Yo

Viikko työelämää takana ja studiota taas viritellään kauden kuumimpaan kuvaus sesonkiin. Ylioppilaskuvaukset tasan viikon päästä taas studion oven takana huhuilemassa.

Onneksi tänäpäivänä muutamat kuvattavat ajoittavat kuvauksensa ennen lakkiaispäiväänsä, koska varsinainen lakkiaispäivä on kuvaussessiona aika liukuhihnaa...10 minuuttia per kuvattava. Siinä ei kyllä periaatteessa ole paljon kuvaajalla mahdollisuuksia "valon ja varjon" leikkeihin.

Oma moraali ei anna kuitenkaan periksi läpihuutojutuille, vaan olen kehitellyt kymmeneen minuuttiin aikamoisen poseerausradan. Yleensä lauantain Yo-kuvausten jälkeen olo on väsynyt mutta onnellinen. Kuitenkin on ollut hienoa olla osana mukana todistamassa ala-asteelta alkanutta ehkä yhden opiskelupäämäärän saavuttamista.

Suurin työ oikeastaan kuvauksessa on jään murtaminen kuvattavan ja kuvaajan välillä. Vuosien saatossa toki jonkinlainen psykologinen silmä kehittyy huomaamaan, mistä naruista kannattaa vedellä. Suomalaisuuteen on kuulunut aina oman itsensä aliarvioiminen. Hymy ja iloisuus on ollut kiellettyä voimavaraa täällä peräpohjolassa. Verrata voi vaikka jenkkeihin. Kun kameraa vilahtaa esiin, on pepsodent- hymy valmiina. Kuvattavan ohjaamiseen panostettu aika näkyy suoraan lopputuloksessa. Siinä on vaan laitettava itsensä täydellisesti peliin kuvauksen aikana.

Myös kuvattavan asenteella on suuri merkitys lopputulokseen nähden. Hyvin usein mallilla huomaa sen asenteen jo studioon tullessa, että tämä on taas se tapaus että, äiti pakotti kuvaan.

Myöskin tänä päivänä törmää ilokseen enenevissä määrin nuorten omiin ideoihin lopullisen kuvan suhteen. Facebook on ainakin tytöillä avannut hieman vapautuneemman maailman omaan itsensä hyväksymiseen. On totuttu olemaan kameran katseen edessä. Negatiivisenä puolena siinä on tietysti tytöillä tämä myyttinen mallilookin hakeminen. Kukaan ihminen ei kuitenkaan valitettavasti ole oikeasti sen näköinen kuin mallilehtien kansissa. Kaikki kuvat siellä ovat käyneet tiukan kuvankäsittelyn. Kaikki.

Myös vanhemmat ja valokuvauksen harrastajat aktivoituvat sukulaisten ja ystävien

Yo-kuvauksiin. Tuttu kuvaaja voi olla etukin lopullisten ilmeitten esiin tuomiseksi.

Joitakin perusjuttuja kannattaa vain pitää mielessä. Malli on yleensä se pääaihe, eikä vaimon kukkamaa. Aihe pitäisi aina pyrkiä nostamaan hyvin esille. Onnistuu yleensä,

jos omistaa f:2,8 aukollisen objektiivin. Tällöin saadaan tausta ihan minkälaisesta pusikkosta tahansa softattua.

Muuten jos ei kameralaukusta kyseistä linssi löydy, kannattaa jättää riittävä välimatka kuvattavan ja taustan väliin. Älä siis koskaan ammu kuvattavaa seinää vasten!

Myöskin pään takana olevat puut ja lipputangot kannattaa huomioida, ettei ne kasva antenneina kuvattavan takaraivosta. Pilvinen poutasää on paras vaihtoehto. Suorassa auringonvalossa ei saa koskaan kuvata, vaan malli on vietävä varjoon vaikka puun alle. Valo siis tuodaan varjoon, aivan kuin studiossakin.

Joko heijastimella tai yleensä tietenkin salamalla. Jos salama on vielä kamerasta irroitettavaa mallia, kannattaa se pitää kuvattavaan nähden 45- asteen kulmassa. Mutta joka tapauksessa käytetään aina salamaa...vaikka se aurinko kuinka paistaisi. Salama joka tapauksessa tasaa kasvojen varjopuolen varjoa.

