tiistai 25. syyskuuta 2012

Vaalikuvaa

No huh...vähän on kiireettä pitänyt, kun paikkakunnan 383 ehdokkaan naamat pitää saada ikuistettua. Paikallinen sanomalehti on tarjonnut kaikille ehdokkaille ilmaisen kuvauksen ja siihen on tietysti isketty kiinni kuin sika limppuun. On siinä ollut ihmettelemistä, kun jokaisesta pitäisi saada se paras kuva aikaiseksi teiden varsille. Ei voi sanoa kummat olisivat vaikeampia kuvattavia. Löytyy niin miehistä kuin naisistakin varsinaisia oman elämänsä suuria valokuvataiteilijoita. On varsin keskustelua herättävää, kuinka siinä jakkaralla oikein istuskellaan. Kuvien yhtenäisyyden vuoksi nyt kaikki ovat kuitenkin kääntyneenä vasempaan päin. Se tietysti on ilahduttanut kokoomuksen porukkaa. Kauhea poru.
Olen huomannut kuvaustilanteen olevan varsinaista psykologin hommaa. On aistittava mistä narusta vetäisee, että saa hymyn korviin. Jotkut tulevat sisään liikkeeseen jo sillä asenteella, ettei minusta ole koskaan ennenkään saatu mitään julkaisukelvollista. Yleensä ne kuvat sitten näyttävätkin siltä, kuin viileltäisiin ranteita auki. Voimauttavan valokuvauksen metodeja on päässyt viljelemään urakalla. Kyllä on kuvattavan itsetuntoa nostateltu oikein urakalla. Tunnelma myöskin tarttuu. Välillä kuvauspuolella nauru raikaa kun ihmetellään kuvattavan kanssa hänen ilmeitään kameran näytöltä. Kuvaan odottavien suupieliin on noussut jo hymy valmiiksi.
Ei kuvattavana olo kuitenkaan juurihoitoa paljon pahempaa ole.

Niin, tuli myös sitten itsekin lähdettyä tähän vaalihulabalooseen mukaan. Vihreät housut olivat vain värjäytyneet edelliskerrasta pesukoneessa punaisiksi. No siihen oli kyllä syynsä. Tuli taas luettua Linnan Täällä pohjan tähden alla. Ei siinä oikein ollut sen jälkeen kahtasanaa...
www.karisaaristo.1g.fi

torstai 13. syyskuuta 2012

6. työpajan satoa

Viimeisen parikuvaustehtävän satoa voimauttavan valokuvauksen kurssilta. Paikaksi parin kanssa valittiin vanha Virkkalassa oleva tehdasmiljöö. Paikalla on takavuosina sijainnut kalkkitehdas, joka kuitenkin nykyisin seisoskelee ränsistyneenä tyhjänpanttina. Alue on varsin inspiroiva, vaikka näissä kuvissa ei nyt varsinaisesti näykkään itse tehdasaluetta. Parissa kuvassa näkyy taustalla kuvioita, kun joku on käynyt biltemasta hakemallaan timanttilaikalla harjoittelemassa sementtitehtaan vanhoihin seiniin.
Kuvioista tuli mieleen melkein jonkin avaruusolion kirjoittamaa tekstiä meille muan asuajistolle ;-)

Värinega Rules! Oli todella omituista kuvata sekunnin ajoilla jalustaa ja harmaakorttia valotuksen arviointiin käyttäen. Huvittavaa oli joka kerran tehdä sama moka kameran virittämisessä...piru, sehän ei automaattisesti viritykkään seuraavaa kuvaa varten. Toinen pakkoliike oli se, kun yritti mukamas otettua kuvaa katsoa kameran näytöltä...eihän sitä sieltä filmikameran takakannesta löytynytkän. Vaikka tasan tiesi kuvaavansa filmipelillä, niin kyseiset liikesarjat ovat jo syöpyneet syvälle kuvaus rutiineihin.

