Osa 1
Kuvaaja saapui kuljettajineen kirkon eteen. Toki se näytti aika proolta, kun on jopa assarikin mukana. Tosin syy siihen ilmeni illan kuluessa.
Hääkansaa hieman hämmästytti, kun morsiuspariin oli liimaantunut kuvaaja kiinni käveltäessä alttarille...todellinen tappituntuma. Vihkimisen aikana huomaavainen kuvaaja singahteli alttarin poikki useasti hakiessaan kuvakulmia. Liike-energia oli valtaisaa, mutta kun saavuttiin seremoniassa; saa suudella morsianta kohtaan, oli kuvaaja kamerarepullaan vaihtamassa objektiiviaan missaten pääkuvan.
Viralliset hääkuvat miljöössä aiheutti morsiammelle sydämmentykytystä. Kuvaajan mielestä oli kahlattava viljapellon keskelle piikkikoroilla. Edellisillan sade luonnollisesti oli maaperään aiheuttanut muutakin ilmenemismuotoja kuin kevyttä kesäkastetta.
Morsiota myös kuvattiin puunoksalla makoilemassa, mikä sieltä alastullessa aiheutti häämekkoon pienen repeytymän.
Hääpaikalla kuvaaja olikin sitten liimaantuneena enemmän boolimaljan kylkeen kuin hääparin tarkkailuun. Syykin assari/autonkuljettajaan selvisi. Kuvaaja oli hoitanut itselleen ns. turvakännin, joten autoiluun oli aamulla ollut pakko löytää pikaisesti frendi kuskiksi.
Maksu hääkeikasta oli ollut 900 euroa ja neljänviikon päästä sitten tipahti postiluukusta cd lätty. Ensijärkytys. Kyyneleet. Epäusko. Käytännössä jokainen kuva oli kuvattu vinoon. Kuulemma hyvä tehokeino saadakseen tylsään pysähtyneeseen tilanteeseen äksöniä.
Kuvatiedostot oli kuvattu nettiresoluutiolla. Oikeasti. Kaikki. Hääpari ei siis pystynyt tilaamaan laadukkaita printtiversioita. Kuvaajan mielestä tämä tiedostokoko on optimi kun lähetetään kuvia sähköpostilla sukulaisille nähtäväksi....niin varmaan.
Osa 2.
Edellisessä oli sentään jotain kuvia hääpari saanut, mutta seuraavassa ei tullut edes niitä.
Oli hankittu uusi kamera pitkällä zoomilla. Myyjä oli puhunut jostain siltakamerasta, mutta voihan sillä varmaan sisälläkin kuvata.
Henkilö oli luonnollisesti ainoa pääkuvaaja häissä. Kirkkokuvaus, miljöö ja juhlapaikkakuvaukset sujuivat mutkattomasti. Kuviin oli tallentunut mukava tunnelma koko hääriemusta. Häitten jälkeen sitten näyttämään kuvia tutuille ja sukulaisille. Kamerassahan mukava diashow asetus, millä voi katsella kuvia televisiosta. Aina ei kamerakaan muistunut matkaan, vaan kameran muistikortti laitettiin kyläilypaikassa isännän kameraan, koska sama korttiformaatti oli siihen yhteen sopiva.
Pariviikkoa oli sukulaiset ihailleet onnistuneita hääkuvia. Sitten koitti se päivä, kun kortti sanoi; Poks. Kortti lukossa. Kamera ei näytä enään otettuja kuvia. Kuvia ei oltu missään vaiheessa kopioitu minnekkään, eikä myöskään teetetty printeiksi. Kortinpelastusohjelma
ei löytänyt myöskään kadotettua dataa. Ensijärkytys. Kyyneleet. Epäusko.
Vanhaa Hill Street Blues poliisisarjaa mukaellen; Now let`s be careful out there...
