Saima Harmaja

Kuluva vuosi on runoilija Saima Harmajan juhlavuosi. Hänen syntymästään on 100 vuotta. Harmajalla oli aikoinaan vahva yhteys Lohjalle perheensä kesäpaikan muodossa.
Saima omassa elämänkerrassaan totesikin; " Kaikki kesäni, paitsi yhtä, olen viettänyt Lohjan Jalassaaressa, joka on minulle rakkain seutu maan päällä. Suorastaan ihmettelen, että on olemassa niin paljon ihmisiä, jotka nöyrästi tyytyvät muihin kesäpaikkoihin."

Vahvasti sanottu. Tämä sai ajatuksen heräämään valokuvanäyttelyn järjestämiseksi Saiman runojen pohjalta...Tietäen myös millainen oli hänen lyhyt ja traaginen elämänsä, oli oikeastaan pakkokin tarttua aiheeseen. Hän kuoli tuberkuloosiin vain 23 vuotiaana.

VALOKUVANÄYTTELY  

KAUKAINEN HUHTIKUUN SADE

Lohjan Kaupungin kirjasto

2.9-28.9.2013

Impressioita Saima Harmajan runoihin.

Kari Saaristo - Heikki Simpura - Leo Vuorinen

Tämän tulevan valokuvanäyttelyn keskeisenä teemana on löytää Saima Harmajan runoista

impressionomaisia valokuvallisia tunnelmia. 

Kuvissa pyrimme saaman näkymään niin  konkreettisia kuin myös mielenmaisemia

liittyen Saima Harmajan elämään. 

Osassa valokuvissa pyrimme käyttämään myös mallia kuviin saatavan tunnelman aikaan saamiseksi.

Näyttelyn kuvallinen toteutus tulee tukemaan työryhmän yhteistä näkemystä

Saima Harmajan elämästä ja  hänen runoista. Kukin kuvaaja  nostaa itselleen tärkeän

runoista nousevan teeman jota haluaa muokata omaksi kuvalliseksi näkemyksekseen.

Itse valokuvaus  toteutetaan yhteisenä kuvallisena retkenä. Kuvaustapahtuma on kiireetön,

jopa tunteja kestävä. Keskustelua ja ajatusten vaihtoa. Niin mallien ja valokuvaajien kesken.

Tulevan valokuvanäyttelyn kuvat syntyvät kevään ja kesän 2013 aikana. Osa kuvista toteutetaan

valokuvausteknisesti Saima Harmajan elinaikana olleella tekniikalla saadaksemme kuviin kerronnallista

syvyyttä. 

Linkki Wikipedia

Linkki Saima Harmaja-seura

Linkki Yle Areena

4pictures

Yhdessä vaimoni kanssa, vetämämme valokuvauskurssi on vielä viikon nähtävissä Galleria Vikholmissa Lohjalla. Neljän nuoren tytön kuvallinen seikkailu.

 

VALOKUVARYHMÄN NÄYTTELYN 

PUHE AVAJAISISSA 8.4.2013

Elämme aikaa, jolloin valokuvaaminen ja valokuvatuksi tuleminen on ikään kuin osa ihmisen luontoa. Elämän hetkiä ikuistetaan ensimmäisestä raskaudenaikaisesta ultraäänikuvasta viimeisiin hengenvetoihin. Digikamera kulkee yhä useammalla kellon ja kännykän tavoin mukana. Elämme kuvien runsaudessa.
Samalla voimme edelleen saada syvällisiä elämyksiä valokuvista ja löytää omat merkitykselliset kuvamme, joita vaalimme kalleimpina aarteinamme.

Valokuvan identiteettiä on ihmetelty siitä saakka, kun keksintö vuonna 1839 julkistettiin, Sir Wendell Holmes kutsui sitä ”peiliksi, jolla on muisti”.
Nykyvalokuvauksessa peiliä käännellään taitavasti. Siitä voi heijastua viileä ja neutraali kuva ulkoisesta maailmasta tai subjektiivisia kuvaajan mielenmaisemia.

Valokuvauksessa studio on ollut aina se paikka, jossa rooleja ja poseerauksia tuotetaan ja ikuistetaan kameralla. Studiossa tehdyn kuvan kaikki merkit ovat aktiivisia ja tarkoituksellisia.  Kuvat rakennetaan tyhjästä, eikä niissä ole mitään sattumanvaraista. Studio on muusta maailmasta eristetty tila ja laboratorio, jossa on mahdollista tutkia identiteettiä, minää ja merkityksen rakentumista – mutta myös improvisoida.

