Sade saapuu Helsinkiin marraskuussa...siis se laulaja. Sen kunniaksi tässä postauksessa sadekuva mökiltä viimeviikolta. Sade on aina kuulunut musiikillisesti ja myöskin kuvausfiilistelyn puolesta tunneilmastoltaan itselleni ykköskategoriaan. Mikä on surullisemman näköistä, kuin valuva sade ikkunaruudulla. Sade on ollut kuvaussäänä aina ala-arvostettu. Varmaankaan monenkaan valokuvaajan kuva-arkistoista ei löydy montaa sateista laukausta. Nykypäivänä kameratkaan eivät enää rajoita sateessa kuvaamista, löytyyhän jopa vesitiiviitä, kymmeneen metriin olevia digipokkareita. Usein vastaan tuleekin enemmän tuo oma hyvänolon tavoittelu. Ihminen on rakennettu silleen toimivaksi, että se peruslaiskuus iskee, jos jotain tekosyytä voi vain keksiä sisällä lämpimässä eikä ulkona vesisateessa olemisessa. Eräs henkilö on toki todennennut tästä filosofisesti. Sää on pelkkä pukeutumis kysymys. Kyseinen herrasmies yleensä aina odottaa mitä karmeimpia säätiloja. Mies ampaisee Sydvesti päässä ja kummarit ja sadevarusteet yllä heti nautiskelemaan sateisista päivistä ulos monsuuniin.
Yllä olevan kuvan huumori avautui vasta sitä tarkemmin katsellessa. Ensin oikeastaan kuva tuli otettua oudon valon langetessa taivaalta. Kuvan ottohetkellä sade piiskasi järvenrantaa ja pientä valaistumista alkoi tapahtua yläkerrassa. Siis oman pään yläkerrassa. Sävymaailma oli hyvin pastellivärin omaavaa. Pientä salamaa käyttäen sai etualan tummanpään sävyjä aukeamaan ja kastelukannuun hieman kiiltoa.
Kuvassahan ilmiselvästi kastelukannu viettää vapaapäiväänsä riippumatossa lepäillen sadepäivänä!
