lauantai 28. toukokuuta 2011

Yo


Viikko työelämää takana ja studiota taas viritellään kauden kuumimpaan kuvaus sesonkiin. Ylioppilaskuvaukset tasan viikon päästä taas studion oven takana huhuilemassa.
Onneksi tänäpäivänä muutamat kuvattavat ajoittavat kuvauksensa ennen lakkiaispäiväänsä, koska varsinainen lakkiaispäivä on kuvaussessiona aika liukuhihnaa...10 minuuttia per kuvattava. Siinä ei kyllä periaatteessa ole paljon kuvaajalla mahdollisuuksia "valon ja varjon" leikkeihin.
Oma moraali ei anna kuitenkaan periksi läpihuutojutuille, vaan olen kehitellyt kymmeneen minuuttiin aikamoisen poseerausradan. Yleensä lauantain Yo-kuvausten jälkeen olo on väsynyt mutta onnellinen. Kuitenkin on ollut hienoa olla osana mukana todistamassa ala-asteelta alkanutta ehkä yhden opiskelupäämäärän saavuttamista.

Suurin työ oikeastaan kuvauksessa on jään murtaminen kuvattavan ja kuvaajan välillä. Vuosien saatossa toki jonkinlainen psykologinen silmä kehittyy huomaamaan, mistä naruista kannattaa vedellä. Suomalaisuuteen on kuulunut aina oman itsensä aliarvioiminen. Hymy ja iloisuus on ollut kiellettyä voimavaraa täällä peräpohjolassa. Verrata voi vaikka jenkkeihin. Kun kameraa vilahtaa esiin, on pepsodent- hymy valmiina. Kuvattavan ohjaamiseen panostettu aika näkyy suoraan lopputuloksessa. Siinä on vaan laitettava itsensä täydellisesti peliin kuvauksen aikana.

Myös kuvattavan asenteella on suuri merkitys lopputulokseen nähden. Hyvin usein mallilla huomaa sen asenteen jo studioon tullessa, että tämä on taas se tapaus että, äiti pakotti kuvaan.
Myöskin tänä päivänä törmää ilokseen enenevissä määrin nuorten omiin ideoihin lopullisen kuvan suhteen. Facebook on ainakin tytöillä avannut hieman vapautuneemman maailman omaan itsensä hyväksymiseen. On totuttu olemaan kameran katseen edessä. Negatiivisenä puolena siinä on tietysti tytöillä tämä myyttinen mallilookin hakeminen. Kukaan ihminen ei kuitenkaan valitettavasti ole oikeasti sen näköinen kuin mallilehtien kansissa. Kaikki kuvat siellä ovat käyneet tiukan kuvankäsittelyn. Kaikki.

Myös vanhemmat ja valokuvauksen harrastajat aktivoituvat sukulaisten ja ystävien
Yo-kuvauksiin. Tuttu kuvaaja voi olla etukin lopullisten ilmeitten esiin tuomiseksi.
Joitakin perusjuttuja kannattaa vain pitää mielessä. Malli on yleensä se pääaihe, eikä vaimon kukkamaa. Aihe pitäisi aina pyrkiä nostamaan hyvin esille. Onnistuu yleensä,
jos omistaa f:2,8 aukollisen objektiivin. Tällöin saadaan tausta ihan minkälaisesta pusikkosta tahansa softattua.
Muuten jos ei kameralaukusta kyseistä linssi löydy, kannattaa jättää riittävä välimatka kuvattavan ja taustan väliin. Älä siis koskaan ammu kuvattavaa seinää vasten!
Myöskin pään takana olevat puut ja lipputangot kannattaa huomioida, ettei ne kasva antenneina kuvattavan takaraivosta. Pilvinen poutasää on paras vaihtoehto. Suorassa auringonvalossa ei saa koskaan kuvata, vaan malli on vietävä varjoon vaikka puun alle. Valo siis tuodaan varjoon, aivan kuin studiossakin.
Joko heijastimella tai yleensä tietenkin salamalla. Jos salama on vielä kamerasta irroitettavaa mallia, kannattaa se pitää kuvattavaan nähden 45- asteen kulmassa. Mutta joka tapauksessa käytetään aina salamaa...vaikka se aurinko kuinka paistaisi. Salama joka tapauksessa tasaa kasvojen varjopuolen varjoa.
Jotain vinkkejä näin aluksi, palataan aiheeseen...Siis rohkeasti kuvaamaan!


keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Nikonit ei säteile!



Maaliskuisesta Japanin maanjäristyksestä johtuen maan talous on myöskin kameroiden valmistajien taholla joutuneet suureen ahdinkoon. Epätietoisuus toimituksista on saanut kaikenlaisen huhumyllyn alulle ja aikaan. Myöskin kaupunkilegendoja säteilevistä Japanilaisista tuotteista on alkanut ilmaantumaan. Ohessa juuri ilmestynyt tiedote Nikonin Euroopan Presidentiltä kamerakauppiaille katkomaan kaikenlaisilta huhuilta siipiä...

