aika hiljaista on ollut kalastusrintamalla.

Mustavalkofilmin purkkikehitys

Varsinainen dejavu tuli mustavalkofilmin kehityksestä. Piti kaivella muistin kätköistä nuorelle innostuneelle sukulaismiehelle kehitysaikoja ja aineita. Nuorisossa on tiukkaa asennetta nykypäivänä. Kaveri on antanut piutpaut digivempeleille ja on kuvannut filmi pikku-myyllä kuvansa. Nyt sitten siirrytään Hasselblad maailmaan, koska niitä vanhoja filmiversioita myydään pilkkahintaan turuilla ja toreilla. Siitä kyllä täytyy olla hiukka kade, koska kyseinen merkki omassa nuoruudessa edusti jotain saavuttamatonta, toisessa universumissa sijaitsevaa haavetta.

Alla jakoon jonkinlainen järkeenkäypä yhteenveto myöskin muille mustavalko filminkehityksestä kiinnostuneille...

MUSTAVALKOFILMIN PURKKIKEHITYS

Purkin liikkuttelun tulisi olla rauhallista, liian raju liikuttelu aiheuttaa epätasaisuuksia. Purkki ei ole mikään sambasoitin. Liikkuttelun tarve syntyy kehitteen kulumisesta. Liuos ei vaihdu tasaisesti, jolloin kehitys hidastuu ja muuttuu epätasaiseksi. Liian ahkera purkin heiluttelu taasen vastaavasti aiheuttaa haitallisia virtauksia, jotka huuhtovat jotain filmin kohtaa enemmän. Tämä taasen näkyy raitoina lopullisessa, vedostetussa kuvassa.

Jos ja kun käytetään lyhyttä filminkehitys aikaa on ilmakuplat ongelma. Tällöin olisi ehdottomasti käytettävä filmin esikastelua saadakseen poistettuksi tämän ongelman.

Keskeytteen korvaaminen pelkällä vedellä ei ole suositeltavaa. Ensinnäkin kehitysajasta tulee jotain sinnepäin, kehitys ei lopu välittömästi ja toiseksi siksi, että filmin pinnalla pääsee kehitettä kulkeutumaan kiinnitteeseen aiheuttamaan niin sanottua dikroidista huntua. Se näkyy valmiissa negativiissa purppuranvihertävänä kalvona. Huntu on hapon pelkistämää hopeaa ja sitä ei enään saa negatiivistä jälkikäteen poistettua.

Liian hapan keskeyte taasen aiheuttaa filmin rakeisuuden kasvamista. Keskeytteeksi suositellaan 0,7% etikkahappoa.

Seuraavaksi tuleekin sitten filmin kiinnitys. Yleinen virhe filmin kiinityksessä on se, että kiinnitysaika ei ole tarpeeksi pitkä. Käytetään samaa kiinnitettä kuviin sekä negoihin. Yleensä nyrkkisääntönä pidetään sitä, että leikataan kehittämättömästä filmistä pieni pala ja laitetaan se uimaan fixiin. Kellosta samalla tarkkailemalla seurataan filmin kirkastumisaikaa. Kun filmi on täysin kirkas, kerrotaan saatu aika kellosta kahdella. Tämä on silloin se kiinnitysaika, minkä filmi tarvitsee.

Kiinityksen jälkeen suoritetaan välihuuhtelu, jonka jälkeen käsittely vielä HCA:lla, eli kiinnitteen tuhoajalla. Lopuksi suoritetaan loppuhuuhtelu 15 minuuttia juoksevassa vedessä kuitenkin huomioiden, että vesi ei ole jääkylmää eikä yli +35C astetta.

VAIHEET SIIS;

- Esikastelu, puhdas vesi. Sama lämpötila kuin kehitteellä. Aika 30s ja vesi pois

- Kehite kaadetaan purkkiin. Pieni kopautus pöytään mahdollisten ilmakuplien poistamiseksi. Liikutellaan purkkia jatkuvasti ensimmäiset 30 sekunttia jonka jälkeen jokaisen 30s jälkeen liikutellaan purkkia 5s ajan.

