Thanx for everyone looking my february photos.
Love ya!
No niin...helmikuun kuvakimara on päättynyt. Nostan hattua niille, jotka jatkavat marraskuun, tai sitten jopa vielä vuoden loppuun omaa valokuvaustaan. Urheilutermein voisi tätä yhden kuukauden rupeamaa kuvata; väsynyt, mutta onnellinen!
Tytär omassa blogissaan puki äänen tuntemuksensa; "Aika rasittavaakin joka päivä miettiä kuvaa. Motivaatiota herätellä kaiken kiireen keskellä."
Mutta loppuun asti siis sinniteltiin ehkä senkin takia, että sivustolla kävi uskomaton määrä ulkkareita katsomassa päivän kuvaa. Eihän suomalainen sisu todellakaan anna periksi jutun kesken heittämiseksi.
No sisu tai pänkkiys, niin kuin tytär asian kuvailee.
Itselläni ei antanut moraali myöden kaivella vanhoja kuva-arkistoja, vaan kuva piti tosiaan synnyttää joka päivä erikseen. Se on se muodon ja sisällön ikiaikainen trauma mitä valokuvaaja yrittää tavoitella.
Vaikka kuukausi oli joskus henkisesti kuluttavaakin, on se toisesta reunasta äärimmäisen palkitsevaa.
Onnistumisen ilon löytäminen. Huomata, että oli tavoittanut jotain itselleen tärkeää kuvaan. Tavoitella jokapäivä jotain uutta, itselle tärkeää asiaa. Siinä koko juju niin valokuvataiteessa kuin ehkä elämässäkin.
Eihän tätä kuvatehtävän antoa olisi tarvinnut oikeasti miettiä aina vaikeimman kautta. Kysymyksessä kuitenkin oli enemmänkin leikkimielinen näytä mulle kuvasi, niin minä näytän sinulle omani juttu.
Tavallaan maailmanlaajuinen leikki päivän kuvaaiheen erilaisuudesta ympäri maailmaa.
Katsotaan, miten tästä eteenpäin...
