Miina Savolaisen Voimauttavan valokuvauksen kurssilla on paljon käsitelty ihmisten kokemaa kuvapelkoa. Kuinka joskus voi olla todella mahdotonta asettautua kameran eteen.
Siihen voi olla useita syitä. Kultturellisia, ulkonäöllisiä, omaa armottomuutta itseään kohtaan, valokuvaajan kuvaustilanteessa käyttämää vallankäyttöä tai historiallisia muistoja oman perheen valokuvaus käytännöistä.
Joskus kuvapelon voittamiseksi joutuu ponnistelemaan. Marika tuli viikkoa aikaisemmin studiolle asenteella, että otetaan samantien se kuva pois samalta seisomalta. Vähän niinkuin viisauden hampaitten poistoon olisi tultu hammaslääkärille.
Kuitenkin jutellessamme millaista kuvaa tehtäisiin tulevaan levynkanteen, kireähkö tunnelma alkoi hiipua. Yhdessä ideointi ja ajatusten rento heittely tulevasta kuvasta oli kuvapelkoa huomattavasti avaava. Olihan kuvaajan ja kuvattavan välissä muutama este.
Mieskuvaaja, etninen tausta, studiomiljöö...
Varsinaisena kuvauspäivänä ensimmäisten kuvien aikana vielä paljon jäätä kuvaajan ja kuvattavan välissä. Joskus vain ihan tosi tyhmällä jutulla saa tunnelman vapautumaan.
Juuri päättyneestä lapsikuvauksesta oli jäänyt nalle lähietäisyydelle. Ei muuta kuin nalle kouraan...oikeastaan se vapautti molemmat raikuvaan nauruun.
