keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Hyvää syntymäpäivää!

Kuvan lähde: Saima Harmaja-seura

Hyvää syntymäpäivää!

Tänään 8.5.  on Saima Harmajan syntymästä kulunut  tasan sata vuotta. On ollut mielenkiintoista uppoutua hänen tuotantoonsa viime syksystä lähtien. Se, mitä tällaiset vanhat ukot löytävät nuoren, 23- vuotiaana tuberkuloosiin kuolleen naisen runoudesta on mielenkiintoista. Tämä kolmen miehen valokuvanäyttelyn toteuttava työryhmä on sopivasti harmaantunut, kaksi  tukevasti päälle 60:nen ja yksi  reippaasti matkalla kohti sitä. 
Täysin vastakkaiset  maailmat: vanhat ukot ja nuori nainen. 

Kun henkilö on kuollut jo ennen sotia, vuonna 1937, tuntuu hänen ajatusmaailmansa etsiminen ja löytäminen melkein esihistorian kaivelulta. Kun nyt olen  tuotantoansa lukemassa kolmatta kertaa, alkaa Saima henkilönä tuntumaan melkein perheen jäseneltä.

 Lukija saattaa löytää  eri aikakausina Harmajan runoudesta ja päiväkirjoista  itselle tärkeitä asioita; elämän ikävää, toivon ja epätoivon vaihtelua. Itse olen hänen runoudesta löytänyt palavan luomisen halun ja oman ilmaisuni tarpeen valokuvaajana.

On hurjaa ajatella, että Saiman koko kirjallinen tuotanto ajoittui vain kymmeneen vuoteen. Saima tiesi, tai ainakin aavisti, 13- vuotiaana aikansa olevan rajatun. Kuolemanpelko. Hän, oman elämänsä rajallisuudesta johtuen vain ilmaisi sen  muita väkevämmin. Eikö siinä olisi valtavasti esimerkkiä kenen tahansa luovaa työtä tekevän omaksi huoneentauluksi?

On poikkeuksellista maailmanlaajuisesti, että runoilijan oma kirjallinen  kehitys on tallentunut  hänen itsensä kirjoittamiin päiväkirjoihin. Näistä päiväkirjoista rakentuva kuva avaa paljon Saiman kirjoittamaa runoutta. Saimasta nousee esiin  alati liikkeessä ja äänessä oleva asioiden järjestelijä ja myös ihminen joka vihasi pulpettia vankilana. Lempinimensä oli Prätinä. Hänet kuvataan myös   pohdiskelevana  ja paljon lukeneena tyttönä. Hänen kerrotaan 15- vuotiaana lukeneen  jo esimerkiksi Danten Jumalaisen näytelmän, Uuno Kailan, Edith Södergranin ja Hegelin tuotantoa. Sitä ei varmasti aivan heti voi odottaa tämän päivän nuorelta.

Mielenkiintoista on myös ajatella, millainen Saima olisi tässä ajassa. Ehkäpä aktivisti, joka olisi eläinten puolella. Ehkäpä myös kasvissyöjä.  Tai Twitterissä ja Facebookissa alati vaikuttava ajanhermolla oleva nuori.  Saimasta ei voi sanoa, että hän olisi aikanaan ollut klassisella tavalla  naisihanteen edustaja, hän oli pituudeltaan lyhyehkö,157 cm ja hieman tukeva. Saiman päiväkirjoissaan kertomat rakastumiset ja ihastumiset olivat melkein joka viikkoisia. Aina tämän rakastumisen kohteet eivät olleet tietoisia asiasta. Rakastumisten loppu oli kuitenkin aina suurta draamaa… päiväkirja oli se kanava, joka oli tunteiden vastaanottaja.

Ehkä voidaan ajatella hieman yleistyksenä, että väärin ymmärretty, hieman kömpelön ulkonäön omaava Saima Harmaja hakeutui näin tietoisesti kirjoitustensa pariin.  Hakien lohtua päiväkirjoistaan ja runoistaan, antaen näin itselleen mahdollisuuden antaa piut-paut silloin vallinneille naiskuvaihanteille.  Hän ei kuitenkaan koskaan eristäytynyt luokkatovereistaan, vaan oli aina kaiken koulussa tapahtuneen sählingin keskipisteenä. Jopa niinkin, että luokan oppilaat ja opettaja löivät kerran vetoa siitä, pystyykö Saima olemaan yhden opetustunnin täysin hiljaa paikoillaan.
Se ihme onnistui, mutta hän päivitteli päiväkirjalleen seuraavaa koulupäivää, jolloin saman opettajan tunteja olisi peräti kaksi peräkkäin!