Voimauttavat omakuvat ovat itselle tärkeitä kuvia; ihmisestä itsestään lähtevää, sisäisen voimantunteen kasvuprosessia. Itsemäärittely merkitsee, että jokaisella on oikeus valita, mitkä kuvat ovat omalle elämänkokemukselle niin tosia, että ne kelpaavat määrittelemään omaa elämäntarinaa.

Kuvaustilanteessa on kysymys luottamisesta ja dialogisuudesta.
Käytännössä kuvaustilanteen vastavuoroisuus voidaan toteuttaa parhaiten rooleja vaihtamalla; kumpikin parin osapuoli toimii vuorollaan kuvan päähenkilönä ja kuvaajana. Näin kumpikaan ei jää yksin kuvan kohteeksi, vaan saa kannatella toista kuvaajan roolissa ja osoittaa hänelle arvostustaan.
Syntyy leikin ja flow-kokemuksen värittämää  yhteistoimintaa, jossa kuvausparit kokevat nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tunteiden vievän mukanaan ja synnyttää ideoita itsestään.  Arkitodellisuuden vaikeudet unohtuvat kun kaksi ihmistä, kamera ja ympäröivän kuvauspaikan maailma valoineen, äänineen ja väreineen nousevat pääosaan.

Kysymys kuuluu: Miten haluaisit, että otan tämän kuvan sinusta?
Kuljimme yhdessä pienen hetken, reilun kuukauden, ja merkityksellistä saattoi olla että uskalsitte heittäytyä kuvattavaksi omana itsenänne, rentoina ja roolitta.

Yhdessä opimme katsomaan ja näkemään kauneutta linssin läpi.  Rajaamaan asioita, löytämään olennaisen.
Teimme kuvausretken talvimaisemassa; kun aurinko jo pilkisti puiden takaa ja sai maantien pinnan kimaltamaan. Löysimme jääpuikkoja ja pieniä yksityiskohtia maisemassa.  Retket ovat hauskoja ja yhdessä kuvaaminen on antoisa harrastus.

Lämmin kiitos teille yhteisestä seikkailusta ja toivomme että jatkatte näitä valon aakkosten opettelua ja että  valokuvat voivat olla teille voimaa antavia, joskus lohduttavia ja vahvistavia, apuna arjen arvojen selkeyttämisessä ja elämän käännekohdissa muutosprosessien työstämisen tukena.

Lämmin kiitos myös lahjoittajille, jotka mahdollistivat tämän ryhmän toiminnan.

Lopuksi vielä todistusten ja ruusujen jako 4 Pictures- ryhmän nuorille naisille.

TERVEISIN: Anne ja Kari Saaristo

Äly(hoi)puhelin

Viime aikainen toiminta onkin ollut enemmän puhelimen räpläysta. Aikoinaan 2007 tuli saatua jenkeistä ensimmäinen iphone joka olikin aivan ällistyttävä ihme puhelin rintamalla. Puhelimen sai kräkättyä netistä löytyvin ohjein auki paikallisen operaattorin korttia tunnistamaan. Olo oli aika elvis hetken aikaa puhelinta ulkoiluttaessa. Muistan hyvin kun esimerkiksi kaupan kassajonossa piti kosketusnäytöllistä ihmettä näpelöidä ja se sai kateellisia katseita aikaiseksi.
Sittemmin puhelin vuoden 2008 aikana ilmestyi myöskin suomen markkinoille ja sitä alkoi olla yllättäen jokaisen kourassa. Itse vaihdoin silloin uudestaan 30€ Nokiaan...

Uusi tutustuminen kuudenvuoden jälkeen tähän Applen ihmeeseen on tapahtunut tänä keväänä. Tunne oli taas; "WoW." Käsittämätön harppaus teknisesti, mikä tietysti on näkynyt muissakin hilavitkuttimissa, mitä markkinoille on pukattu kulutuksen alttarille.
Somessa tulee pyörittyä siihen malliin ettei blogia ehdi päivittämään. Kameran ominaisuus on myöskin huikaiseva. Lukemattomilla apuohjelmilla voi kuvalle tehdä sen, mitä fotarissa ennen piti käyttää vaikka kahdeksaa tasoa. Nykyään näkee facessa kuvia jotka otettu iOS käyttiksellä, joiden tekimiseen kuvankäsittelyssä piti oikeasti käyttää runsaasti aikaa. Siunaus vai from my ass, jokaisen ihan itse päätettävissä... Itse ainakin valokuvaukseen olen saanut uutta muotoa ja innostusta. Ei kaikkea tarvitse tehdä ryppy otsassa kun voi myöskin ottaa ilolla vastaan yhden nappulan nykytekniikan.
Kuva itsessään on kuitenkin se pääjuttu. Ihan sama millä se on tehty, jos kuvassa on edes vähän valokuvauksellista sisältöä.