maanantai 28. tammikuuta 2013

Hasselbladin ulkoiluttamista

Viime aikoina on tullut kuvattua vanhoilla keskiformaatin kameroilla, jotka ovat edustaneet +50 ikäryhmää ja siitäkin vanhenpaa. Luonnollisesti alkoi kiinnostaa, miltä ne 20 vuotta vanhan 501C:n Carl Zeissin linssit sitten piirsivät. Ainakin filminsiirto teki heti tepposet, eli sain aikaiseksi päällekkäiset ruudut, mikä ei pitäisi olla missään olosuhteissa kyseisellä hasselin vempeleellä edes mahdollista. Filmiperä vetää tyhjää. No justiinsa. Thanx Viktor.

Rakkaussuhteen jatkumo kameraan sai siis hieman ryppyjä. Kun kuvasin 65 vuotta vanhalla Zeissin Nettar-kameralla oli siinä filmiruudut aivan kohdallaan, ei minkäänlaista heittoa filmin siirtymisessä.
Ehkä Hasselbladin kanssa kuvaaminen on hieman samanlaista kuin purjehtiminen, aina ei tiedä mitä kölin alta löytyy. Mutta se ääni. Kun kameran virittää filmikammesta kääntäen, on soundi kyllä yksilöllinen. Varsinkin kameraa laukaistessa kunnon flamp-flamp ääni on miehekäs.

Yhä saa hymyilemään vain 12 kuvan ottamisen mahdollisuus. Löytää siis kaksitoista kuvaamisen arvoista aihetta....saada edes filmi otettua täyteen. Vielä jos jostain saisi vanhoja 16 Mb muistikortteja, voisi digillä lähteä kuvaamaan samalla ajatuksella. Myös tuo valotusvara on suuressa negassa mieletön. Kamera kuutamolla otetussa kuvassa oli jalustassa suljin auki ja juoksin salama kädessä kaukana olevalle sillalle ja takaisin valottaen salamalla puunlatvoja.
Valotusaikaa tuli yhteensä jotain kolmisen minuuttia.
Eipä ole kohinaa kuvassa. Ainoastaan onneton skanneri on saanut kuviin jotain prujua näkyviin newtoninrenkaina.





perjantai 25. tammikuuta 2013

Voimauttavaa hääkuvausta

Joskus on pakko olla tilanteen taju hereillä kohdatessa kuvattavia. Suurin peikko ehkä kuvaajalle on se, että kuvataan niin kuin ennenkin on hyväksi havaittu. Varmistellaan liikaa lopputulosta eikä lähdetä heittäytymään kuvattavan ehdoilla toimimaan. Linssin etupuolella kuitenkin yleensä luuraa se kuvan tilaaja, tärkeä ei ole siellä kameran takana piilotteleva omaa erityisosaamista varjeleva ja korostava auktoriteetti, jota valokuvaajaksi kutsutaan.

Nuoripari tuli tilaamaansa hääkuvaukseen ja siinä sitten tietysti olin heti ihmettelemässä missä mahtaa olla hääkimppu. Pari siihen tokaisemaan; että me nyt ei varsinaisesti olla mitään kukkaihmisiä. Pukeutuminenkin oli pelkkää mustaa, joten ensimmäiset iloiset kuvaajan ajatukset olivat, että kontrastierot jäävät ainakin tällä kertaa hyvin pieniksi...
Anoppi oli sulhoa ohjeistanut pitämään pitkät hiuksensa visusti ponnarilla ja muista sitten myös hymyillä kuvauksessa. Tämä kaikki näkyi ensimmäisissä kuvissa hyvinkin jäätävänä... mielestäni silloin oli pakko ottaa kuvauksessa aikalisä ja avata hieman ajatusta miten itse haluaisitte oikeasti tulla näkyväksi kameran katseen edessä.

Ehdotin, että koska mustaväri on teidän juttu, niin siirrytään kuvauksellisestikin mustavalkoiseen maailmaan. Ja unohdetaan ne anopin ohjeet ja avataan hiukset ponnarilta. Ei myöskään sitten hymyillä, itseänne vartenhan te olette kuvassa. Olette juuri sellaisia kuin haluatte.

