Siis näitä viimeisiä eteläisessä Suomessa olevia metsätilkkualueita. Onneksi Lohjan kunnanvaltuusto vuonna 1992 asetti alueen kaavassaan virkistysalueeksi. Alueella on helppo liikkua. Eksyminen on käytännössä aika mahdoton suoritus.
Aamulla ollut -3 asteen pakkanen oli jäädyttänyt pikkulampareet. Se oli kuluvan syksyn ensimmäinen viesti lähestyvästä talvesta. Taivaalta sirottunut, varjoissa nähtävä sininen sävy oli kauniin syvä. Nähdä veden jäätyvän on kokemuksena pysäyttävä. Kuviot, minkä jäätyvä vedenpinta muodostaa, on luonnon omaa taidetta. Isoimmissa metsälammissa myöskin jäätyminen oli alkanut rannanvarjoissa etenemään. Liian myöhäinen ajankohta auringonsuhteen vain sai kuvaamisen jäämään tuonnemmaksi.
Aurinko oli jo ehtinyt horisonttilinjan yläpuolelle aiheuttaen todella järkyttävän suuren valaistuseron. Ei puhettakaan sen pyydystämisestä muistikortille. Ajatus jäätyvän lammenpinnan kuvaamisesta on alkanut kiehtomaan. Pinnalta heijastuisi yläpuolella oleva tähtikirkas yö. Se vaatii siis pientä yöliikuntaa. Tosin pimeys tähän vuodenaikaan on jo täydellistä ihan inhimilliseen kellonaikaan.
Suppilovahverot olivat jäätyneet pystyyn. Niitä oli tosi omituista poimia. Ne olivat kuin ohutta kristallilasia. Pois lähtiessä paikallisen kiinalaisen ravintolan vetäjä vaimoineen tuli iloisesti vastaan. Oli mukavaa nähdä hymyilevät naamat loistavan jo kaukaa. Tuumailivat vaan että huhu-huh, kun on kylmä ja hävisivät metsään sieniämpäreineen. Niinpä...eipä siellä muita sienessä tai metsässä näkynytkään kuin minä, vaimoni ja kiinalaiset. Se oli mukava ajatus. Varsinkin tuo sienestys marraskuun 20. päivänä.
Linkki Karnaistenkorpi
