maanantai 28. tammikuuta 2013

Hasselbladin ulkoiluttamista

Viime aikoina on tullut kuvattua vanhoilla keskiformaatin kameroilla, jotka ovat edustaneet +50 ikäryhmää ja siitäkin vanhenpaa. Luonnollisesti alkoi kiinnostaa, miltä ne 20 vuotta vanhan 501C:n Carl Zeissin linssit sitten piirsivät. Ainakin filminsiirto teki heti tepposet, eli sain aikaiseksi päällekkäiset ruudut, mikä ei pitäisi olla missään olosuhteissa kyseisellä hasselin vempeleellä edes mahdollista. Filmiperä vetää tyhjää. No justiinsa. Thanx Viktor.

Rakkaussuhteen jatkumo kameraan sai siis hieman ryppyjä. Kun kuvasin 65 vuotta vanhalla Zeissin Nettar-kameralla oli siinä filmiruudut aivan kohdallaan, ei minkäänlaista heittoa filmin siirtymisessä.
Ehkä Hasselbladin kanssa kuvaaminen on hieman samanlaista kuin purjehtiminen, aina ei tiedä mitä kölin alta löytyy. Mutta se ääni. Kun kameran virittää filmikammesta kääntäen, on soundi kyllä yksilöllinen. Varsinkin kameraa laukaistessa kunnon flamp-flamp ääni on miehekäs.

Yhä saa hymyilemään vain 12 kuvan ottamisen mahdollisuus. Löytää siis kaksitoista kuvaamisen arvoista aihetta....saada edes filmi otettua täyteen. Vielä jos jostain saisi vanhoja 16 Mb muistikortteja, voisi digillä lähteä kuvaamaan samalla ajatuksella. Myös tuo valotusvara on suuressa negassa mieletön. Kamera kuutamolla otetussa kuvassa oli jalustassa suljin auki ja juoksin salama kädessä kaukana olevalle sillalle ja takaisin valottaen salamalla puunlatvoja.
Valotusaikaa tuli yhteensä jotain kolmisen minuuttia.
Eipä ole kohinaa kuvassa. Ainoastaan onneton skanneri on saanut kuviin jotain prujua näkyviin newtoninrenkaina.





perjantai 25. tammikuuta 2013

Voimauttavaa hääkuvausta

Joskus on pakko olla tilanteen taju hereillä kohdatessa kuvattavia. Suurin peikko ehkä kuvaajalle on se, että kuvataan niin kuin ennenkin on hyväksi havaittu. Varmistellaan liikaa lopputulosta eikä lähdetä heittäytymään kuvattavan ehdoilla toimimaan. Linssin etupuolella kuitenkin yleensä luuraa se kuvan tilaaja, tärkeä ei ole siellä kameran takana piilotteleva omaa erityisosaamista varjeleva ja korostava auktoriteetti, jota valokuvaajaksi kutsutaan.

Nuoripari tuli tilaamaansa hääkuvaukseen ja siinä sitten tietysti olin heti ihmettelemässä missä mahtaa olla hääkimppu. Pari siihen tokaisemaan; että me nyt ei varsinaisesti olla mitään kukkaihmisiä. Pukeutuminenkin oli pelkkää mustaa, joten ensimmäiset iloiset kuvaajan ajatukset olivat, että kontrastierot jäävät ainakin tällä kertaa hyvin pieniksi...
Anoppi oli sulhoa ohjeistanut pitämään pitkät hiuksensa visusti ponnarilla ja muista sitten myös hymyillä kuvauksessa. Tämä kaikki näkyi ensimmäisissä kuvissa hyvinkin jäätävänä... mielestäni silloin oli pakko ottaa kuvauksessa aikalisä ja avata hieman ajatusta miten itse haluaisitte oikeasti tulla näkyväksi kameran katseen edessä.

Ehdotin, että koska mustaväri on teidän juttu, niin siirrytään kuvauksellisestikin mustavalkoiseen maailmaan. Ja unohdetaan ne anopin ohjeet ja avataan hiukset ponnarilta. Ei myöskään sitten hymyillä, itseänne vartenhan te olette kuvassa. Olette juuri sellaisia kuin haluatte.