Niin suomalaisuuteen liittyvä kuvapelko on juurtunut syvälle jokaisen alitajuntaan. Se on osa itsensä aliarvioimista ja huonoa kansakuntamme itsetuntoa. Tai sitä on ainakin haluttu tuputtaa ainoaksi selitykseksi vuosikausia. Jokaisella on varmaankin huonoja muistoja kuvattavana olosta. Lapsena pakotettu hymyilemään kameralle iloisesti kun kuvataan, ettei isän ottama valokuva mene vain piloille.
Myös on vaikeaa ehkä hyväksyä itsensä oman näköisenä ihmisenä. Helposti projisoidaan virheisiin sen sijasta kun pitäisi katsoa mahdollisten naamaryppyjen yli omaa sisäistä arvomaailmaansa. Lähdetään  mukaan ulkopuolisten kuvan katsojien reflectioihin, miltä minun pitäisi oikeasti kuvassa näyttää.

Lääke mokomaan kuvapelkoon on aito dialogi kuvaajan ja kuvattavan välillä, siis vuorovaikutteinen tapahtuma, jossa annetaan paljon positiivista palautetta ja aikaa. Olla mukana kuvattaviensa kanssa matkalla, josta jää hyvä muisto kuvien muodossa.

Kiitos parille!










maanantai 14. tammikuuta 2013

Yashica C

Päivähoitoon saapui taas uusi kameravanhus, jota tietysti piti heti mitin päästä kokeilemaan. Edellisestä kokokeiluvehkeestä Zeiss Ikon Nettar - mallista tämä  kamera oli nuortunut kuutisen vuotta. Tämä kaksisilmäinen kamera edustaa vuotta 1956.
 Japanilaiset olivat Saksan hävittyä sodan sitä mieltä, että kaikki sakemannien patentit ovat vanhaa kauraa eikä niitä sen takia tarvitse enään noudattaa. Kyseinen härveli on siis aika tarkka Rolleicord-kopio. Kamera oli kuulemma myydyimpiä malleja -50 luvulla aktiiviharrastajien parissa. Varmaankin hinta oli se määräävä tekijä, koska kamera suhteessa Saksalaiseen serkkuunsa oli kuitenkin huomattavasti halvempi.

Kamerassa on tosiaan kaksi linssiä, josta toinen on tarkennusta varten ja toinen on varsinainen objektiivi. Suljin on Copalin valmistama ja nopein suljinaika kyseisessä kamerassa on 1/300.
Suljin on keskussuljin tyyppiä ja laukaisu oli kuin kuiskaus. Oli yllättävää, kuinka herkkä laukaisin itse asiassa on. Paljon parempi kuin nykyisissä aparaateissa.
Filmin lataaminen kameraan oli varsinainen operaatio. Onneksi Yuotubesta löytyy vaikka minkälaista opetusmateriaalia, eli sieltä joutui kurkkimaan miten filmi saadaan alkuun.
Itse kuvaaminen oli kuin hasselisimulaattori, eli etsinkuva löytyy kameran päältä. Kuvauskorkeus on siis vanha legendaarinen navan kohdalta. Kuvausta helpotti kuvakuilussa esiinsaatava suurennuslasi, jolla sai tarkennuksen helposti kohdalleen. Filminä on taas tuo 120 formaatti, joka antaa mahdollisuuden 12 laukaukseen.

Vertailuna vuoden -49 Zeissin ja tämän vuoden -56 kameran välillä on sama kuin vertaisi hevosta ja autoa. Tekniikka oli mennyt hämmästyttävän paljon eteenpäin. Tosin itse olen sitä mieltä, että pidän vanhemman Zeiss Nettarin kuvaa mielyttävämpänä.  Tämä moderni vuoden -56 Yashica tekee jo liian terävää kuvaa...

Mikä tietysti on huvittavaa, näistä vanhoilla kameroilla otetuista kuvista voi kevyesti vedostaa 2x2 metrisen näyttelykuvan, mikä välttämättä ei synny kaikilla tämän päivän aparaateilla. Nyt kun on tullut harjoiteltua näillä vanhoilla aparaateilla, taitaa olla taas aika pyyhkästä pölyt vanhan Hasselblad ystävän päältä...no niin teinkin ja sain heti ladattua filmin väärinpäin kameraan. Tuli kuvattua suojapaperiin:-)