- Keskeyte lopettaa kehityksen välittömästi. Keskeyte purkissa n.30s

-Kiinnitys. Tuore kiinnite…pinkki sävy filmistä pois

- Välihuuhtelu. Juoksevassa vedessä, n.+20c lämpöisessä vedessä 5minuuttia.

- HCA käsittely. 2 minuuttia

- Loppuhuuhtelu. Juokseva vesi lämpötilaltaan n.+20c 10 minuutin ajan.

- Lopuksi kastetaan filmi vielä kostutusaineeseen

(Kodak phoflo) jolla estetään kuivumisjäljet lopullisesta negatiivista…

Valokuva tuhat sanaa?

Joskus tiskillä kuulee varsinaisia rupisia riimejä kamerarepuista, kun hääparit tulevat kyselemään saako näistä valokuvaajan meidän häissä ottamista kuvista enään mitään syntymään.

Osa 1

Kuvaaja saapui kuljettajineen kirkon eteen. Toki se näytti aika proolta, kun on jopa assarikin mukana. Tosin syy siihen ilmeni illan kuluessa.

Hääkansaa hieman hämmästytti, kun morsiuspariin oli liimaantunut kuvaaja kiinni käveltäessä alttarille...todellinen tappituntuma. Vihkimisen aikana huomaavainen kuvaaja singahteli alttarin poikki useasti hakiessaan kuvakulmia. Liike-energia oli valtaisaa, mutta kun saavuttiin seremoniassa; saa suudella morsianta kohtaan, oli kuvaaja kamerarepullaan vaihtamassa objektiiviaan missaten pääkuvan.

Viralliset hääkuvat miljöössä aiheutti morsiammelle sydämmentykytystä. Kuvaajan mielestä oli kahlattava viljapellon keskelle piikkikoroilla. Edellisillan sade luonnollisesti oli maaperään aiheuttanut muutakin ilmenemismuotoja kuin kevyttä kesäkastetta.

Morsiota myös kuvattiin puunoksalla makoilemassa, mikä sieltä alastullessa aiheutti häämekkoon pienen repeytymän.

Hääpaikalla kuvaaja olikin sitten liimaantuneena enemmän boolimaljan kylkeen kuin hääparin tarkkailuun. Syykin assari/autonkuljettajaan selvisi. Kuvaaja oli hoitanut itselleen ns. turvakännin, joten autoiluun oli aamulla ollut pakko löytää pikaisesti frendi kuskiksi.

Maksu hääkeikasta oli ollut 900 euroa ja neljänviikon päästä sitten tipahti postiluukusta cd lätty. Ensijärkytys. Kyyneleet. Epäusko. Käytännössä jokainen kuva oli kuvattu vinoon. Kuulemma hyvä tehokeino saadakseen tylsään pysähtyneeseen tilanteeseen äksöniä.

Kuvatiedostot oli kuvattu nettiresoluutiolla. Oikeasti. Kaikki. Hääpari ei siis pystynyt tilaamaan laadukkaita printtiversioita. Kuvaajan mielestä tämä tiedostokoko on optimi kun lähetetään kuvia sähköpostilla sukulaisille nähtäväksi....niin varmaan.

Osa 2.

Edellisessä oli sentään jotain kuvia hääpari saanut, mutta seuraavassa ei tullut edes niitä.

Oli hankittu uusi kamera pitkällä zoomilla. Myyjä oli puhunut jostain siltakamerasta, mutta voihan sillä varmaan sisälläkin kuvata.