Niin suomalaisuuteen liittyvä kuvapelko on juurtunut syvälle jokaisen alitajuntaan. Se on osa itsensä aliarvioimista ja huonoa kansakuntamme itsetuntoa. Tai sitä on ainakin haluttu tuputtaa ainoaksi selitykseksi vuosikausia. Jokaisella on varmaankin huonoja muistoja kuvattavana olosta. Lapsena pakotettu hymyilemään kameralle iloisesti kun kuvataan, ettei isän ottama valokuva mene vain piloille.
Myös on vaikeaa ehkä hyväksyä itsensä oman näköisenä ihmisenä. Helposti projisoidaan virheisiin sen sijasta kun pitäisi katsoa mahdollisten naamaryppyjen yli omaa sisäistä arvomaailmaansa. Lähdetään  mukaan ulkopuolisten kuvan katsojien reflectioihin, miltä minun pitäisi oikeasti kuvassa näyttää.

Lääke mokomaan kuvapelkoon on aito dialogi kuvaajan ja kuvattavan välillä, siis vuorovaikutteinen tapahtuma, jossa annetaan paljon positiivista palautetta ja aikaa. Olla mukana kuvattaviensa kanssa matkalla, josta jää hyvä muisto kuvien muodossa.

Kiitos parille!










maanantai 14. tammikuuta 2013

Yashica C

Päivähoitoon saapui taas uusi kameravanhus, jota tietysti piti heti mitin päästä kokeilemaan. Edellisestä kokokeiluvehkeestä Zeiss Ikon Nettar - mallista tämä  kamera oli nuortunut kuutisen vuotta. Tämä kaksisilmäinen kamera edustaa vuotta 1956.
 Japanilaiset olivat Saksan hävittyä sodan sitä mieltä, että kaikki sakemannien patentit ovat vanhaa kauraa eikä niitä sen takia tarvitse enään noudattaa. Kyseinen härveli on siis aika tarkka Rolleicord-kopio. Kamera oli kuulemma myydyimpiä malleja -50 luvulla aktiiviharrastajien parissa. Varmaankin hinta oli se määräävä tekijä, koska kamera suhteessa Saksalaiseen serkkuunsa oli kuitenkin huomattavasti halvempi.

Kamerassa on tosiaan kaksi linssiä, josta toinen on tarkennusta varten ja toinen on varsinainen objektiivi. Suljin on Copalin valmistama ja nopein suljinaika kyseisessä kamerassa on 1/300.
Suljin on keskussuljin tyyppiä ja laukaisu oli kuin kuiskaus. Oli yllättävää, kuinka herkkä laukaisin itse asiassa on. Paljon parempi kuin nykyisissä aparaateissa.
Filmin lataaminen kameraan oli varsinainen operaatio. Onneksi Yuotubesta löytyy vaikka minkälaista opetusmateriaalia, eli sieltä joutui kurkkimaan miten filmi saadaan alkuun.
Itse kuvaaminen oli kuin hasselisimulaattori, eli etsinkuva löytyy kameran päältä. Kuvauskorkeus on siis vanha legendaarinen navan kohdalta. Kuvausta helpotti kuvakuilussa esiinsaatava suurennuslasi, jolla sai tarkennuksen helposti kohdalleen. Filminä on taas tuo 120 formaatti, joka antaa mahdollisuuden 12 laukaukseen.

Vertailuna vuoden -49 Zeissin ja tämän vuoden -56 kameran välillä on sama kuin vertaisi hevosta ja autoa. Tekniikka oli mennyt hämmästyttävän paljon eteenpäin. Tosin itse olen sitä mieltä, että pidän vanhemman Zeiss Nettarin kuvaa mielyttävämpänä.  Tämä moderni vuoden -56 Yashica tekee jo liian terävää kuvaa...

Mikä tietysti on huvittavaa, näistä vanhoilla kameroilla otetuista kuvista voi kevyesti vedostaa 2x2 metrisen näyttelykuvan, mikä välttämättä ei synny kaikilla tämän päivän aparaateilla. Nyt kun on tullut harjoiteltua näillä vanhoilla aparaateilla, taitaa olla taas aika pyyhkästä pölyt vanhan Hasselblad ystävän päältä...no niin teinkin ja sain heti ladattua filmin väärinpäin kameraan. Tuli kuvattua suojapaperiin:-)



maanantai 31. joulukuuta 2012

Lisää fiilistelyä vanhaan malliin

Ja taas on tullut nautiskeltua hitaan valokuvaamisen maailmasta. Vanha Zeiss Ikon Nettar-kamera vuodelta -49 on yllätyksiä täynnä kuvanlaadullisesti. Kun linssi ei todellakaan ole mikään Apo, saa välillä aika erikoisen näköisiä sävymaailmoja aikaiseksi. Ja se tunne, kun on vain ne kaksitoista laukausta, tulee viimeiseen ruutuun erityisesti panostettua. Tosin muistaakseni kinorulla aikana tuli mahdollisimman vähän panostettua viimeiseen ruutuun, johtuen siitä, että filmin halusi mahdollisimman nopeasti kehittämöön...