Jotain vinkkejä näin aluksi, palataan aiheeseen...Siis rohkeasti kuvaamaan!

Nikonit ei säteile!

Maaliskuisesta Japanin maanjäristyksestä johtuen maan talous on myöskin kameroiden valmistajien taholla joutuneet suureen ahdinkoon. Epätietoisuus toimituksista on saanut kaikenlaisen huhumyllyn alulle ja aikaan. Myöskin kaupunkilegendoja säteilevistä Japanilaisista tuotteista on alkanut ilmaantumaan. Ohessa juuri ilmestynyt tiedote Nikonin Euroopan Presidentiltä kamerakauppiaille katkomaan kaikenlaisilta huhuilta siipiä...

Canonin kameroista ei kylläkään ole vastaavaa tietoa ;-)

Hyvä Asiakas

Haluan ennen kaikkea kiittää teitä kaikesta ymmärryksestä ja tuesta vaikeassa tilanteessa, johon jouduimme maaliskuussa Japanissa tapahtuneen suuren maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen. Koska edellisestä kirjeestäni on kulunut jo melkein kaksi kuukautta, haluan tiedottaa teille Nikonin tämänhetkisestä tilanteesta.

Heti tapahtuman jälkeen Nikon perusti toimitusjohtajan johdolla katastrofin torjuntakomitean, jonka tarkoituksena oli koordinoida ja varmistaa liiketoiminnan elpyminen sekä normaalien toimintojen palautuminen. Lisäksi perustimme toiminnan jatkuvuuden hallintaan BCM (Business Continuity Management) ‐ryhmiä, joihin kuuluu minun johtamani Euroopan ryhmä.

Kuten ilmoitimme virallisesti 31. maaliskuuta 2011, kaikki tuotantolaitoksemme, joihin katastrofi vaikutti, ovat palanneet toimintaan. Olemme ryhtyneet kaikkiin toimenpiteisiin turvataksemme osien ja komponenttien toimitukset tutkimuksen ja kumppaniyhteistyön kautta. Lisäksi Nikonin vakiintunut tuotantostrategia turvaa tuotantoyksiköt Japanin ulkopuolisissa maissa, joten olemme kyenneet sopeutumaan muuttuvaan tilanteeseen riittävän ajoissa sekä luomaan selkeyttä toimituksiin ja jakeluun.

Minulla onkin ilo kertoa, että emme odota tuotannossa ilmenevän merkittäviä haittoja kesäkuukausina. Silti on mahdollista, että emme täysin pysty täyttämään odotuksia kaikkien tuotteiden osalta.

Teemme kuitenkin kaikkemme voittaaksemme tällaiset vaikeudet, vaikka meistä riippumattomat tekijät, kuten sähkökatkokset, saattavat vaikeuttaa toimintaamme.

Jotkut asiakkaat ovat kyselleet meiltä Fukushiman ydinonnettomuuden aiheuttamasta radioaktiivisesta saastumisesta. Kuten tiedätte, Euroopan komissio, Euroopan hallitukset, kansainvälinen teollisuus sekä Japanin hallitus tekevät kaiken voitavansa varmistaakseen kuluttajatuotteiden turvallisuuden. Tähän sisältyy myös vientituotteiden säännöllinen testaus. Japanin viennin turvaamiseksi tehtyjen viranomaistoimenpiteiden lisäksi olemme käynnistäneet prosessin tarkistaaksemme tuotteittemme säteilytasot. Tähän mennessä mittauksissa ei ole löytynyt mitään terveydelle haitallista.

Samalla kun Nikon ponnistelee tässä haastavassa tilanteessa, luotamme siihen, että kesäkuukaudet ovat vahvaa aikaa niin liiketoiminnassamme kuin yhteistyösuhteissamme.

Arvioimme, että Nikon Group voi pian palata pysyvälle kasvu‐uralle. Nikonin äskettäin laatiman keskipitkän aikavälin johtamissuunnitelman mukaan tavoitteemme on saavuttaa 1,2 triljoonan jenin eli noin 10,4 miljardin euron liikevaihto 31. maaliskuuta 2014 päättyvänä tilivuonna. Pyrimme tähän kunnianhimoiseen päämäärään samalla, kun luomme asiakkaillemme uutta arvoa.