Henkilö oli luonnollisesti ainoa pääkuvaaja häissä. Kirkkokuvaus, miljöö ja juhlapaikkakuvaukset sujuivat mutkattomasti. Kuviin oli tallentunut mukava tunnelma koko hääriemusta. Häitten jälkeen sitten näyttämään kuvia tutuille ja sukulaisille. Kamerassahan mukava diashow asetus, millä voi katsella kuvia televisiosta. Aina ei kamerakaan muistunut matkaan, vaan kameran muistikortti laitettiin kyläilypaikassa isännän kameraan, koska sama korttiformaatti oli siihen yhteen sopiva.

Pariviikkoa oli sukulaiset ihailleet onnistuneita hääkuvia. Sitten koitti se päivä, kun kortti sanoi; Poks. Kortti lukossa. Kamera ei näytä enään otettuja kuvia. Kuvia ei oltu missään vaiheessa kopioitu minnekkään, eikä myöskään teetetty printeiksi. Kortinpelastusohjelma

ei löytänyt myöskään kadotettua dataa. Ensijärkytys. Kyyneleet. Epäusko.

Vanhaa Hill Street Blues poliisisarjaa mukaellen; Now let`s be careful out there...

Boys

Pariin kesäpoikaan tullut törmättyä näin kesähelteellä.

Pakoon hellettä

Tällä viikolla siirrytty leppeämpien tuulten pariin hellettä pakoon Lohjanjärvelle mökkimajoitukseen. Kerrostalossa lämpömittari huitelee trooppisia, melkein 28 asteen lämpötiloja. Töissä käyntikin tuntuu melkein lomailulta kun saa aamulla soutaa veneellä rantaa ja suunnata auton nokan kohti kaupunkia ja työpaikkaa.

Mökkinä toimii 50- luvulta oleva vanha kalkkitehdaslaisten kesävirkistys paikka.

Ainoa sähkölaite saaressa on digikamera.

Naapurissa tietenkin asustaa agrigaattimies, joka yleensä kiskoo koneen käyntiin iltauutisten aikaan. Voi sitä kesäillan rauhaa...

Ohessa muutamia näkemyksiä eiliseltä laskevan auringon valossa olevista vanhoista risoista öljylampuista ja mökkipolulla olevasta laiturisillasta.

Kamerankuljettajan sormi vetää siis suonta myöskin vapaa-ajalla kohti laukaisinta.

Ensimmäisessä kuvassa vanha vaimon ( ei vanhan vaimon) viikolla ripustama muikkuverkko. antaa kuulemma söpöä merellistä tunnelmaa. Meritunnelmat sopivat mielestäni myöskin järvelle, kun nappailee samalla Martiniquelta raahattua kymmenen vuotta vanhaa rommia.

Paavolan silta

Juhannuksena veneillessä Lohjanjärvellä tämän vanhan sillan alta sai ajatukset suuntautumaan ympäristön muutoksiin. Tämä vanha, vuonna 1960 tehty puusilta on tuomittu tulevana syksynä häviämään ja tilalle pystytetään betonirotisko. Maiseman muutokset ovat radikaaleja ja peruuttomattomia. Tämä kaunis puusilta on ollut pitkään oleellinen osa kyseisen Lohjansaaren luonnon maisemaa.Veneellä sillan alle pysähtyessä on päässyt katselemaan haarapääsky-yhdyskunnan vilkasta toimintaa. Kun auto on ylittänyt sillan pään päältä, on sillan matala kumina tuntunut jotenkin äänimaailmaltaan kuin jostain kaukaa lapsuuden kesiltä tutulta. Silloin, kun oltiin mato-onkien kanssa isoisän kanssa tervatulla soutuveneellä ongella narraamassa ahvenia.

Joskus nykyajassa oleva tehokkuushaku vain tuntuu typerältä. Tämänkin muutoksen takana on lisääntynyt liikenne. Ja miksi se on lisääntynyt? Tässä Suomen 64:neksi suurimmassa saaressa on tietenkin ympärivuotiseksi muuttunut vapaa-ajan asutus saanut sen aikaan.

