Viikko työelämää takana ja studiota taas viritellään kauden kuumimpaan kuvaus sesonkiin. Ylioppilaskuvaukset tasan viikon päästä taas studion oven takana huhuilemassa.
Onneksi tänäpäivänä muutamat kuvattavat ajoittavat kuvauksensa ennen lakkiaispäiväänsä, koska varsinainen lakkiaispäivä on kuvaussessiona aika liukuhihnaa...10 minuuttia per kuvattava. Siinä ei kyllä periaatteessa ole paljon kuvaajalla mahdollisuuksia "valon ja varjon" leikkeihin.
Oma moraali ei anna kuitenkaan periksi läpihuutojutuille, vaan olen kehitellyt kymmeneen minuuttiin aikamoisen poseerausradan. Yleensä lauantain Yo-kuvausten jälkeen olo on väsynyt mutta onnellinen. Kuitenkin on ollut hienoa olla osana mukana todistamassa ala-asteelta alkanutta ehkä yhden opiskelupäämäärän saavuttamista.
Suurin työ oikeastaan kuvauksessa on jään murtaminen kuvattavan ja kuvaajan välillä. Vuosien saatossa toki jonkinlainen psykologinen silmä kehittyy huomaamaan, mistä naruista kannattaa vedellä. Suomalaisuuteen on kuulunut aina oman itsensä aliarvioiminen. Hymy ja iloisuus on ollut kiellettyä voimavaraa täällä peräpohjolassa. Verrata voi vaikka jenkkeihin. Kun kameraa vilahtaa esiin, on pepsodent- hymy valmiina. Kuvattavan ohjaamiseen panostettu aika näkyy suoraan lopputuloksessa. Siinä on vaan laitettava itsensä täydellisesti peliin kuvauksen aikana.
Myös kuvattavan asenteella on suuri merkitys lopputulokseen nähden. Hyvin usein mallilla huomaa sen asenteen jo studioon tullessa, että tämä on taas se tapaus että, äiti pakotti kuvaan.
Myöskin tänä päivänä törmää ilokseen enenevissä määrin nuorten omiin ideoihin lopullisen kuvan suhteen. Facebook on ainakin tytöillä avannut hieman vapautuneemman maailman omaan itsensä hyväksymiseen. On totuttu olemaan kameran katseen edessä. Negatiivisenä puolena siinä on tietysti tytöillä tämä myyttinen mallilookin hakeminen. Kukaan ihminen ei kuitenkaan valitettavasti ole oikeasti sen näköinen kuin mallilehtien kansissa. Kaikki kuvat siellä ovat käyneet tiukan kuvankäsittelyn. Kaikki.
Myös vanhemmat ja valokuvauksen harrastajat aktivoituvat sukulaisten ja ystävien
Yo-kuvauksiin. Tuttu kuvaaja voi olla etukin lopullisten ilmeitten esiin tuomiseksi.
Joitakin perusjuttuja kannattaa vain pitää mielessä. Malli on yleensä se pääaihe, eikä vaimon kukkamaa. Aihe pitäisi aina pyrkiä nostamaan hyvin esille. Onnistuu yleensä,
jos omistaa f:2,8 aukollisen objektiivin. Tällöin saadaan tausta ihan minkälaisesta pusikkosta tahansa softattua.
Muuten jos ei kameralaukusta kyseistä linssi löydy, kannattaa jättää riittävä välimatka kuvattavan ja taustan väliin. Älä siis koskaan ammu kuvattavaa seinää vasten!
Myöskin pään takana olevat puut ja lipputangot kannattaa huomioida, ettei ne kasva antenneina kuvattavan takaraivosta. Pilvinen poutasää on paras vaihtoehto. Suorassa auringonvalossa ei saa koskaan kuvata, vaan malli on vietävä varjoon vaikka puun alle. Valo siis tuodaan varjoon, aivan kuin studiossakin.
Joko heijastimella tai yleensä tietenkin salamalla. Jos salama on vielä kamerasta irroitettavaa mallia, kannattaa se pitää kuvattavaan nähden 45- asteen kulmassa. Mutta joka tapauksessa käytetään aina salamaa...vaikka se aurinko kuinka paistaisi. Salama joka tapauksessa tasaa kasvojen varjopuolen varjoa.
Jotain vinkkejä näin aluksi, palataan aiheeseen...Siis rohkeasti kuvaamaan!
