torstai 24. helmikuuta 2011

Kosketuksen kaipuu



Väestöliitolta on juuri ilmestynyt otsikon mukainen kirja, jossa sain olla työryhmässä mukana valokuvaajana. Työnimenä kahden vuoden kuvaussession aikana oli "Senioriseksi."
Ajatuksena oli löytää 60+ henkilöitä malleiksi. Kuvattavaksi pääsemiseksi ei auttanut edes henkkareitten väärentäminen.
Aiheen ollessa muutenkin arka, oli mallien etsintä vaikeaa. Itse kuvaustapahtuma mallien kanssa oli pitkäjännitteistä. Kunkin mallin kanssa vietimme tunteja saadaksemme molemmin puoleisen luottamuksen kuvaustapahtuman aikana luoduksi. Kuvaustapahtuma oli siis kokopäivä retki kahvien ja pullien kanssa luontoon.
Ajatus kuvista oli, että ne olisivat lämpimiä, helliä ja iloa tihkuvia. Monissa kuvissa onkin käytetty kultaheijastinta lämmittämään ihon varjon puoleisia sävyjä saadakseni kuvat hehkumaan lämpöä.
Projektin aikana tuli kuvaksi, kuinka absurdia on tässä yhteiskunnassa nuoruuden ikonostaassinen palvonta.
Mainosmiehet laittavat nuoria tyttöjä konttaamaan seksuaalisuutta tihkuvissa asennoissa lehtien aukeamille.
Oli hienoa olla mukana ampumassa alas uskomuksia ja myyttejä ikääntyneiden seksuaalisuudesta. Löytää kuvattavista aistillisuus ja mallien oma kauneus.

Loppuun on kyllä aivan pakko siteerata Remu Aaltosen omassa 60v. lehtijutussaan heittämä slogani vanhentumisesta;
"Ikä ei ole muuta kuin pelkkä runkonumero."

Kirjan arvostelu L-U:ssa (linkki)
Kirjaa voi tilata täältä (linkki)

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Kuvantaminen

Ihmiskunnan historiassa on kolme merkkipaalua ymmärretyksi tai oman itsensä esille tuomiseksi. Ne ovat; puhetaito, kuvantamisentaito ja kirjoitustaito. Heti puheen oppimisen jälkeen oli tarve kuvantaa omaa ympärillään olevaa todellisuutta. Euroopasta, etelä-ranskan Lascaux:n luolasta (linkki) löydetyt luolamaalaukset ajoittuvat 25.000 vuoden päähän historiassamme.
Kuinka tuoretta onkaan tähän verrattuna kirjoitustaito tai ylipäätänsä kirjapainotaito.

Ihmisillä on aina ollut suuri tarve tallentaa niin sanottuja "riittikuvia." Luolamaalauksissa kuvattuna metsästyseläimiä (vrt.hirviporukkakännäämiset) kuvia naisista (vrt.rippikuva, siirtymä riittinä aikuisuuteen) kuvia metsästäjistä jousipyssyt käsissä ( vrt. armeijakuvat) kuvia pariskunnista ( vrt hääkuva). Siispä lapsen 1-vuotiskuva, rippikuva, yo-kuva ja sitten se hääkuva on ihmisen koko kuvallinen historia omassa kotoisassa kirjahyllyssä
( vrt. seinämaalaus ) katseltavissa. Ja kun se on katseltavissa, voimme silloin todistaa sen, että olemme myös eläneet.

Nykyinen ympäristön piiskaaminen digikameroilla ei siis ole mitään uutta. Nyt vain tunne olemisesta ja elämisestä täytyy todistaa tuhansin kuvin. Eräskin mies (tietenkin) tuli ylpeänä rinta rottingilla kertomaan, että olen jo ottanut 5,000 kuvaa siitä kun kolmekuukautta sitten ostin tämän uuden digikameran...
Tästä on hyvä jatkaa seuraavat 25.000 vuotta eteenpäin...