Haluan vakuuttaa teille, että teemme kaiken voitavamme varmistaaksemme, että tulevina kuukausina häiriöt jäävät mahdollisimman pieniksi. Takaamme myös, että pidämme teidät ajan tasalla tapahtumista.

Kiitos vielä kerran arvokkaasta tuesta ja yhteistyöstä.

Ystävällisin terveisin

Takami Tsuchida,

President, Nikon Europe

les Oreilles

On matkustettava kauas nähdäkseen itse selvemmin pitää hyvin paikkansa.

Olen yhä sitä mieltä, että Suomessa Kelan olisi kustannettava koko porukka ulkomaille oppiin kuukaudeksi huomaamaan kuinka sisäänpäin kääntynyt ajattelukulttuuri meillä vallitsee.

Aki Kaurismäki Cannesin elokuvafestivaalien haastattelussaan kertoi nykyisin tuntemattomien ihmisten kysellessä hänen synnyinmaataan vastavan, "Irlanti".

Häpeä Suomen sisäänpäin kääntyneestä populistisesta ja rasistisesta suhtautumisesta ulkomaalaisiin saa hänet tuntemaan häpeää omasta maastaan. Se ei kai ole suomalaisuuden tarkoitus, vai mitä?

Mainio, päätoimittaja Jaakko Puomilan juttu paikallisessa lehdessä kertoi saksalaisesta vaihto-oppilaasta, joka tahtoi viikon jälkeen opettelemallaan suomen kielellä tervehtiä aamuisessa bussissa kanssamatkustajiaan.

Kunnioittaakseen paikallisia oli opetellut ensimmäiseksi lauseekseen noustessaan bussiin;

Hyvää huomenta. Kylmä ilma ulkona. Haluan matkustaa Lohjalle. Paljonko maksaa?

Kuski mennyt täydelliseen lukkoon ja arvellut joutuneensa v..tuilun tai piilokameran uhriksi.

Edetessään käytävää matkustajat olivat ensin kiinnostuneina katsoneet sisääntuloa, mutta Christianin kohdalle tullessa kääntäneet päänsä kohti ikkunaa ja tuijottaneet sen takana olevaan pimeyteen...seuraava kerta tästä oppineena olikin bussimatkailussa mennyt kuulemma sujuvammin. Noustessaan bussiin oli lattiaan tuijottaen mutissut hiljaa huulienvälistä epäselvästi rahaa ojentaessa; "Lohja".

Se mitä itse kohtasin Martiniquella oli valtaisa yhteen kuulumisen tunne. Kaikki olivat kiinnostuneita ja halusivat jakaa oman maailmansa. Tuntemattomat tervehtivät aina silmiin katsoen ja toivottivat milloin hyvää päivän jatkoa tai sitten vaihtoehtoisesti hyvää ruokahalua.

Asuimme siis tavallisten ihmisten parissa, emme hotelleissa. Asuminen paikallisten kanssa samassa asuinympäristössä avasi näkemään myös sen tavallisen arjen äänineen ja tuoksuineen.

Kuinka pienet lapset kuskattiin päiväkoteihin ja kuinka isommat lapset notkuivat koulujen nurkilla, niin kuin meilläkin odottaessaan tuntien alkamista.

Laskeutuessani Air Francen koneella kuunnellen kuulokkeista Neil Yongin biisiä, Cortez the killer, sai ihon kananlihalle tietäen sen riiston mitä paikalliset asukkaat ovat saaneet kokea siirtomaaherruuden aiheuttamista tuskista. Saaren oma kreolikulttuuri on voimakas ja ihmisten tunne omasta juuristaan on vahva. Opetteltuani kreolitervehdyksen, joka tehdään oikean käden nyrkillä tervehdittävän nyrkkiin lyömällä ja vieden käsi sitten sydämen kohdalle samalla kevyesti kumartamalla sai paikallisissa aikaan hämmentävän mutta kunnioittavan reaktion...hei, tämä valkonaama siis tietää jotain meistä ja on kiinnostunut tavoistamme.

Ranska ja kreoliranska ovat kielinä hyvin paljon toisiaan muistuttavia foneettisesti.