Tästä johtuen näissä tehtävissä käytetäänkin filmikameroita. Kuvattava on tärkein, eikä sen välissä saa olla turhaa tekniikkakikkailua. Tarkoitus ei ole kuvattavan kanssa hämmästellä hienoa otettua kuvaa heti näytöltä, vaan keskittyä täysin kuvattavan peilinä olemiseen ja kuunnella millaisen kuvan hän haluaisi itsestään otettavan. Antaa ihmisen kameran edessä tulla näkyväksi omana itsenään, eikä kuvaajan omana reflektiona itsekeskeisestä näyttämisen halusta...








tiistai 11. syyskuuta 2012

Torkkarit on jaettu

Olen onnellinen! Tunne, että on saavuttanut jotain tärkeää omassa kuvallisessa katsomistavassaan on tänään todistuksen muodossa toteutunut. Viimekertaisesta todistuksesta jonka jostain olen saanut on vierähtänytkin kolmekymmentä vuotta. Viimeinen kurssikerta olikin aika koskettavaa. Lopputyöt olivat välillä todella riipaisevia ja syvälle luotaavia. Yksi jos toinenkin turvautui nessuihin kyyneleitä pyyhkiessään.
Vetäjä sai Martiniqualaisen kookosriipuksen
Myös yhteinen ryhmän ilo oli koskettavaa. Olimme kuitenkin lähes vuoden kosketuksessa toisiimme.
Jonkin asian loppuminen on kuitenkin aina jonkin uuden asian alku.

Ja nyt on kiva muistella mitä kaikkea tuli tehtyä; Kiitos sinulle Miina voimauttavasta ja palautteellisesta kurssin vetämisestä meidän olohuoneessa!!!


Voimauttavan valokuvan koulutus on kuuden lähijakson ja kahdeksan opintopisteen laajuinen kokonaisuus, joka muodostaa voimauttava valokuva -menetelmäkoulutusten ensimmäisen moduulin.
Koulutuksessa käsiteltiin seuraavia asioita:
- Voimauttavan valokuvan menetelmän perusteet.
- Menetelmän soveltamisen etiikka ja ehdot: dialogisuus ja itsemäärittely.
- Albumikuvat, omakuvat ja arjen dokumentointi elämäntarinan,
  perhesuhteiden ja minäkuvan jäsentämisessä.
- Järjestelmäkameran käyttö ja valokuvauksen perusteet.
- Valokuvaustilanteen dialoginen vuorovaikutus.
- Kuvapelko-ilmiön kohtaaminen.
- Voimauttava valokuva perheen vuorovaikutuksen vahvistamisessa.
- Voimauttava valokuva työyhteisön kehittämisessä.
- Voimauttava valokuva pedagogisena ja terapeuttisena välineenä
  ammatillisessa, hoidollisessa asiakastyössä.




Luokkakuva koko ryhmästä

maanantai 10. syyskuuta 2012

Viimeinen työpaja



Tänään ja huomenna on sitten viimeinen työskentely Miina Savolaisen voimauttavan valokuvan työpajan parissa. Lähes vuosi on vierähtänyt syntyjä syviä Väinämöisen tapaan pohdiskellessa.
On siis suurta suvivirsimeininkiä luvassa, vaikkakin kalenteri näyttääkin olevan jo syksyn puolella.
Maanantai on kokonaan varattu parikuvaukselle. Päivästä tulee pitkä...tehtävää saa suorittaa vaikka huomisaamun. Filmit  lähtevät kehittämöön kello 09.00 tiistai aamuna. Tällä kertaa on ajatus jatkaa syvällisemmin viimekertaista harjoitusta. Nyt vielä kameroineen enemmän iholle. Mitä nyt haluaisin itsessäni vahvistaa ja tuoda näkyväksi. Miten pystyisin vielä kehittymään dialogisena kuvaajana. Haetaan heittäytymistä ja kommunikointia syvällisemmin kuvaamisessa.
Kuvaajaparin kanssa harjoitellaan taas uudestaan ja uudestaan toisillemme peilinä olemista. Suomalaisille juroille tämähän kuullostaa aivan absurdilta...hyvä jos nyt jotain saa murahdeltua.

