Osista kuvista vain herää kysymys, voivatko ne todellakin olla asiakastöitä.
Keskihinnoittelu kuitenkin esimerkiksi lapsikuvauksissa studioissa ilmeisemminkin pyörii jossain satasen kieppeillä. On kuitenkin kunnioitettavaa, jos kuvaaja jää työajan ulkopuolella työstämään valokuvateosta, mutta epäilen sen hinnoittelu mahdollisuutta kuvauksen tilaajalta. Asia kuitenkin kertoo myöskin vahvasta työmoraalista ja halusta palvella tilaajaa.
Kuitenkin tänä päivänä on ammattilaistenkin pakko fokusoida lopputuotteitaan.
On erottauduttava kuvallisesti massasta, ja siinä massassa on yhtenä kilpailevana osapuolena tietenkin rakkaat valokuvauksen "harrastajat." Ottamatta suuremmin kantaa tähän ikuiseen; harrastajat XXttu polkevat vain hintoja-keskusteluun, avaisin uuden näkökulman reippaaseen kuvankäsittelyn mahdollisuuten. Ystävämme itärajan takana ovat lähteneet rohkeaan kuvallisen sisällön tekemiseen hääkuvissa. Näistä kuvista löytyy todellakin muotokieltä ja kuvan sisään rakennettua vahvaa tarinaa. Reippaasti vain ideoita ammentamaan!
Linkki venäläisiä hääkuvia
Linkki VVI etusivu
Linkki Suomen ammatikuvaajat vuosikilpailu