votosoppia

Joskus menee näköjään ammattilaisiltakin mopo metsään ja kauas pusikkoon. Johtuuko se sitten liian tiukoista deadlineista vai kuvien aliurakoinnista assareille. Kuvien käsittelyä voi jopa ostaa tänäpäivänä palveluna kiinasta.

Italian Voguen sivuilta löytyy todella karmaisevia esimerkkejä naiskauneuden tuunaamisesta.

Kuva manipulaatio on puolestaan vanhempaa kuin tullaan ajatelleksi. Kuvien parantelua toki on suoritettu maailman sivu niin kauan kuin valokuvausta on ollut olemassa. Eikä se ole edes valokuvauksesta alkanut. Jo muinoin maalaustaiteen edustajat ehostelivat tulevaa prinssin morsianta edustavampaan kuosiin. Tosin maalarilta saattoi irrota pää, jos maalaus ja morsian ei sitten ihan olleetkaan yksi yhteen...ei ehkä kuitenkaan ihan tämän päivän ongelma :-)

Ennen aikaan kuvan retusointi tehtiin suoraan negatiiviin. Poistettiin näppyjä ja tasoiteltiin ryppyjä. Digitaalinen kuvankäsittely on vaan tehnyt kaiken helpommaksi ja halvemmaksi. Ennen valokuvaamoilla oli jopa oma pelkkään negan retusointiin keskittynyt henkilö, eikä siitä nyt niin kauaa ole...viisitoista vuotta. Retusointi suoritettiin käsin siveltimen ja väriaineen kera. Jokaisella on varmaan kotonaan näitä vanhoja ovaalisia isovanhempien hääkuvia. Kuvat leikattiin irti ja reprottiin uudelleen uudella taustalla. Sommittelun takia toinen parista käännettiin peilikuvaksi. Kuvien mahdollista voimakasta eroa korjattiin retusoimalla negatiivia mustaliidulla ja lyijykynällä. Lopuksi mustavalkokuva vielä käsin värjättiin värikuvaksi.

 Mutta tässä linkki fotosopin ja käsitellyn naiskauden ihmeelliseen maailmaan....

Kevätmuuttoa

Aamuisin ennen töihin menoa tulee kierrettyä  lähimetsän rämmäleet mitä asuinpaikkani lähistöltä löytyy.
Aika hyvä on paikallisen kalkkitehtaan avolouhoksen ympäristö. Vaikka avolouhos sijaitseekin käytännössä aivan kaupungin kupeessa, on siihen jätetty jonkinlainen suojavyöhyke vielä toistaiseksi.

Eilen vielä paikalliset varikset leikkivät petolintua ja harjoittelivat näyttäviä syöksyjä. Syykin siihen selvisi kun lähemmäksi pääsi. Kuusen kätkössä istuva varpushaukka oli saanut varsinaisen konsertin aikaiseksi.
Tänään äänimaisema olikin yhtäkkiä muuttunut tutuksi. Puiden latvat olivat täyttyneet peipposista. Se vain käy aina niin yllättäen. Ensin puolivuotta hiljaisuutta ja sitten kevät onkin jo silmillä.
Siihen vielä yli lentämään ensimmäinen töyhtöhyyppä parvi, niin perjantai oli hyvässä mallissa. Tästä on hieno jatkaa...

Lähitarkkailu on muutenkin mukavaa näin keväisin. Ei tarvitse hilppasta kuin muutaman sadan metrin päähän sillalle, mistä voi näin keväisin tarkkailla kymmeniä laulujoutsenia. Muuten vielä järvet jääkuoren alla, eli hyvä levähdyspaikka siis joutsenille matkalla pohjoiseen.
Tässä linkki paikallisen lintuyhdistyksen alueella nähdyistä mielenkiintoisista tulokkaista.

Antaa kesän tulla!!!

