sunnuntai 29. tammikuuta 2012

3. Työpaja


Viimeisimmän Voimauttavan valokuvauksen työpajan yhtenä aiheena oli kuvapelko. Ihmisen kuvapelko kameran edessä voi tarkoittaa eri asioita. On vähättelyn ja häpeän kulttuuria, on ulkonäöllisiä paineita, on armottomuutta itseään kohtaan, on valokuvaajan kuvaustilanteessa käyttämää vallankäyttöä, on historiallisia ja kulttuurellisia eroavaisuuksia.

Suomalaiseen kuvauskulttuuriin on aina liittynyt osana itsensä aliarvioiminen ja huono itsetunto. Tuttuja lauseita on kuvattavan kuvaushetkellä lohkaisemat "onko apinasuodatinta ja kohta hajoaa kamera"- jutut. Ajatusmalli, ettei saa kehua lasta liikaa, ettei se ylpisty.
Tällä hetkellä meidän omassa länsimaisessa kuvakulttuurissa on kauneuden palvonta saanut megalomaaniset mitat.
Kuvankäsittely-ohjelman läpi käyneet kuvat ohjaavat kauneuden katsomisen ihannettamme ja plastiikkakirurgin puukko ohjaa näkemystämme naisten rintojen optimikoosta.

Media toistaa nuorta elinvoimaista, käsiteltyä kuvastoa, josta ihmisen vanheneminen on poistettu.
On vaikeaa hyväksyä itsensä oman näköisenä ihmisenä. Projisoidaan virheisiin, kun sen sijaan pitäisi katsoa naamaryppyjen yli omaa sisäistä arvomaailmaa. Uskotaan meille median tuputtamaa arvomaailmaa, että ulkonäkö on valjastettu oman brändin käyttöön.  Mainonnan kuvasto ohjaa ulkonäköihannettamme ja yritämme brändätä ulkonäkömme esimerkiksi H&M:n tai Dressmannin kuvaston mukaiseksi.

Valokuva on tänä päivänä muuttunut. Ennen se edusti harvinaisuutena jotain mystistä ja maagista hetkeä joka on tarttunut paperille ja nykyään isät ja äidit ylpeinä esittelevät syntymättömästä lapsesta neuvolassa otettuja ultrakuvia. Nykyiset teinit ehkäpä jo ohjaavat omia vanhempiaan kuvan katsomisessa ja kuvan lukemisessa. He ovat ensimmäinen sukupolvi, joka on kasvanut sosiaalisen  median maailmaan ja ennakkoluulottomaan kuvan jakamiseen kavereille esimerkiksi Facebookin välityksellä... sosiaalista mediaa varten luodut minäkuvat.

Kuvapelkoaihe joka tietysti on itseäni lähellä, on valokuvaajan kuvaustilanteen vallankäyttö ja siitä johtuva kuvapelko. Jokaisella on varmaan muistoja valokuvaajasta joka ei ole juuri ollut ihan kartalla. 
Koulussa muita päätä pitempää on pyydetty kuvassa kyykistymään ja muita lyhyempää on kehotettu nousemaan jakkaralle. On kiinnitetty johonkin ulkonäköön liittyvään asiaan huomiota, mikä on saattanut olla kuvattavalle hyvinkin arka asia.

 Oma osastonsa on valokuvaajien ja  kameraseuralaisten lasten kertomukset tilanteista, joissa ovat joutuneet perheen kuvaaja-aktiivin saaliiksi:
 - On jouduttu istumaan lapsena tuntikaupalla kuumien valojen edessä valokuvamallina.
- Äiti on ollut sulkeutuneena pimiöön ja lasten yrittäessä päästä äitinsä luokse, avanneet pimiön oven valottaen paperit ja siitä saaneet tukkapöllyä.
- Isän kameraan ei saanut koskaan koskea.
- Lapsi sai kameran ollessa jalustassa harjoitella isän tarkassa ohjauksessa valokuvan rajausta. Kahdenvuoden päästä isä sanoi lapsensa tulleen oikein hyväksi valokuvan rajaajaksi ja laittoi kameraan ensimmmäisen filmirullan...