Jotenkin absurdia on se, että mökkinsä ostaneet nimen omaan hakevat ajatuksissaan luonnon arvoja ja maalaisrauhaa ja saavat sitten toiminnallaan katoamaan osan oman mökki maisemansa idylliä.

Pysähdyin sillalla olevan vanhan herrasmiehen juttusille. Hän on käynyt 50 vuotta kalassa

samalla sillalla. Kyselin kalan tulosta. Aamulla kuudenaikaan tulessaan oli jotain pientä liikettä kuulemma ollut, mutta sen jälkeen oli ollut hiljaisempaa. Mies ei ollut pahoillaan, vaikka oli jäänyt ilman saalista tällä kertaa. Tokaisi vain, että on taas kuitenkin yhtä kokemusta rikkaampi.

Juhannus

Kesähäät

Kesä ja häät ovat lyömätön yhdistelmä. Ihmiset ovat kauniita ja iloisia, joten tunnelma tarttuu myös valokuvaaja planttuun mukavasti. Viimeviikonlopun helle kyllä sai kameran kuljettajankin hikoilemaan. Vettä kului litra kaupalla sisäiseen jäähdyttimeen. Pukupäällä heiluminen häissä vastaa jota kuinkin hyvänlaista juoksulenkkiä. Mustion linnan maisemat hääkuvaus miljönä ovat hienoimpia paikkoja omalla lähiseudullani.

Tosin kyseisen paikan nykyiset omistajat ovat alkaneet rahastamaan jopa kuvaamisesta kyseisen miljön alueella. Viimekesäisellä kuvauskeikalla kyseisen linnan herra hiippaili tiedustelemaan, onko lupia kuvaamiseen. Hieman epäuskoinen olo myöskin hiippaili omaan mieleen, että voiko joku tosissaan rahastaa maisemasta...no kyllähän tietysti maalikin maksaa aika paljon kyseisen pytingin kunnossa pitämiseen.

Miljöhääkuvauksessa jätin salaman suosiolla laukkuun. Sellaista ohjelukua ei ole vielä keksittykkään jolla pystyisi kilpailemaan taivaalla olevan mollukan kanssa. Siispä kasailin heijastimen pystyyn. Kahden ja puolen neliön heijastava pinta saa ihmeitä aikaan. Taivaalta tuleva sininen sävy kuvan varjokohdissa saa sopivaa lämmitystä kuvattavien ihonvärissä.

Bestmanin voi aina valjastaa valomieheksi ja pienellä tuulella siihen hommaan joutuu myöskin avuksi laittamaan kaasonkin. Kyseisen heijastimen koosta johtuen se muuttuu tuulessa helposti purjeeksi.

Heijastimen kasaaminen on hieman vaivalloista ja muutaman kerran olen saanutkin iloisesti sormien nahat jäämään kasausvaiheessa putkien väliin. On sekin tietysti ohjelmanmero hääparille, kun kuvaaja hyppelee ympäriinsä kiroillen.

Valoteho kyseisellä heijastimella on valtaisa. On joka kerran varoitettava pareja edes vilkaisemasta kyseistä häkkyrää. Seurauksena hetkellistä sokeutumista, eikä hitsarin lasit silmillä olisi muutenkaan malleille eduksi. Valo ei kyseisellä värkillä todellakaan häviä etäisyyden neliössä kuten salamoita käytettäessä.

Myöskin tee-se-itse malli on mahdollista rakennella. Kapalevyyn tai vastaavaan liimaillaan sprayliimalla tukevampaa foliota (ei pirkkaa) ja sprayataan autotarvikeliikkeestä saatavalta vannekullalla täpliä. Toimiva laite, mutta hieman hankala kuljetettava ainakin fillarilla.

Linkki Heijastinvalmistajan sivuille.

Linkki Mustion Linnan sivuille.