Sakotus

Joskus tulee niitä laukauksia, jotka ehkä olisi kannattanut jättää ottamatta. Oheinen kuva julkaistiin paikallisessa sanomalehdessä ja se aiheutti varsinaisen polemiikin. Kuvassahan kolme sakkoliisaa pyörii onnettoman auton kimpussa. Hetki oli niin absurdi, että pakkohan siitä oli kuva laukaista.

Seuraavana aamuna, kun kuva oli lehdessä julkaistu, niin samalla käytävällä työskentelevän vaimoni luokse saapui kyseinen kuvassa esiintyvä delegaatio. Mitä teidän KARI on mennyt tekemään!!! Lehdessä on julkaistu meitä pilkkaava kuva. Vaimo siinä, kun ei mitään asiasta tietenkään tiedä, että mikä ihmeen kuva??? Lehteä siinä sitten availtiin ja kyseistä kuvaa sormella osoitellen; tämä tällainen KUVA.
No ei auttanut vaimon, kuin keksiä jonkinlainen meriselitys äijänsä päähänpistoille.

Lehden lukijapalstalle syntyi tietenkin myös pieni mylläkkä Lohjalaisesta sakotuskäytännöstä. Kuvaa jopa ehdotetaan vuoden uutiskuvaksi... Lainaus lehdestä;
"Hyvin onnistunutta parkkipirkot sakottamassa-lehtikuvaa(vois vaikka valita LU:n vuoden lehtikuvaksi) katsellessani aprikoin mielessäni parkkipirkkojen päivän pelastuneen, kun he yhdessä iloiten saalista löytäneenä tuumailevat, että jos ja kun kaveri on bemarinsa noin pramealle paikalle halunnut pysäköidä, niin kyllä siitä saa lainmukaan 40 euron vuokranmaksun kaupungille periä."

Täällähän on tunnetusti todella aktiivinen pysäköintivalvonta. Näköhavaintojen mukaan esimerkiksi sadepäivinä kytätään pysäköintihallien suojissa tolppien takana onnettomia pysäköintikiekon unohtaneita.
Oikeasti kuvassa kuulemma on menossa opetustilanne. Mutta kun lappuliisat muutenkin saavat päällensä kaiken skeidan kadulla liikkuessaan, niin kannattako ihan oikeasti provosoida. Voisihan sitä siellä parkkihallissakin sakotusta kolmeen pekkaan opetella, eikä tulla kadulle ihmisten hämmästeltäväksi.

Minuutin päästä saapui auton varsinainen omistaja paikalle. Sakkolapun ikkunassa nähdessään hän heitti sen suuressa kaaressa keskelle katua.
Millainen kuvapari jäi ottamatta....se tässä nyt varsinaisesti harmittaa.

nimimerkillä ainakin 500€ sakkoja maksellut.

Kesäaika

Jää sulaa tervalepän norkoista

Vaihde on vaihdettu kohti kesään!

Loisto homma, on alkanut vihdoinkin kesäaika! Kuvausrintamalla on ollut hieman hiljaisempaa syystä, koska jostain ihmeen yhteen sattumasta on tähän kuuhun ilmestynyt kolme soittokeikkaa. Kitaraa on siis tullut rämpytettyä enemmän kuin itse kameraa. Pari kuvaa tämän päiväiseltä pohjoistuuli kävelyltä.

Pop uppia ja ennakkotehtäviä

Mainio 30 päivän kuvakokonaisuus Helsingin kaduilta Eeli Saariston näkemyksenä.
Kuva ja päivä pitää valokuvaajalla mielen ja objektiivin kirkkaana:-)

Oman asuinympäristönsä kuvaamista on yleisesti pidetty sen tuttuuden takia vaikeana.
Kuvaaja ajattelee helposti sen kuuluisan aidan toiselta puolelta löytyvän aiheita pilvin pimein.
Hyvällä asenteella kaupungille lähtiessä kameran kanssa varmasti löytyy kuvattavaa pilvin pimein, kuten näistä 30 päivän kuvista voi havaita.