Kameroina harjoituksessa pääsee taas hipelöimään Taik:in vanhoja Nikon Fm2:sia. 36 ruutuista filmiä on  jokaisella käytettävissä kuusi rullaa.

Huomenna on varsinaisten lopputöiden esittely. Miten kukin ryhmäläinen on toteuttanut voimauttavan projektinsa asiakkaan tai asiakasryhmänsä kanssa.
Esityksistä tulisi käydä ilmi esimerkiksi seuraavia asioita;
- Miksi valitsin päähenkilöni ja mitä se merkitsi hänelle?
- Millaisia valintoja teit antaaksesi päähenkilöllesi tilaa ja laittaaksesi omat oletuksesi syrjään siitä, mikä      voisi olla hänelle kehittävää?
- Miten prosessi meni erityisesti oman dialogisuuden taitosi kannalta?
- Mitä merkityksiä päähenkilö antaa kuville ja prosessille?

Kysymykset ovat helppoja, vastaukset ovat vaikeita...
Nyt vedellään kumpparit jalkaan ja lähdetään ihmettelemään syksyistä, voimauttavaa valoa!

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Paikkoja

Paikkoja, joissa ei ennen ole tullut käytyä kuvaamassa on esimerkiksi Eduskuntatalo. Oli outoa nähdä se täysin tyhjänä. Ei ristin sieluakaan  maillahalmeilla. Oli jotenkin absurdi fiilis haahuilla käytävillä ja eri huoneissa missä valtakunnan päätökset tehdään. Istuntosali näyttää livenä paljon avarammalta kuin telkkarissa. Akustiikka on myöskin aivan huikea. Kuiskauskin kuuluu salin toiseltapuolelta...saatika joku muu hiljainen törähdys pakoputkesta.






keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Maalla, merellä ja ilmassa

Nyt on sitten toteutunut tuo viimeinenkin eli hääkuvausta on suoritettu myös ilmassa. 
No eipä ole ennen tullut oltuunkaan helikopterin kyydissä. Luoja paratkoon, onneksi ei ilmennyt myöskään mitään korkeanpaikan kammoa. Kopteri tärisi ja rytyytti. Kamera kopsahteli milloin omaan otsaan ja milloin ohjaamon kupuun. Lentopelkoa oli hyvä hyydyttää kokoaikaisella  kameran läpi tähtäilyllä. 

Juhlapaikalle lennettiin siis komiasti kopterikyydissä. Laskeutumispaikka oli talon ja lipputangonvälissä.
Jälkikäteen osa vieraista tuli kertomaan että he olivat aivan varmoja että siihen ei voi laskeutua. 
Noh, alas kuitenkin päästiin. Peräpropellin ja lipputangonväliin jäi huikeat kaksimetriä.
Tulipa rauhoittunut olo...










sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Pilkahduksia kukkaron pohjalla

Huh...kuluneet viikot ovat olleet matalalentoa, mutta mukavaa sellaista. Kuusiviikkoa on saanut nauttia nyt kaksivuotiaan lapsenlapsen menosta. Vierailut ovat kuitenkin harvinaisia, johtuen 10 000 km välimatkasta.

Paratiisin Pilkahdus- valokuvanäyttely oli menestys. Pariviikkoisen esillä oloaikanaan se keräsi 200 kävijää. Niin...se kuulostaa pieneltä, mutta tämän kokoisessa kylässä se on hirmuinen määrä. Galleristin mukaan uusi katsojaennätys.
Näyttely kuulemma häiritsi hänen työtään kun koko ajan joku oli ramppaamassa sisään...
Syynä siihen varmaankin näyttelyn saama hyvä palaute kahdessa paikallisessa sanomalehdessä.