Kaarina Helakisan kirjoittaman elämänkerran mukaan  Saiman runous on yhdistetty hautajaisissa oleviin uskonnollisiin muistokirjoituksiin, mutta on hänessä myös toinen, hyvin  naisellinen ja sensuelli puoli.  Se on vain haluttu piilottaa tekemällä hänestä kuolemansa jälkeen seesteinen ja kuulas oman kuolemansa etukäteen nähnyt runomessias. Hän oli kuitenkin pohjimmiltaan vain nuori tyttö, joka kärsi  hoitojaksojen tuottamasta kivusta. Aikalaisten arvosteluissa häntä moitittiin jopa runojensa aiheiden ohuudesta. Vaikeaa kuitenkin on nähdä maailmaa sairaalan ikkunasta  liikuntakyvyttömänä tuskasta pitkittyneiden tuberkuloosihoitojen aikana.

Omien sanojensa mukaan melkein kaikki  hänen luonnonrunojen kesäiset aiheet ovat syntyneet Lohjan Jalassaaren maisemissa,  kesäpaikassa Heimossa.  Omien sanojansa mukaan hänen siellä viettämänsä aika oli hänen elämänsä onnellisinta. Ne muistot varmasti auttoivat jaksamaan, kun seinä oli ylitsepääsemätön; sairauden muodollistuma. 

Näin pitkän ja kylmän kevään jälkeen on kesä onneksi aivan nurkan takana odottamassa valona ja kuulaana erisävyjen  vihreytenä. Minun suuntani on kameran kanssa kohti Saiman kesäisiä maisemia. 
Elän. Hymyilen.

Hyvää syntymäpäivää, Saima Rauha Maria Harmaja!





maanantai 6. toukokuuta 2013

Kopparnäs

Viikonloppuna ulkoiluttamassa vanhaa filmi Hasselbladia meren rannalla. Inkoon Kopparnäs on aina mihin vuoden aikaan tahansa pysäyttävä ja rauhoittava paikka.  Ainoita luvallisia paikkoja Etelä-Suomessa, johon voi vielä mennä nähdäkseen edessään aukeavan Suomenlahden. Vaikka elämänsä on asunut järven rannalla on meri kuitenkin omassa kategoriassaan jotain aivan muuta. Tuijottelu horisonttiin on hyvinkin meditatiivistä.
Tosin takavuosina oli järkytys lentokoneen noustessa Helsinki-Vantaalta ja suunnatessa kohti Viroa  nähdä kuinka kapea Suomenlahti itseasiassa on. Ehkä kuitenkin on parempi pitää vanha mielikuva rannattomasta, ikuisesti horisonttiin jatkuvasta maisemasta...

Siispä kohti rantaa ja hasseli pystyyn kalliolle. Objektiivin nokalle laittelin ND8 harmaasuotimen sekä vielä jatkoksi pyöröpolarisaatiosuotimen. Kamera tällä kombinaatiolla on tietenkin pakko olla jalustalla. Laiskuuttani olin ottanut hiilikuitujalustaan matkaan, joka kyllä noilla pitkillä valoitusajoilla ole mikään ihanteellinen valinta. Hasselissa valotusajat loppuvat 1sekunttiin jonka jälkeen pitää siirtää suljin bulp-asentoon. Harmaasuotimen ja polarisaatiosuotimen yhteisvaikutus oli 6 aukkoa. Filminä käytän Fujin 160 NS 120 filmiä. Valotusajan joutui siis vetämään aivan hatusta. Laskeskelin ensin mielessäni hitaasti 8:aan...Sitten muistelin filmiajoilta kaiken maailman resiprookki-ilmiöitä, joissa pitkillä valoitusajoilla filmi käyttäytyy kuin sen herkkyys olisi alhaisempi mitä paketin kylkeen on präntätty.

No tästä muistosta ilahtuneella seuraavaan kuvaan sitten laskeskelin valoitusaikaa puolet pitempään eli 16 sekunttia. Kun filmi oli kehitetty, niin kaikki ruudut olivat aivan tasaisesti saaneet valoa. Olin aivan että mitä...??? olihan kuitenkin ruutujen välissä puolet valoitusaikaa lisää.
Täytyy yhä ihmetellä, kuinka valotuksellisesti on iso 120 nega joustavaa. Se antaa melkein millaisen töppöilyn tahansa anteeksi. Ei todellakaan tarvitse pitkillä valoitusajoilla vekkaria kummempaa valoitusmittaria... kunhan linssisuojan poistaa nokalta.

Ensimmäinen kuva on valoitettu sinne 15 sekunnin rampssuille. Siinä on ND8 & Polarisaatio. Pitkä valoitusaika sai aika vekkulin taivaalta heijastuvan sinisyyden  kuvaan. Olin vaikuttunut.
Toinen kuva on otettu pelkällä polarisaatiolla ja 1 sekunnin ajalla, jolloin ihme kyllä kiveen lyövät tyrskyt ovat näkyvissä. Kolmas kuva on heittolaukaus taivaalle kuvaajan kaatuessa selälleen...aika 1/30 ja paketti buranaa.











Linkki Kopparnäs