Tämä saa kreolikielen puheen ymmärtämisessä ranskalaisturisteissa aikaan paniikkia. Siksi paikalliset kutsuvatkin fransuja; "korviksi" Les Oreilles. Tämä siksi, koska ranskalaiset ovat koko ajan käsi korvalla kun eivät saa selvää puheesta kysellen koko ajan; "que,que" eli suomeksi mitä häh.

Turismi toki on saaren pääelinkeino. Saari on ranskalaisten lomanviettopaikka. Turismi vain saa joskus naurettavia piirteitä. Hotellialueet ovat aidattuja ja porteilla seisoo vartijat. Turistit loikoilevat uima-altaillaan ja kömpivät yöpuulle ilmastoituihin karsinoihinsa. Tämä näytti todella absurdilta olessamme viereisellä, yhdellä kauneimmalla saaren rannoista uimassa.

50 metrin päässä hotellista avautuu kauneinta rantaa ja turistit ovat häkkitarhoissaan aidattuna. No siinä kyllä välttyy kaikesta vaarallisesta kosketuksesta paikalliseen kulttuuriin ja elämän muotoon. On mukavaa ja hauskaa varmaan elvistellä omien rahojensa kanssa turvallisesti omassa häkissään.

Tosin jouduimme itsekkin meistä johtumattomista syistä juuri samaan kyseiseen hotelliin... Lähtöpäivänä oli kone ylivarattu ja lentoyhtiö järjesti majoituksen ja taksikyydit.

Oli varsinainen dèjà vu-ilmiö huomata yhtäkkiä olevansa itsekkin taas siinä samassa rannassa, missä oli hetki sitten naureskellut näitä häkkituristeja...

Ai tuliko kuvattua...no kyllä!!!

Lomalla

Pitkänäperjantaina nokka kohti Karibian Pikku-Antilleja Martiniquelle kuukaudeksi tyttären perhettä ja lapsenlasta tapaamaan. Vävypoika luonut mielenkiintoisen ohjelman saareen tutustumiseksi. Ensin viikoksi viidakkoon saaren luonnonsuojelualueelle, joka sijaitsee 1000m korkeudella ja sitten merenrantaan valkoisille hiekoille.

Kameran laulattamista siis tiedossa ja sukulaisten kiusaamista jälkikäteen lomakuvilla;-)

Suuri tutkimus ja seikkailumatka kohti etelää siis alkaa...

Linkki Martinique

PERUSkuvaa

Maanantai alkaa PERUSvitutuksella kävellessäni PERUSkengillä tekemään PERUStyötä.

PERUSkamera hakiessani PERUSlaukusta aattelin minkä PERUSvalotusajan tänään valitsisin. No ehkä PERUSkuvaa ottaessa se ei ole niin PERUStavaa laatua oleva kysymys. Mennään PERUSsäädöillä. Nyt kuitenkin ettei leimaantuisi miksikään ulkomaalaisten rakastajaksi, on viisaampaa kuitenkin valita kameraan PERUSobjektiivi.

PERUSkahvia ryystäessä mietiskelyä kuinka helppoa tulevaisuus onkaan , kun kuvaajana pitää ottaa vain enään PERUSrajauksia. PERUSpassikuvien myynti tulee ilmeisesti tuplaantumaan ulkomaille paon johdosta. Kike Elomaasta varmaankin tulee PERUSministeri tai ainakin kulttuuriministeri, joten PERUSkamerasäädöillä mennään ja PERUSkamaa yritetään saada aikaiseksi. Onneksi PERUStaiteelliset arvot julkaistiin jo etukäteen Persujen taidemanifestissä ennen vaaleja. Nyt vain hakemaan Von Wrightin "Taistelevat metsot" kaltaisia PERUSkuvakulmia etsimättä kuvan sisällöstä suurempaa PERUSsanomaa.

Fotoshopissa PERUSsäätöjä tehdessäni valokuviin ajatukset karkailevat PERUSkuvaan. Odotellessani fotariin pluginia JYTKY 1.0 säätötyökalua täytyy tyytyä PERUStyökaluiksi PERUSkuvankäsittelyssä käyttämään vain tummanpään vaalennus- ja PERUSvärikorjailu työkaluja. Ja tuleva plugini tietysti sisältää kaupanpäälle mahdollisesti vielä MaMu prikkaus työkalun... Heleät ja pohjoismaiset ihon sävyt.

