lauantai 3. maaliskuuta 2012

Luontokuvailta

Eilinen Lohjalla pitkät perinteet jo  omaava tapahtuma oli taas kerännyt salin ääriään myöden täyteen luontokuvauksen ystävistä. Paikalla oli kaksi toistensa kuvallista vastakohtaa.
En ole varma, oliko tämä järjestävän tahon tietoinen valinta, mutta aika absurdilta se tuntui.

- Kuvaaja A  kuvaa melkein asuntonsa ulko-ovelta avautuvaa metsää
- Kuvaaja B lentää 13.000 kilometriä..
- Kuvaaja A kuvaa mustavalkokuvia.
- Kuvaaja B pelkkää väriä.
- Kuvaaja A viettää aikaa metsässä välillä ilman kuvaamisen pakkoa.
- Kuvaaja B ampuu kamerallaan mahdollisemman monta kohdetta seulaksi.
- Kuvaaja A kuvaa laavultaan
- Kuvaaja B safarilla auton ikkunasta.

Tätä vertailua voisi jatkaa ikuisesti. Tulee mieleen Lapinlahden Lintujen aikoinaan vetämä kappale; Tero.

Paikalla eilen olleet luontokuvaajat olivat siis Heikki Willamo, joka esitteli juuri ilmestyneen kirjansa;Vuosi metsässä. Toinen esiintyjä oli luontokuvaaja Raimo Sundelin, joka esitteli kuviaan kolmelta 10 päivän matkaltaan Afrikasta Serengetin, Ngorogoron ja Tarangiren alueelta.

Heikki Willamon uusin luontokuvakirja tulee varmasti aiheuttamaan kritiikkiä luontokuvaajien keskuudessa. Kuvien mustavalkoisuus antaa Willamon itsensä mielestä mahdollisuuden nähdä kuvat syvällisemmin. "Kun jättää värit pois, ajatus pysyy asian ytimessä."
Willamon kuvat ovat otettu 200 hehtaarin metsiensuojelualueelta  Karjalohjan ja Raaseporin rajalta. Kuvaus alkoi talvipäivän seisauksesta  2009 ja jatkui metsässä vietetyn 1-4 päivän jaksoissa vuoden 2010 loppuun.
Häntä itseään on aina kiehtoneet niin sanotut räkäkelit; sumu, sade, lumisade, usva.
Mustavalkoisessa kuvauksessa harmaansävyn tunnelmat ovat juuri omiaan nostamaan kuvissa nämä asiat esille.
"Suuri valkoinen hiljaisuus" lauseena kuvasi hänen tuntemuksiaan talvella laavulla viettämästään ajasta.
Omasta mielestäni Willamo ei ole pelkästään lokeroitavissa luontokuvaukseen, vaan hänellä on otetta myöskin valokuvauksessa enemmän herkempään, taiteellisempaan lopputulokseen.
Hänen kertomuksessaan vuoden kierrosta tuli esiin myöskin ehkä muuten outo asia valokuvaajille.
Willamolla ei ollut kuvaamisen pakkoa. Hän voi aivan rauhassa laiskotella laavullaan ja olla kuvaamatta vaikka koko päivänä. Tai se kertomus, minkä hän luonnehti olevansa itselleen paras luontokokemuksensa.
Hän sai uida lähietäisyydellä kuikkaparven kanssa. Kuikat olivat hyväksyneet hänet yhdeksi jäsenekseen.
Pienenä anekdoottina voisi kertoa, että mustavalkokuvien käännösprosessi on ollut hyvissä käsissä.
Sitä on ollut hoitamassa mustavalkokuvien guru, Pentti Sammallahti.

Vuoden luontokuvan 2006 ottaneesta ja ansioituneesta merikuvaajasta Raimo Sundelinistä voisi sanoa Tutemattoman Sotilaan Honkajokea mukaellen; Varjelkoon luoja minua toista kertaa merellä Busterilla graniittiseen rantakallioon törmätessäni satuttamasta päätäni...
Esitys oli afrikkalaisten eläinnimikkeiden täsmällistä, luettelomaista passikuvaamista. Myös aiheutettu hiilijalanjälki tuli väkisin aatoksiin. Tasapainottavana asiana kuitenkin se, että mies ei ole koskaan omistanut autoa...
Korvaan hieman särähti jatkuvat oudot letkautukset Willamon suuntaan mustavalkokuvasta, että kyllä hänkin ensi kerralla afrikassa. Tai kun hän mielensäpahoittaneena huomasi kyläpäälliköllä roikkuvan miekan vieressä kännykkäkotelon... Eihän ne paikalliset muuten tietäisi tulla turisteille hyppimään perinetansseja, ellei autokuski kentältä ilmoita, että ny myö tullaan....

Kyllä ne kotimaiset merimaisemat sentään ovat hänen  juttunsa.


Linkki Tero