Ensimmäisen filmin kanssa oli vielä vähän ihmettelyä, mihin kohtaan objektiivin tarkennusmerkki laitetaan, kamerassahan ei ole mitään mahdollisuutta objektiivin läpi tarkentamiseen. Näin toisen kehitetyn filmin jälkeen se ei tunnu olevan kovinkaan nuukaa. Kunhan nyt noin samalle metrimäärälle osuu. Myöskin tuo valotus ei tunnu olevan kovin tarkkaa, johtuen suuresta negakoosta.

Pitkästä aikaa oli kiva kikkailla päällekkäisvalotuksilla. Tosin päällekkäisvalotus voi tulla ihan suunnittelemattakin, jos ei ole muistanut siirtää käsin filmiä seuraavan ruudun kohdalle. Pitkästä aikaa taas kuvaamisen yhteyteen on palannut taikuus. Ei voi tietää mitä kuvallinen lopputulos on lopullisesti.


Tähän on jätetty värit kehityksen jälkeen,
 muut kuvat ovat sävytettyjä.





tiistai 18. joulukuuta 2012

Erään aikakauden loppu.


Lohjan kokoisessa, ei siis kauhean isossa, on ollut joskus  kolmekin kameraliikettä. On täällä kyllä ollut joskus myös kolmet elokuvateatteritkin, joka siihen aikaan tuntui aivan normaalilta. Vaan nyt sitten lopettaa paikkakunnalla 42 vuotta kamerakauppaa tehnyt liike. Tai suoranaisesti ei lopeta, vaan lopettaa kameroiden ja valokuvatarvikkeiden myynnin ja keskittyy vain kuvatuotteiden myyntiin.

Trendi on ollut nähtävissä viimeisen viiden vuoden aikana. Kameraan on käyty tutustumassa asiantuntijan luona liikkeessä ja sen jälkeen se on ostettu netistä verkkokaupasta. Yksinkertaista. Toki kilpailu on tervettä, mutta kun kameroista jäävä myyntivoitto alkoi olla 10 euron ramssuissa asian mahdottomuus vaan tulee vastaan. Marketissa kamera laitetaan ostoskärryyn ja mennään kassalle maksamaan, erikoiskaupassa testaillaan myyjän tietämys ja asiantuntemus jopa tunnin kestävillä ostojaarituksilla. Niinpä.... Silloin  kannattavuus pitämällä kamerakauppaa on kaupallinen itsemurha.

Monta tarinaa on jäänyt asiakkaista mieleen, tässä yksi. Hieno rouva saapuu minkkiturkki päällänsä liikkeeseen pahimpaan jouluhässäkkään. Myymälä on täynnä vuoroaan jonottavia asiakkaita. Hieno rouva patsastelee oven suussa 20 sekunttia korkokenkäänsä lattiaan kopistellen ja kajauttaa; "Eikö täällä saa palvelua!!!
 "Minä tulen juuri lentokentältä ja ostin sieltä tämän kameran ja haluaisin nyt ehdottomasti saada siihen käyttöopastuksen." Väki puodissa hiljenee ja huikkaan rouvalle; "Kameran käyttöopastus 20€."
No uu-käännöshän siinä ovella luonnollisesti kävi ja rouva ulos ovet paukkuen. Seuraavana päivänä madam oli soittanut yrityksemme toimitusjohtajalle ja kertonut tämän karun tarinan, miten häntä oli kohdeltu. Tj siinä hetken kuunneltua ja ymmärtäväisesti juonessa mukana kysymään; "Saitteko ja maksoitteko rouva hyvä tämän 20€ käyttöopastuksen jonka myyjä teille lupasi...... Niin, jos te rouva hyvä ette sitä sitten kerran saaneet, niin ei kai tässä mitään vahinkoakaan ole sitten syntynyt...

