tiistai 6. maaliskuuta 2012

SS

Salme Simanainen 1920-2012
Muotokuvauksen  huippuunsa Suomessa kehittänyt valon mestari Salme Simanainen on kuollut korkeassa 91-vuoden iässä. Hän oli syntynyt 14. heinäkuuta 1920 Ruokolahdella.

Onneksi hänen tarinansa saatiin aikanaan Seppo Saveksen toimesta kirjan muotoon. Kirjan kustansi Länsi-Uusimaalainen valokuvaaja, Vidar Lindqvist.

Otsikon SS viittaa hänen tapaansa singneerata ottamansa valokuvat. Tämä siro singneeraus löytyi useiden tuhansien ihmisten valokuva-albumeista.

"Työmäärä Tenhovaaralla oli aivan hirveä. Siellä kuvattiin teatteria, oopperaa, elokuvaa, kaikkea", Simanainen muistelee kirjassa. Tähdet ja kuuluisuudet Oulusta asti matkustivat Tenhovaaralle kuvaan. Jopa missit ikuistettiin Tenhovaaralla, mitä varten kuvaajilla oli eturivin paikat missikisoissa Messuhallissa.


Simanaisen motto työnsä tekemiseen oli:" Jos et tee itse kuviasi alusta loppuun saakka, niin ethän niihin mitään omaa ilmettäkään saa."


Pätee yhä tänäpäivänä näin digitaalisuuden aikana. Kun ketju alkaa laukaisimen painalluksesta ja loppuu itse vedostetun printin kehystämiseen, ollaan aika vahvoilla oman näkemyksensä esille saamisessa.


Linkki Muistokirjoitus HS.