lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kuvausten jälkeen


Vuoden hurjin studiokuvauspäivä takana ja olo on urheilutermein maalissa. Kolmenkymmenen kuvattavan kohtaaminen saman päivän aikana on kokemuksena aika hurjaa. Jokaiselle pitää kuitenkin pyrkiä saamaan sama koskettava katse kameran objektiivin lävitse. Kuvattavien kanssa on ensimmäisestä hetkestä oltava samalla aaltopituudella. Useat eivät ole koskaan olleet kameran edessä ja se aiheuttaa pelkoa omasta onnistumisestaan. Onnistumisen pakko valitettavasti on juurtunut meille tähän aikakauteen. Kaikessa on tullut pakkoa ja jokaisen vielä pyrittävä brändäämään itseään.
Kuvattavana olo ei saa mielestäni kuitenkaan olla mitään suorittamista. Silloin kuvaajan on vain nähtävä se vaivautuneisuus ja pyrittävä kaikin mahdollisin keinoin saada malli rentoutumaan.
Välillä kuitenkin on kuvaajalle palkitsevaa nähdä se nopea hymyn välähdys kameran objektiivin läpi.
Vaikka lakkiaispäivän kuvat pohjimmiltaan ovat riittikuvia tietyn opiskeluajan päättymisestä, haluavat kaikki kuitenkin olla kauniita kameran objektiivin edessä.

Tänä vuonna käytin tietenkin Suomen MM -lätkäkullan johdosta ilmaveivihypetystä.
Studiossa kun kerran soitan rentoa R&B-musiikkia kuvausten aikana, niin pyysin malleja tekemään ruusujensa kanssa isoa tuuletusta. Saa jorata, hyppiä, huutaa, kiljua...siis vapautua ihan estoitta! Toinen coolia tunnelmaa rikkova juttu oli liitutaulu. Jokainen sai kirjoittaa liitutauluun etunimensä tai kutsumanimensä tai vaikka terveisiä äidille. Ainoastaan Fuck You-juttujen kirjoittaminen oli kielletty. Perustelut tietysti nimmarin kirjoittamisessa ja liitutaulun ottamisessa vitsinä kuvaan mukaan oli se, että dementoituneet sukulaiset sitten vuosien kuluttua muistavat kuka siinä ylioppilaskuvassa oikein oli patsastelemassa...

Kolmekymmentäkertaa samat jutut ja vitsit heitettyään pitää olla suhtkoht tarkkana, ettei sekoa omaan nokkeluuteensa. Koko ajan kuitenkin on vahdattava silmä tarkkana kameran manuaalisäätöjä, etteivät ne muutu kesken kuvausten. Kameraa kun käsittelee lennokkaasti, ajat tai aukot lähtevät herkästi siirtymään. Studion lattia oli kuvausten jälkeen kuin joku olisi ollut siellä kuin saunassa vihtomassa. Ruusun lehtiä ja rankoja siellä sun täällä...
Mutta kivaa oli! Onnea kaikille valmistuneille!!!!