Kuvapelko voi siis johtua esim. huonoista muistoista  yliaktiivisen perheenjäsenen kameralla piinaamisesta.  Tai entäs se  täti, joka aina nostaa kädet kasvojen eteen sanoen, että minua ei saa kuvata koska en koskaan onnistu kuvissa? No ei varmaankaan, koska koko kuvahistoria on  täynnä kuvia jossa täti on käsi naaman edessä. Siitä ei varmaankaan  kehity näkemään itseään omalla hyväksyvällä katseellaan.

Lääke kuvapelkoon on aito dialogi kuvaajan ja kuvattajan välillä, vuorovaikutteinen tapahtuma jossa annetaan paljon positiivista palautetta ja aikaa.






sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tunneperhe

Matkalla kohti ensiviikon perjantain kolmatta Voimauttavan valokuvan työpajaa on tehtävänä ollut oma tunneperhe. Idea on rakentaa kuvallinen kertomus itselle tärkeistä arkipäivän tunneverkostoon kuuluvista ihmisistä. Ajatus ei ole  pelkästään  kuvata omaa ydinperhettään, vaan sinne saa kuulua ihan kuka tahansa, joka on jollain tavalla muovannut minun omaa identiteettiäni. Kuvien ei tarvitse olla ajallisesti sidottuja, ne voivat olla mistä elämänvaiheesta tahansa.

Valokuvia tutkiskelemalla löytää ne tärkeät linkit niihin ihmisiin, jotka ovat toimineet peileinä oman itseni näkemiseksi selvemmin.
 On siis näinä viikkoina vanhoja valokuvia kaadettu lattialle kenkälaatikkokaupalla. Huushollin läpi kahlataan valokuvilla päällystettyä polkua pitkin. On huomattavan paljon helpompaa tarttua kuvista kumpuaviin tunnelmiin, kun siihen valokuvaan voi fyysisesti tarttua. Katsella kuvia samalla kun käyskentelee mietteissään olohuoneen lattiaa. No entäs tietsikkakuvat....Digikuvia kun tuijottaa ruudulta, on kuin kuvan esittämä ihminen olisi säilötty Saarioisten kurkkupurkkiin. Valokuva ei ole jostain syystä niin fyysisesti läsnä, on paljon antoisempaa hypistellä valokuvaa fyysisesti omassa kädessä.

Suunnitellessani omaa tunneperhe näkemystäni tuli jostain mieleeni Beatlesin Sergeant Pepperin kansi.
Vinyylilevy aikoina levyn kolmantena puolena pidettiin yleisesti levyn kantta. Kansitaide oli välillä mielikuvituksen ylittävää.  Esimerkkeinä vaikka mm. Yes yhtyeen kansista vastanneen Roger Dean tai Alice Cooperin levyn koottava pulpetti. Kyseinen Beatlesin kansi olikin mullistava koko levynkansi taiteen. Bändin pojat saivat nimetä itselleen tärkeitä henkilöitä, joista valmistettiin sitten heille yleisö taustalle luonnollisessa koossa olevina pahvinukkeina.
Mitä!!!....tämähän haisee voimauttavalle valokuvaukselle. The Beatles on siis ollut uranuurtaja voimauttavan valokuvan käsitteessä. Tämä kansihan on ilmiselvä tunneperhetyö. Kaverusten eri elinkaaren aikana fanittamat ja heille itselleen tärkeät henkilöt olivat päässeet pasteeramaan samaan kuvaan.  Sieltä löytyvät jopa heistä itsestään tehdyt vahanuket. Beatles käsitteli voimauttavasti itseään kuvien avulla. Miten olen muuttunut ja miten ihmiset nyt näkevät minut?

Miten nämä ihmiset ovat muovanneet minua siksi ihmiseksi joka nyt olen?