Muistetaan kuitenkin ja ollaan siitä iloisia, että Suomen Eduskuntavaalien 2011 koko maan lopullisen äänestystuloksen mukaan PERUSväestöstä 81% on ihan PERUSterveitä...

Linturetkuilua

Sunnuntain kunniaksi maastoon komppaamaan tirppoja. Lämmin, +15 asteen päivä lupaa hyvää kurkimuutolle. Kiipeily Virkkalan Kukkumäelle aamutuimaan katsastamaan maisemia. Perjantaina paikan ylittikin 1500 kurjen armada kohti pohjoista. Ainoa avoin vesialue järvellä oli Mrealin paperitehtaan edustalla. Hhhmm...kivaa lauhdevettä siis linnuille. Kompatessa löytyi

4 kappaleen merimetso porukka. Tuuli kävi aika rivakkana mäellä, joten tyhjää taivasta tovin ihasteltua tulikin päätös vaihtaa maisemaa kohti lähellä olevaa Myransin peltolakeutta. Kevät on loikannut uskomattomin harppauksin eteenpäin. Pariviikkoa sitten pellot olivat vielä aivan lumenpeitossa mutta nyt täysin avoin maisema.

Myransissa kannattaa jättää auto nykyään suosiolla tien alussa olevalle viljakuivurille, koska yksityistien päässä asustava mösjöö on kuluvana vuotena aktivoitunut erittäin vihapäiseksi. Tosin huhupuheiden mukaan johtuu kuulemma enemmän hänen saksalaisesta, hieman kärtsystä vaimosta. Alueella olevat lammet vielä umpijäässä, vesilinnusto vielä loistaa poissa olollaan. Puolenpäivän aikaan kuitenkin ensimmäiset Kurjet taas antoiva kuuluvin töräyksin kuulua itsestään.

Hiilijalanjälki mielessä tänä vuonna enemmän keskittymistä alueelliseen tarkkailuun, eikä liikaa autolla pörräämistä. Takaisin tullessa vielä Lohjan kaupungin Lietsaaren ulkoilualueelle poikkeamaan....ja mitä hemmettiä!!! Parkkipaikan edessä olevalla rantakaislikossa patsastelee Kaulushaikara. No huh-huh. Tämä kuitenkin suhtkoht harvinainen, 250:llä parilla Suomessa pesivä lintu on kuvattavissa suoraan autosta. Ensimmäisen kerran näin Kaulushaikaran livenä, yleensä vain kuulohavaintoja. Ääni muistuttaa matalaa, sumusireenimäistä puhallusta joka kantaa jopa yli viidenkilometrin päähän.

Tulee mieleen takavuosina tv:stä nähty luontodokkari Norjalaisista luontovalokuvaajista.

Autolta ei saanut hiippailla 200 metriä kauemmas. Kuvakulmat oli löydyttävä siis välittömästä lähialueesta, eikä siis suvaittu juoksentelua ympäri tuntureita.

Tässä Kaulushaikara-casessa siis tuli onnistuttua tällä mittapuulla esimerkillisesti...

ei tarvinnut nousta autosta ollenkaan:-)

Heidi

Europarlamentaatikko(huh-mikä sana) Heidi Hautala Lohjalla vihreää kevään sanaa levittämässä Lohjalaisten vihreitten vaalitilaisuudessa OpusK:ssa torstaina. Paikalle tullessani huomasin olevani ainoa valokuvauskoneen kuljettaja. Myöskin Heidi huomasi sen. Heidin puhuessa aloin hivutella kameralaukusta kameraa pikkuhiljaa esille. En ryhtynyt suinpäin räiskimään kameralla päin näköä, vaan annoin tilanteen kehittyä eteenpäin. Oli jännittävää huomata yhteisen sanattoman sopimuksen syntyvän kuvattavan ja kuvaajan välille. Heidi huomaattomasti korjasi kaulustaan ja suki hiuksiaan kuvaus kuntoon. Annoin sen tapahtua ja odotin noin viitisen minuuttia ennen kuin nostin kameran kohti.