Canonin kameroista ei kylläkään ole vastaavaa tietoa ;-)


Hyvä Asiakas

Haluan ennen kaikkea kiittää teitä kaikesta ymmärryksestä ja tuesta vaikeassa tilanteessa, johon jouduimme maaliskuussa Japanissa tapahtuneen suuren maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen. Koska edellisestä kirjeestäni on kulunut jo melkein kaksi kuukautta, haluan tiedottaa teille Nikonin tämänhetkisestä tilanteesta.

Heti tapahtuman jälkeen Nikon perusti toimitusjohtajan johdolla katastrofin torjuntakomitean, jonka tarkoituksena oli koordinoida ja varmistaa liiketoiminnan elpyminen sekä normaalien toimintojen palautuminen. Lisäksi perustimme toiminnan jatkuvuuden hallintaan BCM (Business Continuity Management) ‐ryhmiä, joihin kuuluu minun johtamani Euroopan ryhmä.

Kuten ilmoitimme virallisesti 31. maaliskuuta 2011, kaikki tuotantolaitoksemme, joihin katastrofi vaikutti, ovat palanneet toimintaan. Olemme ryhtyneet kaikkiin toimenpiteisiin turvataksemme osien ja komponenttien toimitukset tutkimuksen ja kumppaniyhteistyön kautta. Lisäksi Nikonin vakiintunut tuotantostrategia turvaa tuotantoyksiköt Japanin ulkopuolisissa maissa, joten olemme kyenneet sopeutumaan muuttuvaan tilanteeseen riittävän ajoissa sekä luomaan selkeyttä toimituksiin ja jakeluun.

Minulla onkin ilo kertoa, että emme odota tuotannossa ilmenevän merkittäviä haittoja kesäkuukausina. Silti on mahdollista, että emme täysin pysty täyttämään odotuksia kaikkien tuotteiden osalta.

Teemme kuitenkin kaikkemme voittaaksemme tällaiset vaikeudet, vaikka meistä riippumattomat tekijät, kuten sähkökatkokset, saattavat vaikeuttaa toimintaamme.

Jotkut asiakkaat ovat kyselleet meiltä Fukushiman ydinonnettomuuden aiheuttamasta radioaktiivisesta saastumisesta. Kuten tiedätte, Euroopan komissio, Euroopan hallitukset, kansainvälinen teollisuus sekä Japanin hallitus tekevät kaiken voitavansa varmistaakseen kuluttajatuotteiden turvallisuuden. Tähän sisältyy myös vientituotteiden säännöllinen testaus. Japanin viennin turvaamiseksi tehtyjen viranomaistoimenpiteiden lisäksi olemme käynnistäneet prosessin tarkistaaksemme tuotteittemme säteilytasot. Tähän mennessä mittauksissa ei ole löytynyt mitään terveydelle haitallista.

Samalla kun Nikon ponnistelee tässä haastavassa tilanteessa, luotamme siihen, että kesäkuukaudet ovat vahvaa aikaa niin liiketoiminnassamme kuin yhteistyösuhteissamme.

Arvioimme, että Nikon Group voi pian palata pysyvälle kasvu‐uralle. Nikonin äskettäin laatiman keskipitkän aikavälin johtamissuunnitelman mukaan tavoitteemme on saavuttaa 1,2 triljoonan jenin eli noin 10,4 miljardin euron liikevaihto 31. maaliskuuta 2014 päättyvänä tilivuonna. Pyrimme tähän kunnianhimoiseen päämäärään samalla, kun luomme asiakkaillemme uutta arvoa.

Haluan vakuuttaa teille, että teemme kaiken voitavamme varmistaaksemme, että tulevina kuukausina häiriöt jäävät mahdollisimman pieniksi. Takaamme myös, että pidämme teidät ajan tasalla tapahtumista.

Kiitos vielä kerran arvokkaasta tuesta ja yhteistyöstä.

Ystävällisin terveisin


Takami Tsuchida,

President, Nikon Europe


torstai 19. toukokuuta 2011

les Oreilles


On matkustettava kauas nähdäkseen itse selvemmin pitää hyvin paikkansa.
Olen yhä sitä mieltä, että Suomessa Kelan olisi kustannettava koko porukka ulkomaille oppiin kuukaudeksi huomaamaan kuinka sisäänpäin kääntynyt ajattelukulttuuri meillä vallitsee.
Aki Kaurismäki Cannesin elokuvafestivaalien haastattelussaan kertoi nykyisin tuntemattomien ihmisten kysellessä hänen synnyinmaataan vastavan, "Irlanti".
Häpeä Suomen sisäänpäin kääntyneestä populistisesta ja rasistisesta suhtautumisesta ulkomaalaisiin saa hänet tuntemaan häpeää omasta maastaan. Se ei kai ole suomalaisuuden tarkoitus, vai mitä?