Valokuvaaja Peter Blaken vuonna 1967  "klubiaskin" kanteen tekemä suunnitelma tulevasta kansikuvasta on extrahellyyttävä.



Linkki, missä kerrotaan kuka kukin kuvassa oikein on.
Linkki Wikipediaan koko albumin taustoista ja sen synnystä



maanantai 16. tammikuuta 2012

picasaa

Viimeaikojen yksi iloisimpia yllätyksiä on ohjelmisto puolella Picasa 3:sen löytyminen. Tämä oli mennyt aivan ohi minulta. Tosin onhan se ollut jo muutaman vuoden maailmalla käytössä, mutta itse vasta törmäsin tähän ilmaiseen kuvankäsittely ohjelmaan.
Vaimo kun jaksaa roikkua illat Facebookissa ja tietyn väliajoin kuuluu aina huutoa huoneesta; Ukko tänne ja välittömästi pienentämään kuvia nettiin... Ei ole vaimolle kelvannut visioni Fotoshopin käytön opettelusta, siispä tämä ohjelma ladattiin tyttären toimesta hänen joululomansa aikana koneelle.

Äititytär vetoisesti siinä opeteltiin Picasan ihmeitä muutamana iltana. Salaa piti mennä itsekkin urkkimaan, mikä tää pikasa muka on?
Ja sehän osoittautuikin varsin mukiin meneväksi ohjelmaksi, varsinkin kun se todellakin on ILMAINEN. Ohjelma on myöskin Suomen kielinen, mistä heti pisteet. Ohjelma kaivaa tietokoneelta kaikki kuva- ja videotiedostot näkyviin. Yllätyskuvia voi siis myöskin ilmestyä näkyviin, jos ne on tullut alunperin tallennettua vahingossa johonkin ihmeelliseen osoitteeseen ja niitä ei ole sen jälkeen paljon näkynyt.

Ohjelma siis löytää tietokoneelta kaikki kuva-ja videotiedostot mikä ei esimerkiksi mackin iphoto ohjelmalla  mahdollista. Iphoto ohjelmaan pitää siis kuvat aina viedä erikseen. Ohjelma toimii siten vaikka pelkkänä kuvienpläräys-softana.
Itse kuvien käsittely on paljon simppelimpää verrattuna toiseen ilmaiseen kuvankäsittelyohjelmaan, nimeltään Gimp.

Vuosi sitten kuvittelin paikalliselle audiovisuaalilaitoksen oppilaille vetäväni Photoshop Elements 9 ohjelman opettelun täysin lonkalta...totuus oli jotain muuta. Vaikka itse olen ollut varsinaisen Photoshop-ohjelman versiosta 3 mukana soppaamassa, niin en tajunnut tästä muka kevennetystä Photoshop Elements- ohjelmasta hölkkäsen pöläystä. Ohjelma on muka tehty käyttöliittymänä helpoksi. Ja kattia kanssa. Kun liikaa yksinkertaistetaan, häviää jo käyttölogiikkakin.
No helppo ja helppo...kun tiesi varsinaisen Photoshopin puolella mikä on mikäkin työkalu, yritti sitten arvata, mistä ne löytyisisivät Elementsin puolelta. Ei hyvä. Ja maksaakin vielä uusin versio 10 sataviisikymppiä.

