Törmäsin laatikolliseen kirpputorilla 9x12 cm kokoisiin lasinegoihin.Osa rikki ja suurin osa todella tummia.
Lasinegat olivat vielä alkuperäisessä myyntipakkauksessaan. En ennen ollutkaan kuullut kyseisestä valmistajasta; Elliot & Sons.
Laatikonpäällä kätevästi kehitysohjeetkin. Käyvät näköjään ulko ja studiokuvaamiseen.
Toki entiseen aikaan printit kyseisistä lasinegoista tehtiin suoraan pinnakkaisina valokuvapaperille.
Alkoi siis kiinnostaa, mitä kuvat pitivät sisällään.
Altaat saivat kyllä tässä tapauksessa jäädä yhä komeron kätköihin. Uutta tekniikkaa siis kehiin. Ensimmäiseksi kokeilin ihan puhtaasti skannausta pöytäskannerilla. Tulosta syntyi, mutta kovin oli sutun näköistä. Negat myös järjestäen olivat erittäin tiheitä, eli suomeksi melkein mustia. Lisää valoa siis peliin.
Mietiskellessä kikka B:tä tuli mieleen valopöytä. Sellaista kun ei kuitenkaan omista, mitä jos yrittäisin ikkunaa vasten kuvata negan suoraan digikameralla. Ikkunaan siis teippaamaan pala opaalikalvoa, joka tasoittaa mukavasti ulkoa tulevan valon. Kamera mustavalkoasentoon ja automaatilla eka kuvakokeilu.Jälkihän oli heti paljon skarpimpaa ja näytti huomattavasti paremmalta. Yksityiskohtia putkahti jo kummasti näkyviin.
Kuva kuvankäsittelyyn ja komennolla; invert, negatiivinen kuva kääntyi taas positiiviseksi.
Sävymailmaltaan ohutta negatiiviä useisiin tasoihin monistamalla kuvankäsittelyssä ja tasojen keskinäistä sekoittumista hallitessani tuli hämmästyttävän hyvää jälkeä aikaiseksi.
Kuvassa ilmeisesti joku entisajan pontikankeittäjä tutkailee prosentteja.
Suuri negatiivikoko yli sata vuotta sitten on ihmetyksekseni tuottanut terävämpää kuvaa, kuin tämän ajan halpis digipokkarit.... no huh-huh.
Linkki lasinegatiivien valmistajasta kertovaan sivustoon.
