tiistai 18. lokakuuta 2011

Terveisiä avajaisista





Marja Pirilän ja Petri Nuutisen Camera Obscura Works näyttelyn avajaiset olivat lämpimät ja kodikkaat.
Näyttelytilan rikkominen kolmiulotteiseksi installaatioksi ripustukseltaan oli mukava yllätys. Yleensäkin näyttetilan rikkominen perinteisestä viivasuorasta ripustuksesta poikkeavaan muotoon on ainakin itseni mielestä tervetullutta vaihtelua.

Marja kertoi idean Camera Obscurasta tulleen jo vuonna 1996. Sitä aikaisemmin hän oli jo tehnyt kokeiluja neulanreikäkameran avulla. Hän omaa dokumentaarisen valokuvakoulutuksen, johon tämä luovuuden irti päästäminen täysin vastakkaisella ajatuksella oli hänelle tervetullut yllätys.
Obscura kuvien syntytekniikka on mielenkiintoinen. Huoneen ikkunat peitetään mustalla muovilla. Muoviin leikataan 5x5 cm aukko, johon kiinnitetään esimerkiksi suurennoskoneen kondensorilinssi. Näitähän vanhoja koneita on kaikilla mustavalkokuvien kanssa lotranneilla nurkat väärällään. 
Linssi muodostaa ylösalaisen kuvan vastakkaiselle seinälle ulkoa tulevasta kuvajaisesta. Marjan kuvissa on siis samassa kuvassa sisätila, ulkotila ja useissa kuvissa myöskin vielä ihminen omassa tilassaan.

Kuvien valotusajat ovat pitkiä. Kuvaa pitää valottaa jopa kaksikymmentä minuuttia. Puhuvatalo- teossarjan kuvat on kuvattu Tampereella hylätyssä Pitkänniemen entisessä mielisairaalassa. Hänellä oli mahdollisuus luvalla kuvata kyseisessä miljöössä kahden vuoden ajan. Tilan rapistuneille seinille heijastetut ulkomaiseman kuvat luovat maagista hiljaisuutta. Suuret näyttelykuvat on tulostettu taidokkaasti Petri Nuutisen ansiosta erittäin kauniin pintastruktuukin omaavalle Hähnemuhlen taidevedostus kartongille.

Veistosmaiset, kolmiulotteiset Camera Obscura teokset olivat vapaasti näyttelyvieraiden kosketeltavissa. Se oli jopa toivottavaa näitten teosten kääntely ja ämpäreillä kuvan tähtäily. On uskomatonta, miten yksinkertaiseen ajatukseen oikeastaan koko kameralla kuvaaminen perustuu. Kuva oli hauskasti  ylösalaisin näissä Camera Obscura veistoksissa ja Camera Obscura sinkkiämpäreissä ( eivät onneksi olleet muovisia :-)  Niinhän se kuva on myöskin ylösalaisin kamerassa. Niinhän se on myöskin ylösalaisin meidän omissa linsseissä, joita silmiksi kutsutaan. Aivot vain kääntävät näkemämme kuvan oikeinpäin... 
No joskus kyllä tuntuu, että jotkut ihmiset ovat yhä silti vielä ylösalaisin....