Linkki kuviin

Mies on hakemassa myöskin entiseen TaiK:iin, eli nykyiseen Aaltoyliopistoon.
Vipinää riittää Yo-tenttien lisäksi siis. Onnea ja menestystä!
Tämän kevään ennakkotehtävien viimeinen palautuspäivä on 3.4.2012 kello 16.15
Vaikka ei hakisikaan koulutukseen, on mukavaa pähkäillä omaa näkemystään ja toteutustaan kyseisistä ennakkotehtävistä.

Ennakkotehtävät

Yleisohjeet: Liimaa kukin kuva valkoiselle tukevalle A4-kokoiselle

paperiarkille ellei toisin mainita ja laita ne A4-kokoiseen

pahvikansioon. Muista laittaa jokaisen kuvan taakse

tehtävän numero ja nimi sekä oma nimesi. Huomioi, että ennakkotehtäviä

ei palauteta.

Tehtävä 1. Minä ryhmän jäsenenä

Suunnittele ja toteuta valokuvaten ryhmäkuva, jossa olet itse

mukana.

Arviointiperusteet

Kertovuus ja sommittelu.

Tehtävä 2. Todella kaunista!

Toteuta yksi (1) valokuva annetun otsikon mukaan. Valitse

aiheeseen sopiva kuvaustyyli.

Arviointiperusteet

Visuaalisuus, sommittelu ja valon hallinta.

Tehtävä 3. Minun metsäni

Tee kolmen (3) kuvan valokuvasarja, joka kertoo sinun ja

metsän välisestä suhteesta.

Arviointiperusteet

Sisällön vahvuus, tunnelma ja valon hallinta.

Tehtävä 4. Kuvakansio

Tee viiden (5) valokuvan kokonaisuus, jolla esittelet itseäsi

valokuvaajana.

Arviointiperusteet

Visuaalisuus ja sisällön vahvuus.

Kuvaajanpelko

Miina Savolaisen Voimauttavan valokuvauksen kurssilla on paljon käsitelty ihmisten kokemaa kuvapelkoa. Kuinka joskus voi olla todella mahdotonta asettautua kameran eteen.
Siihen voi olla useita syitä. Kultturellisia, ulkonäöllisiä, omaa armottomuutta itseään kohtaan, valokuvaajan kuvaustilanteessa käyttämää vallankäyttöä tai historiallisia muistoja oman perheen valokuvaus käytännöistä.


Joskus kuvapelon voittamiseksi joutuu ponnistelemaan. Marika tuli viikkoa aikaisemmin studiolle asenteella, että otetaan samantien se kuva pois samalta seisomalta. Vähän niinkuin viisauden hampaitten poistoon olisi tultu hammaslääkärille.
Kuitenkin jutellessamme millaista kuvaa tehtäisiin tulevaan levynkanteen, kireähkö tunnelma alkoi hiipua. Yhdessä ideointi ja ajatusten rento heittely tulevasta kuvasta oli kuvapelkoa huomattavasti avaava. Olihan kuvaajan ja kuvattavan välissä muutama este.
Mieskuvaaja, etninen tausta, studiomiljöö...

Varsinaisena kuvauspäivänä ensimmäisten kuvien aikana vielä paljon jäätä kuvaajan ja kuvattavan välissä. Joskus vain ihan tosi tyhmällä jutulla saa tunnelman vapautumaan.
Juuri päättyneestä lapsikuvauksesta oli jäänyt nalle lähietäisyydelle. Ei muuta kuin nalle kouraan...oikeastaan se vapautti molemmat raikuvaan nauruun.