Kallun muistoa kunniottaen.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Kovalevy


Ystäväni...elämme kovia aikoja...
Näin voisi vaikka lainata Carl Barksin mainiota "puhuva koira" strippiä viimeaikaisten huolien ihmistä horjuttaessa. Kun nääs tuo kovalevy imacissä sanoi työsuhteensa irti....No tämä kone ei sentään ole ihan se "lampunjalka" malli imaceistä, vaikka jotkut irvileuat niin väittävätkin.  Vanha ystävä kuitenkin on päässyt jo 6 vuoden korkeaan ikään. Niinpä tässä päivänä eräänä alkoi kuulua outoa runksutusta konehuoneen puolelta. No ensin sitä tietysti itselleen perustelee kaikkea muuta, kuin pahinta vaihtoehtoa.
Sammuttelee konetta ja epäilee vaimon hellää kosketusta taasen kohdanneen koneystävääni.

Mutta ruksutus vain jatkuu. Pikkuhiljaa alkaa itselleen alitajuntaan muodostumaan visio, että ei kai tosissaan tämä kovalevy vedä viimeisiä.
Se hetki kun kuuntelee starttausta yrittävän kovalevyn ääntä koneen syövereissä on aika pelottavaa.
Ihminen käy läpi ajatuksissaan kaikki koneen sisällä olevat tiedostot...elämä todellakin silloin kulkee nopeana filminauhana ajatuksissa ohi. Että sekin duuni jäi kopioimatta. Voi xxxtana.

Sittenkin vielä starttaavan kovalevyn ääni on melkein yhtä hieno parkaisu kuin ensimmäisen lapsen syntymä. Kätilönä salamana lykkäämään ulkoista kovalevyä koneen kylkeen kiinni. Talteen kaikki minkä ehtii. Huh. Vaikka sen itse tietää, että kuvatiedostojen häviämistä ei voi ennakoida, niin aina sitä vain yhtä huolettomasti luottaa tietokoneen ylivertaisuuteen.
Eihän se nyt voi rikki mukamas mennä. täh?

Konetta kiikuttamaan huoltoon. Niin... fiilis oli kuin olisi ollut hautajaisiin menossa. Otetaan sitten vastaan kaikki mitä eteen tulee. Löytyy mitä löytyy koneen syövereistä. Vähän niinkuin olisi jättänyt veikkauskupongin kioskille toivoen onnen joskus potkaisevan... Vaikka itse en ole lotosta suurempaa voittoa kuin neljä ja varanumero saanutkaan.

No tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Huollon jäljiltä löytyi jopa roskiksessa olleet tiedostot.
Pakko on kehua Mcare huollon ripeyttä ja asiantuntemusta. Hintakaan ei ollut paha. Työ, kovalevyn vaihto ja tiedostojen pelastus oli yhteensä 317€. Ja vaihtoivat huollossa kovalevyn kyselemättä puolet isompaankin ihan tosta vain.
Olen happy!!! Ystävä on palannut haudan takaa....

Kopioikaa ihmiset tiedostonne...älkää olko yhtä xxtun tyhmiä kuin minä!!!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Vesi jäätyy

Kameraa ulkoiluttamassa joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi. Marraskuun viimeisen päivän hurja myräkkä täällä eteläisessä suomessa ristittiin Antti-myrskyksi. Lunta tuiskutti vaakasuoraan järjettömän kovan itätuulen toimesta. Rannikolla Mäkiluodon linnakesaaressa mitattiin uusi ennätys. Tuulinopeus oli 29m/s...Ilmatieteenlaitoksen asteikolla 29-32m/s on ankara myrsky ja yli 32m/s on hirmumyrsky.
Siispä seuraavana päivänä katselemaan mitä tuuli ja vesi oli saanut aikaiseksi. Ajelin ensin Koppernäsiin toiveena, että myrskyävä meri olisi saanut hienoa jäätaidetta aikaiseksi.
Ja kissanviikset.  Siellä ei ollut yhtikäs mitään. Hieman jäätä meressä olevien rantakivien päällä. Lunta oli kyllä satanut uskomattomat 40cm, joten liikkuminen rantakallioilla oli hengenvaarallista johtuen siitä, kun et näe minkälainen kolo jalkasi alla on piilossa lumipeitteen alla.
Takaisin Lohjalle. Taas tuli todistettua, että kuvausaiheet löytyvät sittenkin melkein omalta takapihalta. Tuuli ja kova aallokko oli saanut maiseman jäätymään lohjalaisten paljon käyttämän ulkoilureitin varrelta.
Todellinen Antti Tuisku...