Taiteilu ei ole myöskään mitään halpaa lystiä; vuokriin ja kehyksin upposi pyöreesti tonni. Paperit ja tulostus 250.- Avajaisiin tietysti muutamat pänikät viiniä ja purtavaa...jne.
Varsinkaan, kun koskaan ei ole tullut rustattua mitään avustushakemuksia. Silloin saa syyttää persaukisuudestaan vain omaa laiskuuttaan. Avustusten ruikkaaminen vain tuntuu niin käsittämättömän työläältä. Olisi hyvä, jos siinä voisi käytellä muiden tietotaitoa, koska varmaan tämä lappujen täyttely on tyylilaji. Onkohan missään koottu mitään nettisaittia, mihin on kasattu mistä niitä nyt yleensäkin voisi anella...täytyypi selvitellä.
Tulee mieleen aina kun on tehnyt suuren työn näyttelyn eteen, että kannattaisi varmaan kierrättää kuvia ihan muuallakin.
Mukavinta on kuitenkin törmätä kaupungilla ihmisiin, jotka kiittävät näkemästään. Parisuhdetta ei nyt aivan joka päivä kuitenkaan ole esillä valokuvina. Myös rohkeudesta sai palautetta. Yleinen kuvasto kuitenkin esimerkiksi naisten kohdalla on mediassa hyvinkin fundamentalista.
Vain nuori ja kaunis kelpaa kuvan sisällöksi. Alaston keski-ikäinen nainen on groteski ja pelottava. Hyvä esimerkki oli viimeinen Madonnan konsertti suomessa. Lehdistössä hän sai erittäin tyrmäävää palautetta, kuten pilkallista vertailua isoäitiin. Ehkä niiden katsojien jotka kärsivät vanhenevan naisen katselusta kannattaisi tutkia omaa päänsisäistä maailmaansa. Siellä kenties vaikuttaa vaikka joku vanha äitisyndrooma.

Lauantaina oli Valokuvakeskus Raseborgin 20v. synttärit. Keskus ylläpitää Gallerie Zebran toimintaa ja sen aikoinaan oli perustamassa valokuvaaja Vidar Lindqvist. Vidar toimi tuolloin 1992 läänintaiteilijana, ja sai neuvoteltua Karjaan kaupungin kanssa tilat näyttelytoimintaan. Juhlanäyttely oli kasattu valokuvaavan hallituksen toimesta vahvistettuna special queststarilla; Stefan Bremer.
Näyttelyn ylöslaiton on suunnitellut valokuvaaja Ben Kaila. Kun on 10 eri kuvaajan teoksista kysymys, odottaa jotain todella sekavaa seinälle laittoa. Nyt se ei ollut sitä. Näki, että siihen oli käytetty aikaa ja saatu lopputulos keskustelemaan keskenään. On yleensäkin hieno asia, jos pystyy käyttämään ulkopuolisen henkilön näkemystä näyttelyn ripustuksessa. Se kun ei kuitenkaan ole sitä, että lätkitään vain nauloja seiniin.

Avajaisiin oli saapunut mukavasti väkeä, lähemmäs sata valokuvauksesta kiinnostunutta. Outona pidin, että Karjaan tai siis nykyisen Raseborgin kaupungin edustajaa ollut paikalla. Olisi nyt jollain tavalla odottanut pientä huomioimista todella mittavasta työstä valokuvauksen eteen. Juhlapuheesta käsittääkseni paikassa on pidetty 320 valokuvanäyttelyä kaikkien näiden vuosien aikana.
Onnea ja pitkää ikää valokuvakeskukselle näin taloudellisten suhdanteiden epävakoina aikoina...yleensä taide saa siinä aina ensimmäisenä kärsiä.