Pilkkijöitä ja taivaallisia näkyjä

Aikaa tuli viettettyä järven jäällä päivin ja öin. Viikonloppuna Lohjalla SM-pilkkitapahtuma oli houkutellut 2000 reikään tuijottelijaa paikalle. Näky oli komea kun tällainen joukko vaelteli jäällä.
Iltaisin taas jäälle ihmettelemään, joko nyt vihdoin saisi revontulia kuvattua...tulos oli yhä pyöreä nolla, kuten aiemminkin. Myöskin yritykseni matkia lehtopöllöä ovat saaneet apukuljettajan paikalla istuvan henkilön melkein naurukuoleman partaalle.

Aivan varma jokavuotinen spotti Lohjansaaressa, Paavolansillan kupeessa tuotti ensimmäisen kerran pettymyksen. Syy kylläkin on päivänselvä. Syksyllä alkanut siltatyömaa ei houkuttele edes ketään pöllöä.
Jotain piti kuitenkin kuvata. Tässä siis kuvia huomenna lähimpinä olevista Venuksesta ja Jupiterista, sekä komeasti näkyvästä Orionin vyöstä.

Missä revontulet?

Vohloistenranta kuunvalossa. Venus ja Saturnurs oikealla
 puunlatvojen korkeudella konjuktiossa.

Pari iltaa jäällä niska kenossa tuijottelemassa taivaalle ja tulos revontulien suhteen puhdas nolla, nada de nada.
Muuten jäällä olo on jännittävää. Jää paukkuu ja möyryää alla. Railoja paukahtelee välillä suoraan kenkien alla ja se on todella pelottava ääni. Vaikka kuitenkin tietää jäätä olevan riittävästi monojensa alla, niin aina sitä kuitenkin mielikuvissaan kuvittelee kohta räpiköivän avannossa.
Paljon ei kulkijoita ole näkynyt. Eilen kuitenkin katse tarkentui, mikä ihme tuolta pimeydestä oikein kohti kiitää... No se lajimäärittyi yöhiihtäjäksi. Kuntoilija kuvitteli minun olevan matikkapilkillä, mutta hänelle valjetessa minun olevan vain pelkkä valokuvaaja, sai porkat taas kyytiä ja suksia suksi xxx

Hiljaisuus ja hiipivä -10 asteen yöpakkanen saa keksimään kaikkea oheistoimintaa ja viihdykettä. Yritykseni matkia ajankuluksi lehtopöllöä sai suuren suosion. Pöllöistä ei ääntäkään, mutta lähialueiden koirat aloittivat ulvonnan. Mitäköhän ne kuvittelivat kuulevansa? Ehkä jonkinlaisen hybridisekoituksen lintua ja keuhkotautista kissaa.

Pakkasessa hiipuu muutakin kuin toivo. Manfrotto 029:n kinopään öljyt muuttuivat todella kankeiksi.
Kuvakulmaa säädellessä sai tosissaan väännellä säätönupeista. Vaara on siinä, että tarttuu objektiivistä kiinni ja vääntää siitä kuten normaalioloissa on tapana. Kameran pohja naukaisi muutaman kerran hädissään.

Näkymä Virkkalaan päin. Venus ja Saturnus oikealla .

Niin, ne revontulet. Media on hehkuttanut tulevaa aurinkomyrskyä urakalla. Ainoa mikä on lisääntynyt, on aamuisin ihmisten tummeneet silmänaluset.
NOAA:n revontuliovaali on ollut poiskäytöstä muutaman tovin. Täältä löytyy todella hyvä, Euroopan alueen revontuliovaali. Mikä parasta, se näyttää reaaliaikaisen tilanteen. Siellä näkyvään UT aikaan Suomessa vaan lisätään +2 tuntia näin talvisaikaan ja kesäaikana +3 tuntia.
Punainen viiva näyttää mahdollisten revontulihavaintojen katseluhavaintoalueen rajan.

Tuleva parinpäivän pilvisyys hieman latistaa tunnelmaa, mutta revontulikausi on vasta avattu!