Oli syntynyt hyväksyvä katse kameran ja kuvattavan välillä, joka näkyi Heidin rentoutumisena kameran edessä. Tosin onhan hän varmasti tottunut julkisuuden henkilönä olemaan kameran edessä mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa.

Mutta se pieni vilkaisu hänen puolelta kertoi kaiken. Kiitos kuvaajalle, kun annoit aikaa valmistautumiseen kuvattavana olemiseen.

Itse valokuva on valaisultaan klassinen ikkunasta tuleva luonnonvalo ilman kameran päältä ammuttua salamaa. Tosin kuvan sommittelussa kyntteliköstä pääntakana voisi tulla enemmän mieleen Joulu ja Lucia, mutta symboolisesti ajateltuna kynttilät kuitenkin edustavat uusiutuvia luonnonmateriaaleja. Ja varsinkin tässä tapauksessa vihreitä arvoja ilman ydinsähköllä toimitettua sähkövalaisua.

Erään keikan anatomia

Helsingin ja uudenmaan sairaanhoitopiiriltä, eli tuttavammin Hus:silta, tuli kuvituspyyntö. Seuraavaan Husariin olisi tarve saada kokosivun kuvitus Virkkalassa Järnefeldtin koulua käyvästä Eemelistä. Eemeli on liikuntarajoitteinen, mutta kuvassa pitäisi kuitenkin näkyä hänen koripalloharrastuksensa.

Lehden toimittajan kanssa puhelimitse jutellessa sai mielikuvan ulospäin suuntautuvasta ja aktiivisesta nuoresta miehestä.

Etukäteisvisualisointi on ehkä tärkein asia, mitä kuvaajan täytyy harrastaa lähtiessään kohti tuntemattomia kuvauskeikkoja. Visualisoida mielessään vielä ottamatonta valokuvaa. Valokuvaamisessa ja bändisoittamisessa on yllättävän paljon yhtymäkohtia. Jos oman ideansa on selkeästi itsellensä selvittänyt, on silloin myös helppo esittää se muille selkeästi.

Kyseistä tulevaa valokuvaa lähdin purkamaan ajatuksesta; liike. Tiesin Eemelin olevan pyörätuolissa, eikä kykenevän itse omin jaloin liikkumaan. Miten saisin kuitenkin valokuvaan rajua liikkeen tuntua?

Mietin, että Eemeli olisi kuvassa stabiili ja hänen ympärillään olisi koripallopeli käynnissä jolloin muut kuin Eemeli olisivat kiivaassa liikkeessä. Soitto siis koululle ja kerroin haluavani kolme kaverusta myös mukaan kuvaukseen malliksi.

Ensin kuvaussession aikana yritin juosta ja kuvata ja ottaa lennossa kuvan korispelin keskellä, mutta muutaman kerran saatuani koriksesta päähäni ajattelin jotta kuitenkin joku muu ratkaisu olisi järkevämpi. Siispä kamera jalustalle ja yksi salama orjakennolla varustettuna täydellä teholla kavereitten taakse ja kameran päältä tasoitusta toisella salamalla.

Pelikaverit aivan kiinni Eemelin pyörätuoliin ja sitten laskin aina kolmeen, jonka jälkeen muitten kuin Eemelin piti hypätä niin korkealle kuin pääsivät. Hypyn ajoitusta piti kyllä muutaman hetken harjoitella, koska mallit repesivät useamman kuin kerran nauramaan.

Myöskin liikkeiden suunnan pitäminen tuotti pienoista epäselvyyttä kuvattavissa :-)

Sopivan valotusajan löytäminen vei myöskin hetken, koska salaman ja liikkeen yhteensovittaminen tuntui vaikealta. Kombinaatiolla 1/2s. ja f:10 ja 100 asaa alkoi syntyä kelvollista jälkeä.

Vilkuilessani kameran näytölle oli vain pakko luottaa siihen, että kuva oli syntynyt.

Liikesarjaa ehdin kuvaamaan vain kuusi otosta...

Koulujen välitunti on kuitenkin aika lyhyt ja ikuinen kiire aina vieranamme.

Valitettavasti varsinkin valokuvaajien.

Linkki juttuun