Marraskuu on luopumisen aikaa. Hyvästijättöä kesälle ja auringonvalolle. Kävelyllä lähimetsässä, joka on tähän asti säästynyt ihmisen ahneuden invaasiolta. Harmaan metsän aluskasvillisuuten oli noussut uusi lajike. Jotenkin tämän lajin kohtaaminen saa aina epäuskoisuuden tunteen nousemaan ensimmäiseksi mieleen. Tielinjauskepit. Nyt metsän hiljaisuus on tuleva metsän hautausmaa. Metsä kohtaa muutoksen metsätyökoneena. Muuttolintujen on turha hakea keväällä enään vanhoja kolopuitaan. Ne ovat muuttuneet vessapaperiksi paikkakunnan paperinjalostuksen hyvällä avustuksella.
Miten absurdia.
Paikallinen paperitehdas ei ole enään Suomalaisten omistuksessa, vaan sen omistaa ulkomaalainen, Etelä-Afrikkalainen yritys. Muuttolintujen palatessa etelästä, ovat sillä aikaan eteläisessä maassa olevat tehtaanomistajat panneet pesimäpuut päreiksi.
Metsä muuttuu muistoksi. Metsä muuttuu haamuksi, joka menettää olevan muotonsa. Metsä muuttuu epäteräväksi, muistojen kangastukseksi siellä kävelevän ihmisen sielussa. Ympäristön muutos on aina peruuttamaton. Kuinka hetki sitten vedetty moottoritie läpi aarniometsäalueen tuntuu hetken kuluttua muka aina siinä sijainneen. Ihmisen sopeutumiskyky on käsittämätön. Kognitiivinen muistikatkos.
Linkki koskettavaan, valokuvatailijoitten Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon Ylen Areenasta löytyvään radiohaastatteluun. Haastattelussa he pohtivat ihmisen asemaa ja ihmisten henkisten arvojen katoamista lähimetsän katoamisen mukana.
Linkki Ritva Kovalaisen omille sivuille.
Linkki Sanni Sepon sivuille