Wikipedia, Konjuktio

Katse taivaalle!

Nyt loistava mahdollisuus revontulien havaitsemiseen eteläisessäkin Suomessa.

Eilen illalla Lohjanjärven jäällä tutkailemassa, lunta käytännössä ei ollenkaan. Onneksi vielä kuitenkin jäätä...
Jalustoista pölyjä pyyhkimään ja villasukkien hakuun. Parhaimmat mahdollisuudet havainnointiin on kaupunkien valosaasteiden ulkopuolella. 
Tätä herkkua ei pääse nauttimaan kuin joka 11. vuosi johtuen auringonpilkkujen aktiivisuus syklistä.
Ja nyt on aktiivisuuskausi vasta alkamassa.


Auringossa on eilen aamuyöllä tapahtunut voimakas purkaus, joka on singonnut suuren määrän hiukkasia avaruuteen. Purkauksen arvellaan synnyttävän revontulia tänään ja huomenna Suomen taivaalle.

"Seuraavat pari viikkoa voivat tarjota useammankin ison magneettisen myrskyn ja revontulinäytelmän", ennustaa puolestaan revontuliharrastaja Tom Eklund. Syynä on suuri auringonpilkku AR1429, joka on tullut esiin Auringon takaa ja on parhaillaan kääntymässä Maata kohti. Sama pilkku on myös eilisen purkauksen takana.

"Kannattaa pitää kamerat ja muut valmiina, sillä pilkku on todella raskasta sarjaa tämänhetkisten tehojen puolesta. Voi toki silti olla, ettei osumia tule ollenkaan", Eklund huomauttaa. Myös pilvet voivat estää mahdollisten revontulien näkymisen kokonaan. lähde: Tähdet ja avaruus- lehti

Linkki neljään magnetometriin, ja niistä Nurmijärvi eteläisessä suomessa oleellisin. Kannattaa tarkistaa vasemmalla olevan pylvään nanotesla arvo. Kun siellä alkaa näkyä sellaisia lukuja lähellä 500-1000 on taivaalla silloin täysi show päällä. Pohjoisessa riittänee 300 nT arvo.

SS

Salme Simanainen 1920-2012

Muotokuvauksen  huippuunsa Suomessa kehittänyt valon mestari Salme Simanainen on kuollut korkeassa 91-vuoden iässä. Hän oli syntynyt 14. heinäkuuta 1920 Ruokolahdella.

Onneksi hänen tarinansa saatiin aikanaan Seppo Saveksen toimesta kirjan muotoon. Kirjan kustansi Länsi-Uusimaalainen valokuvaaja, Vidar Lindqvist.

Otsikon SS viittaa hänen tapaansa singneerata ottamansa valokuvat. Tämä siro singneeraus löytyi useiden tuhansien ihmisten valokuva-albumeista.

"Työmäärä Tenhovaaralla oli aivan hirveä. Siellä kuvattiin teatteria, oopperaa, elokuvaa, kaikkea", Simanainen muistelee kirjassa. Tähdet ja kuuluisuudet Oulusta asti matkustivat Tenhovaaralle kuvaan. Jopa missit ikuistettiin Tenhovaaralla, mitä varten kuvaajilla oli eturivin paikat missikisoissa Messuhallissa.


Simanaisen motto työnsä tekemiseen oli:" Jos et tee itse kuviasi alusta loppuun saakka, niin ethän niihin mitään omaa ilmettäkään saa."


Pätee yhä tänäpäivänä näin digitaalisuuden aikana. Kun ketju alkaa laukaisimen painalluksesta ja loppuu itse vedostetun printin kehystämiseen, ollaan aika vahvoilla oman näkemyksensä esille saamisessa.


Linkki Muistokirjoitus HS.