Mutta se ohjelman käyttö? Sen voi lataa Linuxiin, Windowsiin ja Mäkkiin...Ohjelmasta löytyy aivan riittävät kuvan perusmuokkaukseen käyvät työkalut useimille kuvaajille. Sellaiset kuten; kuvien suoristus, punasilmäisyyden poisto, kuvien rajaus, valoisuuden ja kontrastin säätö, valkotasapainon korjaus, useita tehoste suodattimia, kuvien katselua diaesityksenä, kuvaesitysten tekomahdollisuus, kuvien pienentäminen haluttuun kokoon ja vaikka mitä.
Kuvia voi tägätä eli suomeksi nimetä hakusanoilla jolloin ohjelma löytää hakusanojen avulla etsimäsi kuvat helposti. Ohjelmasta poistettu, deletoitu kuva, ei poistu kovalevyltä. Myös Picasan verkkoalbumiin siirto on vaivatonta. Jokaisen kannattaa hyödyntää tämä ilmainen, 1gigaan asti oleva tallennustila.
Sinne voi vaikka skannata tai kuvata omat matkustusdokumentit passeineen päivineen. Helppo sitten paikallisella poliisiasemalla kaivaa netistä dokumentit näkyviin jos rosmo on päässyt yllättämään.


Linkki Picasa 3 lataamiseen sisältäen myös verkkoalbumi

torstai 5. tammikuuta 2012

Haavisto

Ensimmäiseksi kyllä täytyy sanoa, että hesarin vaalikoneessa sain kyllä itselleni Haaviston 78 %:lla.
Pekka on gallupeissa kirinnyt kakkoseksi ja se on verkkouutisissa noteerattu ykkösuutisena. Mutta se uutisen kuvituskuva... mikä tämä kuva oikein on???
Lehtikuvan kuvaaja on  täräyttänyt aika oudon otoksen. Mikä on tämä pyhä valo, joka tulee korkeuksista irrottaen Haaviston taustalta? Aika messiaan tuntuista valaisua.
 Kun vertaa näitä kahta Sakin ottamaa kuvaa mitä ilmeisimminkin samasta tilaisuudesta otetun, on toisessa kuvassa aika tutun oloinen tiiliseinä havainnoitavissa kuvan  oikeassa reunassa.

Tsiisus, kun moikkasin Haavistoa kädestä kuukausi sitten Lohjalla, ei se ollut noin botoksilla täytetyn näköinen. Aika terveeltä mies silloin vielä vaikutti. Oudosti on silmäpussit hävinneet ja kampaus ja kulmakarvat yhtäkkiä menneet ojennukseen. Ja parranajokonetta on myöskin naamavärkkiin yhtäkkiä käytetyn kesken kuvauksien, vai?
Jos siis uskomme, että nämä kuvat otettu  samasta Pekan vaalitilaisuudesta... Ainakin sprigi ja skraga tuntuvat olevan samat. Useista julkaistuista lähteistä kaivoin tuota samaa ensimmäistä kuvaa, ja jokaisesta oli hävitetty Exif-tiedosto.

Matti Harju Digicamera.netistä oli käynyt vesisateessa kuvaamassa juuri ilmestyneet pressajulisteet. Hän on suurentanut jokaisen ehdokkaan silmien alueen suureksi, josta helposti on havaittavissa, minkälaisella valaisulla on menty. Haaviston kampanjajulisteen imuroin Vihreitten  mediapankista ja suurentelemalla Matin idealla silmien aluetta tuli aika kirkkaasti todistettua pienet parantelut lehtikuvassa. En ole silmäpusseja vastaan, kuulukoon ne kaikille!!! Mutta kun lähdetään fanittamaani henkilöä retusoimaan tyylittömästi, vähemmästäkin proppu palaa....

Joku roti...

Linkki Matti Harjun koostekuvaan
Linkki hesarin juttuun
Linkki Peter Forsgårdin blogiin, jossa analysointia ehdokaskuvista





sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Vuoden ensimmäiset valokuvat


Lapsenlapsi kylässä vielä muutaman päivän Martiniquelta. Uuttavuotta ihmettelemässä mökkitien varrella sekä tietysti jojo harjoitukset. Miksi se jojo ei mene takaisin ylös...

Järvi alkoi yön -6 pakkasasteen johdosta vetämään yllensä jääkantta. Jäähtyvä vesi muodosti siihen laskevan puron kohdalla aamuauringon noustessa salaperäistä usvaa.
Pienellä sademetsäsaaren asukkaalla oli ihmeteltävää...