tiistai 22. helmikuuta 2011

Asfalttia ja auringonkukkia

Viimeistä viikkoa menossa Simo ja Eeva Ristan näyttely (linkki) menossa Helsingissä Hakasalmen huvilassa. Näyttely sai aikamoisen ryntäyksen viime viikon lopulla, 3500 näyttely vierasta halusi kohdata ehdottomasti -70 luvun tunnelman.
Näyttely kertoo jotain myös siitä ehdottomasta aiheeseen paneutumisesta. 60.000 kuvaa kymmenen vuoden aikana...siis sehän tekee 36-kuvasilla filmi rullilla 1,666 kinorullaa.
Näyttelyssä olevat työt huutokaupataan (linkki) maanantaina, 28.2 klo 18.00 alkaen. Kuvien pohjahinta on 50€ ja summa menee lyhentämättömänä työttömien hyväksi.
Itse näyttelyhän on katukuvausta parhaasta päästä. Simohan oli valokuvauksen opettajana -70 luvun alussa, joten osissa kuvissa näkee hienoa Henri Cartier-Bresson maista otetta. Arkkitehtuuri kuvaus taustaa on käytetty hienosti kuvien sommittelussa. Myös Eevan ote valokuvakerronnassa on mielestäni vahva ja intuitiivisella otteella toteutettu.
Näyttelyyn liittyvä valokuvakirja on loppuunmyyty, mutta museo yrittää haalia ympäri Helsinkiä olevat vapaat teokset yhteen paikkaan. Hakaniemen huvilalla on lista, johon voi ilmoittaa nimensä.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Tulkinnan epäilemistä

Valokuvan kielen avaamiseen on aikojen kuluessa ilmestynyt vain muutamia "sanakirjoja". Niistä mainittakoon John Bergerin ja Roland Barthesin mainiot kuvan sisälle menevät teokset. Kotimaisin voimin on Leena Saraste ollut hyvänä innoittajana valokuvan tutkimiseen.

Vihdoin on myös uutta näkemystä kotimaisin voimin. Mikko Hietaharjulta on on ilmestynyt teos: " Kuuntele Kuvaa." Kirja on tiukka tietopaketti kuvan analysoinnista. Mistä valokuvan kieli on rakentunut, mitkä asiat suuntavat meidän omaa tulkintaamme. Mikä mainiointa, kirjan yhteyteen on lisätty myös äänimaisemallinen CD-levy, mikä auttaa mielikuvien herättelyssä.

Kirjaa lukiessani törmäsin sen loppupäässä aivan mainioon kuvaelmaan kameraseuroista. Tässä siitä suora lainaus;
"Pidin 1980-luvulla valokuvailmaisun luentosarjoja pitäjien kameraseuroissa. Ukkokerhoissa oli välillä käsin kosketeltava tunnelma, kun parrakas pitkätukka tuli jorisemaan valokuvauksesta itseilmaisuna. Yleisenä totuutena esitettiin, että ME emme ainakaan ilmaise mitään, me otamme valokuvia! Ole juippi hiljaa, ja katso tätäkin punatulkkukuvaa."

Valitettavasti niin totta myös 2010-luvulla....

torstai 17. helmikuuta 2011

Villi ja vapaa

Kuvaajakolleega kertoi törmänneensä mielenkiintoiseen luontoilmiöön menneellä viikolla Korkeasaaressa. Parvi keski-ikäisiä miehiä oli asettunut tiikerihäkin eteen pystyttämänsä jalustametsän, Manfrotto 161 MK2B super protripod Q90 4-section(429,-€) Benron GH-2 telekiikku(399,00€) sekä uudet Mark IV:set(4,299,00€) sekä tietenkin asian mukaiset lasit, EF 300/2,8L IS (4,638,00€) taakse.
Istuskeltuaan hetken tähtäilen kaltereiden takana jolkottavaa tiikeriä, neljäs miehistä kysyi lähimmältä naapuriltaan; "Tiedätkö Pena, mistä muuten tästä kamerasta saa jatkuvan tarkennuksen päälle." Pena siihen; " En, mutta Antero kyllä näytti minulle juuri äsken,
mistä voin ohjata tarkennuspisteitä."