Luontokuvailta

Eilinen Lohjalla pitkät perinteet jo  omaava tapahtuma oli taas kerännyt salin ääriään myöden täyteen luontokuvauksen ystävistä. Paikalla oli kaksi toistensa kuvallista vastakohtaa.
En ole varma, oliko tämä järjestävän tahon tietoinen valinta, mutta aika absurdilta se tuntui.

- Kuvaaja A  kuvaa melkein asuntonsa ulko-ovelta avautuvaa metsää
- Kuvaaja B lentää 13.000 kilometriä..
- Kuvaaja A kuvaa mustavalkokuvia.
- Kuvaaja B pelkkää väriä.
- Kuvaaja A viettää aikaa metsässä välillä ilman kuvaamisen pakkoa.
- Kuvaaja B ampuu kamerallaan mahdollisemman monta kohdetta seulaksi.
- Kuvaaja A kuvaa laavultaan
- Kuvaaja B safarilla auton ikkunasta.

Tätä vertailua voisi jatkaa ikuisesti. Tulee mieleen Lapinlahden Lintujen aikoinaan vetämä kappale; Tero.

Paikalla eilen olleet luontokuvaajat olivat siis Heikki Willamo, joka esitteli juuri ilmestyneen kirjansa;Vuosi metsässä. Toinen esiintyjä oli luontokuvaaja Raimo Sundelin, joka esitteli kuviaan kolmelta 10 päivän matkaltaan Afrikasta Serengetin, Ngorogoron ja Tarangiren alueelta.

Heikki Willamon uusin luontokuvakirja tulee varmasti aiheuttamaan kritiikkiä luontokuvaajien keskuudessa. Kuvien mustavalkoisuus antaa Willamon itsensä mielestä mahdollisuuden nähdä kuvat syvällisemmin. "Kun jättää värit pois, ajatus pysyy asian ytimessä."
Willamon kuvat ovat otettu 200 hehtaarin metsiensuojelualueelta  Karjalohjan ja Raaseporin rajalta. Kuvaus alkoi talvipäivän seisauksesta  2009 ja jatkui metsässä vietetyn 1-4 päivän jaksoissa vuoden 2010 loppuun.
Häntä itseään on aina kiehtoneet niin sanotut räkäkelit; sumu, sade, lumisade, usva.
Mustavalkoisessa kuvauksessa harmaansävyn tunnelmat ovat juuri omiaan nostamaan kuvissa nämä asiat esille.
"Suuri valkoinen hiljaisuus" lauseena kuvasi hänen tuntemuksiaan talvella laavulla viettämästään ajasta.
Omasta mielestäni Willamo ei ole pelkästään lokeroitavissa luontokuvaukseen, vaan hänellä on otetta myöskin valokuvauksessa enemmän herkempään, taiteellisempaan lopputulokseen.
Hänen kertomuksessaan vuoden kierrosta tuli esiin myöskin ehkä muuten outo asia valokuvaajille.
Willamolla ei ollut kuvaamisen pakkoa. Hän voi aivan rauhassa laiskotella laavullaan ja olla kuvaamatta vaikka koko päivänä. Tai se kertomus, minkä hän luonnehti olevansa itselleen paras luontokokemuksensa.
Hän sai uida lähietäisyydellä kuikkaparven kanssa. Kuikat olivat hyväksyneet hänet yhdeksi jäsenekseen.
Pienenä anekdoottina voisi kertoa, että mustavalkokuvien käännösprosessi on ollut hyvissä käsissä.
Sitä on ollut hoitamassa mustavalkokuvien guru, Pentti Sammallahti.