Mainio, päätoimittaja Jaakko Puomilan juttu paikallisessa lehdessä kertoi saksalaisesta vaihto-oppilaasta, joka tahtoi viikon jälkeen opettelemallaan suomen kielellä tervehtiä aamuisessa bussissa kanssamatkustajiaan.
Kunnioittaakseen paikallisia oli opetellut ensimmäiseksi lauseekseen noustessaan bussiin;
Hyvää huomenta. Kylmä ilma ulkona. Haluan matkustaa Lohjalle. Paljonko maksaa?
Kuski mennyt täydelliseen lukkoon ja arvellut joutuneensa v..tuilun tai piilokameran uhriksi.
Edetessään käytävää matkustajat olivat ensin kiinnostuneina katsoneet sisääntuloa, mutta Christianin kohdalle tullessa kääntäneet päänsä kohti ikkunaa ja tuijottaneet sen takana olevaan pimeyteen...seuraava kerta tästä oppineena olikin bussimatkailussa mennyt kuulemma sujuvammin. Noustessaan bussiin oli lattiaan tuijottaen mutissut hiljaa huulienvälistä epäselvästi rahaa ojentaessa; "Lohja".

Se mitä itse kohtasin Martiniquella oli valtaisa yhteen kuulumisen tunne. Kaikki olivat kiinnostuneita ja halusivat jakaa oman maailmansa. Tuntemattomat tervehtivät aina silmiin katsoen ja toivottivat milloin hyvää päivän jatkoa tai sitten vaihtoehtoisesti hyvää ruokahalua.
Asuimme siis tavallisten ihmisten parissa, emme hotelleissa. Asuminen paikallisten kanssa samassa asuinympäristössä avasi näkemään myös sen tavallisen arjen äänineen ja tuoksuineen.
Kuinka pienet lapset kuskattiin päiväkoteihin ja kuinka isommat lapset notkuivat koulujen nurkilla, niin kuin meilläkin odottaessaan tuntien alkamista.

Laskeutuessani Air Francen koneella kuunnellen kuulokkeista Neil Yongin biisiä, Cortez the killer, sai ihon kananlihalle tietäen sen riiston mitä paikalliset asukkaat ovat saaneet kokea siirtomaaherruuden aiheuttamista tuskista. Saaren oma kreolikulttuuri on voimakas ja ihmisten tunne omasta juuristaan on vahva. Opetteltuani kreolitervehdyksen, joka tehdään oikean käden nyrkillä tervehdittävän nyrkkiin lyömällä ja vieden käsi sitten sydämen kohdalle samalla kevyesti kumartamalla sai paikallisissa aikaan hämmentävän mutta kunnioittavan reaktion...hei, tämä valkonaama siis tietää jotain meistä ja on kiinnostunut tavoistamme.

Ranska ja kreoliranska ovat kielinä hyvin paljon toisiaan muistuttavia foneettisesti.
Tämä saa kreolikielen puheen ymmärtämisessä ranskalaisturisteissa aikaan paniikkia. Siksi paikalliset kutsuvatkin fransuja; "korviksi" Les Oreilles. Tämä siksi, koska ranskalaiset ovat koko ajan käsi korvalla kun eivät saa selvää puheesta kysellen koko ajan; "que,que" eli suomeksi mitä häh.

Turismi toki on saaren pääelinkeino. Saari on ranskalaisten lomanviettopaikka. Turismi vain saa joskus naurettavia piirteitä. Hotellialueet ovat aidattuja ja porteilla seisoo vartijat. Turistit loikoilevat uima-altaillaan ja kömpivät yöpuulle ilmastoituihin karsinoihinsa. Tämä näytti todella absurdilta olessamme viereisellä, yhdellä kauneimmalla saaren rannoista uimassa.
50 metrin päässä hotellista avautuu kauneinta rantaa ja turistit ovat häkkitarhoissaan aidattuna. No siinä kyllä välttyy kaikesta vaarallisesta kosketuksesta paikalliseen kulttuuriin ja elämän muotoon. On mukavaa ja hauskaa varmaan elvistellä omien rahojensa kanssa turvallisesti omassa häkissään.
Tosin jouduimme itsekkin meistä johtumattomista syistä juuri samaan kyseiseen hotelliin... Lähtöpäivänä oli kone ylivarattu ja lentoyhtiö järjesti majoituksen ja taksikyydit.
Oli varsinainen dèjà vu-ilmiö huomata yhtäkkiä olevansa itsekkin taas siinä samassa rannassa, missä oli hetki sitten naureskellut näitä häkkituristeja...

Ai tuliko kuvattua...no kyllä!!!