Mahtoi tiikeriä naurattaa...



keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Valo, ei kun Halo


Tänä aamuna Lohjalla auringon noustessa harjun takaa muodostui huikea halo-ilmiö auringon ympärille. Helmikuun paukkupakkaset saavat outoja ilmiöitä taivaalle. Myös kuu alkaa olla täydessä vaiheessaan, joten yökuvaus retkiä kannattaa alkaa ehdottomasti suunnitelemaan.
Itsellä ainakin tulee mieleen joku klassinen täydenkuun yökuva lammenrannalla...kuun ympärillä
ilmakehän yläkerroksissa hieman kosteudesta johtuvaa halo-ilmiötä...pieni kelottunut näre kuva-alan etuosassa...ottamattahan tämä kuvaelma vielä itseltäänkin on...
Voin vain kuvitella itseäni umpimetsässä kompastelemassa jalustan kanssa ja kiroilemassa jäätyneitä sormia ja varpaita.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Valokuvausko taidetta?


Lohjalaisilta taidemaalareilta tuli kysely paikallisen "edistyneen harrastajan" mahdollisuudesta tulla puhumaan heille valokuvauksesta. Kutsuunhan oli ilman muuta vastattava myöntävästi, koska yllä oleva otsikko on periaatteessa jo kalvanut noita pensseleillä itseään ilmaisevia persoonia viimeiset 170:ntä vuotta. Kun uusi valokuvauskeksintö 1800- luvun alussa esiteltiin, ensimmäiseksi taidemaalarit nostivat suuren äläkän. Elinkeino viedään, leipä viedään kädestä, kukaan ei enään maalauta itsestään muotokuvaa....
No, sehän ei pitänyt paikkaansa.
Pariisilainen valokuvaaja Nadar antoi studionsa näyttelytilaksi vuonna 1874 sellaisille päähän potkituille taiteillijoille kuin; Monet, Renoir, Pisarro Manet ja Degas. Kyseiset herrathan olivat alkaneet maalaamaan "impressionistisella" tyylillä, jota kaikki sen ajan kriitikot nauroivat kippurassa.
Valokuvauksessa "Piktorialismi" ja maalaustaiteen puolella " Impressionismi" olivat veljiä keskenään. Kummassakin suuntauksessa oli tärkeintä vangita asian tai tunteen vaikutelma, mielikuva tai ohikiitävä hetki jättäen sommittelu ja tarkat yksityiskohdat toisarvoisiksi.

Valokuvaajat jopa potkivat valotuksen aikana statiiviaan saadakseen aikaan kuviinsa hakemaansa tunnelmaa...eikä pois suljettu ollut myöskään objektiivien naarmuttaminen tai muuten niitten pahoinpitely.

No entäs ne ystävämme taidemaalarit...to be continued.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Helppouden vaikeus

Valokuvaus on vaikeaa, koska se on niin helppoa...tämä on tullut viime aikoina vetämissäni koulutuksissa karmeasti esille. Nykyiset kamerat tungetaan niin täyteen härpätintä, että uutta kuvaajanalkua huimaa. Orastavalta kuvaaja-alulta menee kaikki ehtoot kameraa räplätessä yrittäen selvittää, mitä mitäkin härpätin saa kamerassa aikaan. Oikeastihan viimeiseen 170 vuoteen toiminnallinen funktio on pysynyt samana. Reikä aukeaa ja jotain valottuu ja reikä menee kiinni.
Itselläni kamerasta on pois kytketty kaikki automatiikka. Huvittavinta alussa oli oman kameran 51:n tarkennuspisteen kanssa luoviminen, että älä kamera hyvä nyt nenänpäähän tarkenna, vaan sinne silmiin...siispä vain yhdellä tarkennuspisteellä nykyään mennään.
Studiossa välillä toki kun ollaan pelkät ohjausvalot päällä, on hieman hämyisä tunnelma.
Silloin automaattitarkennus tietysti alkaa pumppailemaan...siispä tarkennus manuaaliksi.

Saisipa taas joltain valmistajalta sellaisen kameran, että valotusta voisi hitaasti laskeskella
mielessään vaikka kymmeneen. Silloin sitä olisi taas läsnä enemmän kuvattavan kuin kameramanuaalin kanssa.