Vuoden luontokuvan 2006 ottaneesta ja ansioituneesta merikuvaajasta Raimo Sundelinistä voisi sanoa Tutemattoman Sotilaan Honkajokea mukaellen; Varjelkoon luoja minua toista kertaa merellä Busterilla graniittiseen rantakallioon törmätessäni satuttamasta päätäni...
Esitys oli afrikkalaisten eläinnimikkeiden täsmällistä, luettelomaista passikuvaamista. Myös aiheutettu hiilijalanjälki tuli väkisin aatoksiin. Tasapainottavana asiana kuitenkin se, että mies ei ole koskaan omistanut autoa...
Korvaan hieman särähti jatkuvat oudot letkautukset Willamon suuntaan mustavalkokuvasta, että kyllä hänkin ensi kerralla afrikassa. Tai kun hän mielensäpahoittaneena huomasi kyläpäälliköllä roikkuvan miekan vieressä kännykkäkotelon... Eihän ne paikalliset muuten tietäisi tulla turisteille hyppimään perinetansseja, ellei autokuski kentältä ilmoita, että ny myö tullaan....

Kyllä ne kotimaiset merimaisemat sentään ovat hänen  juttunsa.


Linkki Tero

Koukussa

Niinhän siinä sitten kävi, että jokapäiväinen kuvaustehtävä sai aikaan kunnon riippuvuuden. Kun katsoo ketkä ovat lähteneet suorittamaan maaliskuun kuvausjuttua, tunne on kuin olisi jäänyt aseman junalaiturille seisomaan. Katsomaan, kun ystävien täyttämä junan takapää loittonee ja itse  jäänyt siitä pois. Viime kuussa mukana oli 1361 kuvaajaa ja kuvajakoja yhteensä 850.000 kappaletta.
Aikamoinen yhteisö.

Aamulla vilkuilessani uteliaisuuttani ja jopa salaa muka itseltäni tämän päivän aihetta, on tilanne maaliskuun valokuvaseikkailuun mukaan lähtijöiden osalta: 600 ja kasvaa...
Aina  välillä kuulee kuvaajilta vaikerrusta, kun ei ole mitään kuvattavaa, niin tässä olisi valmis pöytä katettuna tehtävien kera. Voisipa jopa olla hyvä idea oman perheen kesken tehdä tätä kuvausajatusta ideoiden oma versio kuvapäiväkirjasta. Tai kertomus omasta koulusta, tai kuvakertomus omasta työpaikasta. Tai omasta harrastusseurasta, tai...

Joka päiväinen kuvaaminen sai ajatukset karkaamaan toiseen asiaan, eli tämän päivän digitaalinen murhe on oikeasti myös tuo "delete" nappula. Nyt niin helposti poistetaan omasta mielestä kaikki vähemmän raflaava ja kiinnostava muistikortilta.  Siis se normaali joka päiväinen elämä.
Oman itsensä brändääminen vain omasta mielestä hyvien, parhaiden ja itselleen  tärkein kuvin on nyt vallitsevaa kuvastoa. Tätähän sosiaalinen media on pullollaan. Toki onhan se ymmärrettävääkin, kuka sinne itsestään ehdoin tahdoin latailee itsestään vähemmän mairittelevia laukauksia. Ongelma sen sijaan on se, kun kuvaaja itse on rajaajana, millaisia kuvia säilytetään. Vaarana on esimerkiksi perheestä hävitä oikeasti se kertova kuvasto jokapäiväisestä elämästä taivaan tuuliin. Filmiaikana huonoksi katsotut kuvat jäivät sentään kenkälaatikkoon, nyt delete nappula hävittää tämän mahdollisuuden.

 Puhelimien ja tietokonenäyttöihin valitaan taustakuvaksi se itselleen omassa elämässä tärkeä kuvasto. Valokuvaus ja kuvien katsomisesta on tullut sosiaalinen riitti, jossa jaetaan kuvan kautta eletty elämä muiden ihmisten kanssa. Se on muistutus  kuvan katsojalle omistajan identiteetin tärkeydestä.  Ja se on juuri jokaiselle itselleen sitä voimauttavaa kuvan katsomista. Imetään tietokoneen tai puhelimen näytön taustakuvasta itselle tärkeä muisto tai tunne tai tuoksu vahvistamaan omaa itseä.